Nykyään suurin osa efekteistä valmistetaan true bypass -tekniikalla. Erillisellä bufferilla on usein paikkansa kitaristien pedaalilaudoissa, sillä jos kitaran ja vahvistimen väliin kytketään lukuisia true bypass -pedaaleita, ne ja niiden väleissä olevat johdot voivat syödä soundia etenkin efektien ollessa pois päältä.
Bufferi on kuin pieni vahvistin, mutta se ei lisää äänen tasoa tai voimakkuutta eikä sen pitäisi värittää soundia. Parhaimmillaan bufferi pystyy säilyttämään soundin luonteen ja pitämään kitaramikkiesi klangin elinvoimaisena monimutkaisemmankin signaaliketjun läpi. Lehle Sunday Driver on mainio esimerkkki korkealaatuisesta bufferista, joka tasaa signaalia ja ehkäisee yläpäähävikkiä.
Jos vanhoissa pedaaleissasi on paljon true bypass -efektejä, sinun pitää huomioida mahdollisten erillisten bufferien tarve ja varmistaa, onko efekteissäsi sisäänrakennettuina päälle ja pois kytkettäviä buffereita.
Paras mahdollinen yhdistelmä signaalinkuljetuksen kannalta saadaan aikaan käyttämällä laadukkaita true bypass -pedaaleita ja erillisiä buffereita. Optimaalisessa tilanteessa true bypass -pedaalien ja niiden välijohtojen lisäämä kapasitanssi tasoitetaan vain yhdellä tai kahdella hyvälaatuisella bufferilla.
True bypass -termin idea on yksinkertainen: kun pedaali on pois päältä, se käyttäytyy kuin efektin piiriä ei olisi olemassakaan. Signaali ohittaa pedaalin elektroniikan eikä kulje sen läpi. Tuloksena on kitarasi luonnollinen soundi, joka ei värity efektilaatikon sisällä millään lailla.
True bypass -termi on toistunut jo vuositolkulla efektivalmistajien mainosteksteissä. Soittajille kerrotaan, että puhdas ja värittämätön kitarasignaali on mahdollista saavuttaa vain true bypass -efektien avulla. Kuitenkaan kukaan laitekokonaisuuksia työkseen suunnitteleva ammattilainen ei suosittele, että koko järjestelmä olisi tehty true bypass -periaatteella.
1960- ja 70-luvuilla efektipedaalit olivat usein meluisia, epävarmoja ja soundiltaan epätasaisia. Niiden kytkimet paukkuivat häiritsevästi ja ne myös jättivät hivenen efektiä bypass-soundin sekaan, sillä osa kitaran signaalista kulki aina efektin läpi, vaikkei se ollutkaan kytketty päälle. Tuloksena oli monin tavoin vääristynyt kitarasoundi. Tämä johtui siitä, että tuolloin yleisimmin käytetyssä bypass-kytkennässä sisääntulo oli kytketty efektipiiriin myös bypass-tilassa, joka vaikutti signaaliin vaikka efekti on pois päältä.
DPDT-jalkakytkin (double-pole, double-throw) oli ensimmäinen true bypass -kytkennän mahdollistava kytkin. Haittapuolena siinä oli, että suunnittelijoiden oli valittava joko true bypass -kytkentä ilman efektin tilaa ilmaisevaa lediä tai vanhanmallinen kytkentä ledin kanssa. Poikkeus sääntöön on ns. ”Rat-kytkentä”, joka esiteltiin 90-luvun lopulla ProCon RAT-pedaaleissa, mutta se ei vakiintunut pedaaliteollisuudessa. Siinä käytettiin DPDT-jalkakytkimen lisäksi yksinkertaista virtapiiriä, joka mahdollisti ledin käytön yhdessä true bypass-kytkennän kanssa.
3DPT-jalkakytkimen (triple-pole, double-throw) keksiminen ratkaisi tämän pitkäikäisen ongelman. Kytkimeen lisätty kolmas liitinpari salli ledin kytkemisen suoraan jalkakytkimeen true bypass -kytkennän lisäksi. Vihdoin oli mahdollista saada efektin tilan ilmaiseva LED ilman, että osa efektoidusta signaalista vuoti bypass-signaaliin. Tämä on helpoin tapa toteuttaa true bypass -kytkentä ledillä ja ajan myötä siitä tulikin standardi pedaalisuunnittelijoiden keskuudessa.
Jos käytät vain muutamaa pedaalia, tulokset true bypass -pedaalien kanssa ovat erinomaisia. Mitä useampia pedaaleja ketjuun lisätään, sitä suurempi on myös välijohtojen, liittimien, kytkimien ja niiden välisten juotosten määrä. Ne kaikki lisäävät osansa signaalitielle ja pidentävät kitaran ja vahvistimen välimatkaa. Korva kuulee tämän yleensä soundin yläpään tummumisena.
Bufferoinnilla eli bufferoidulla bypassilla tarkoitetaan aina tilannetta, jossa bufferi on aktiivinen, vaikka pedaali ei ole päällä. Se on tavallaan vastakohta true bypass -pedaalille.
Ennen kuin lisäät ketjuusi erillisen bufferin, selvitä jokaisen käyttämäsi efektin bypass-kytkentä. Onko se true bypass vai bufferoitu bypass? Näin vältytään bufferien liikakäytöltä, ja signaali saadaan pidettyä mahdollisimman luonnollisena. True bypass tai bufferoitu ympäristö eivät ole itseisarvoja, vaan niiden oikeanlainen yhdistely tuottaa parhaan lopputuloksen.
Kitarajohdolla on tietty kapasitanssiarvo, joka karkeasti yleistettynä tarkoittaa sitä, kuinka paljon johto vaikuttaa soundin ylätaajuuksiin. Kolmen metrin johdolla on tietty arvo, ja soittaja säätää vahvistimensa soundin sen mukaan. Jos johto on pitkä, välissä on useita efektejä ja niiden jälkeen vahvistimelle viedään vielä pidempi johto, signaalitien kokonaiskapasitanssiarvo kasvaa, ja se on paljon suurempi kuin se olisi silloin, jos soittaja käyttäisi vain yhtä johtoa kitaran ja vahvistimen välillä. Bufferi tarjoaa ratkaisun tähän ongelmaan.
Bufferi ottaa kitaran mikistä tulevasta jännitteestä näytteen ja antaa sille niin paljon virtaa kuin se tarvitsee, jotta jännite (kitaran signaali) pysyisi samana perille asti. Bufferi ikään kuin raivaa signaalille tietä. Bufferin avulla muusikko voi käyttää pidempiä johtovetoja, sillä bufferi pystyy syöttämään tasaista signaalia karkeasti kymmenen kertaa pidempää kitarajohtoa pitkin. Kun kaikki pedaalit ovat pois päältä – eli ollaan bypass-tilanteessa – soundi on sama kuin jos kitara olisi kytketty suoraan vahvistimeen lyhyellä johdolla.
Kitarasoundin ylätaajuuksien hallinta on vaikeaa täysin bufferoimattomassa ympäristössä. Oletko huomannut, että joudut säätämään alituiseen vahvistimesi sävynsäätimiä, kun käytät pelkkiä true bypass -efektejä?
Yleinen tapahtumaketju on seuraavanlainen:
Kun soittaja laittaa minkä tahansa aktiivisen eli jännitettä toimiakseen käyttävän pedaalin päälle, sen piiri alkaa käyttäytymään bufferina. Se poistaa kapasitanssia johtovedoista, jolloin korvat aistivat tämän ilmiön yläpään lisääntymisenä. Nyt soittaja menee vahvistimelleen ja ottaa pois lisääntynyttä yläpäätä vahvistimen treble- tai presence-potikoista. Kun hän laittaa efektin pois päältä, bufferin vaikutus poistuu ja bypass-soundi palaa ennalleen eli tummenee. Nyt soittaja lisää taas yläpäätä vahvistimeensa, ja kierre on valmis.
Bufferin tarpeen huomaa usein siitä, että pedaalilaudan läpi soitettu bypass-soundi on hieman tuhnu ja soittaja huomaa kokeilevansa toistuvasti, onko kitaran tone-potikka täysin auki. Signaalihävikki bufferoimattomassa ympäristössä kuulostaa siltä kuin kitaran tonea olisi laskettu hieman. Jos haluat varmistaa tarvitsetko signaalitiellesi bufferia, tee seuraava testi:
Monen muusikon pedaalilauta suorastaan pursuaa buffereita eikä soittaja ole välttämättä niistä tietoinen tai ajatellut, mitä ne tekevät signaalille. Buffereita löytyy perinteisesti muun muassa kaikista Bossin, Visual Soundsin, Ibanezin ja DOD:n efekteistä. Monet näistä pedaaleista sisältävät yhden tai useamman bufferin, jotka ovat aktiivisia, kunhan efekti saa virtaa, mutta vaikka se olisi pois päältä. Jos pedaalilaudassa on esimerkiksi monta Bossin pedaalia, signaali kopioidaan jokaisen bufferin kautta.
Alla olevassa esimerkissä on kymmenen Bossin pedaalia, jotka sisältävät yhteensä 20 bypass bufferia, eikä alkuperäisestä soittimen dynamiikasta ja reagointiherkkyydestä ole jäljellä kuin rippeet. Soundista tulee helposti muovinen, eloton ja liian steriili. 
Bufferin ominaissoundi voi olla eräänlainen ”kilkatus”, eli sen yläpää on korostuneen heleä. Kun sen kerran kuulee ja tunnistaa, sen muistaa aina. Jos buffereita on laitettu harkitusti signaalitielle, kilkatus ”uppoaa” pitkien johtojen aiheuttaman soundihävikin sekaan ja ne ikään kuin kumoavat toisensa. Jos signaalitiellä on liian monta bufferia, ”kilkatus” erottuu soundin seasta ja voi muodostua jopa häiritseväksi.
Koska true bypass -pedaali muuttuu päällä ollessaan bufferiksi ja kirkastaa muuten bufferoimattoman soundiketjun yläpäätä, efekti voi myös nousta paremmin esiin. Tämä on se syy, miksi jotkut efektit tuntuvat voimakkaammilta kuin toiset. Jos efektien halutaan erottuvan räikeästi, bufferoimaton bypass-tila ja signaalin bufferoiminen efektiä päälle polkemalla voi olla toimivakin ratkaisu.
Signaalin kannalta olisi suotavaa, ettei buffereita ole ketjussa liikaa. Optimitilanteessa niitä olisi signaalitiellä kaksi kappaletta, ja ne olisi sijoitettu tasaisesti pitkin ketjua ja ne olisivat mahdollisimman hyvälaatuisia. Yksi voi olla ketjun alkupäässä ja toinen ennen pitkää johtovetoa vahvistimelle. Jos pedaaleita on todella paljon, kolmannen bufferin voi tarvittaessa sijoittaa ketjun keskelle. Huomioithan taas kerran, että jos pidät jotain pedaaliasi aina päällä, se toimii jo bufferina. Tässä pedaalilaudassa ei ole buffereita, mutta jos jompikumpi overdrive -pedaaleista on päällä, se pedaali toimii ketjussa bufferina.
Bufferi ei auta signaaliketjussa "taaksepäin". Jos soundi menetetään jo signaalitien alkupäässä, bufferi ei saa sitä elvytettyä enää ketjun loppupuolella. Bufferi ei siis kykene palauttamaan jo menetettyä yläpäätä, vaan se pyrkii pitämään kitaran signaalin samanlaisena loppuketjun ajan.
Bufferi tulisi sijoittaa mahdollisimman lähelle kitaraa, mutta muista, että jotkut efektit eivät toimi toivotulla tavalla bufferin jälkeen. Aseta ketjun ensimmäiseksi kitaran ulostulolle herkät efektit, kuten fuzzit ja wahit, sillä ne on voitu suunnitella toimimaan passiivisen kitaramikin kanssa. Kokeile efektien soundia ennen bufferia ja sen jälkeen ja kuuntele, muuttuuko niiden käyttäytyminen. Sijoita ne tarvittaessa signaalitielle heti kitaran jälkeen ennen ensimmäistäkään bufferia.
Tämän pedaalilaudan signaalitie on seuraavanlainen:
Boss TU-3 (bufferoitu bypass) --> Mad Professor Simble Overdrive (true bypass) --> Durham Electronics Sex Drive (bufferoitu bypass) --> Mad Professor Dual Blue Delay (true bypass tai bufferoitu bypass) --> Strymon Flint (true bypass tai bufferoitu bypass)
Ketjussa on muutama päällevalittava bufferi, joita ei luultavasti tarvita, sillä laudassa on jo kaksi bufferoitua pedaalia.
Tässä pedaalilaudassa on hieno kokoelma pedaaleita ja Shuren pedaalilautalangaton, joka toimii jo itsessään bufferina.
Bufferi sekoitetaan toistuvasti boosteriin. Tämä johtuu siitä, että moni pedaalivalmistaja asentaa nämä kaksi täysin erilaista, mutta suhteellisen samannimistä piiriä samaan kuoreen. Valmistajasta riippuen niitä voi käyttää joko/tai-periaatteella tai molempia yhtä aikaa.
Bufferi ja boosteri eroavat toisistaan ratkaisevasti. Bufferi on oikein valmistettuna "unity gain" -laite. Se ei muuta soundia tai nosta kitarasta tulevan signaalin tasoa. Boosteri taas lisää signaaliin gainia (voltteja), ja usein sen toimintaperiaate on jo lähellä overdrive-pedaalia. Wampler dB+ Boost/Independent buffer -pedaalin etuna on, että bufferin voi kytkeä bypass-tilassa joko päälle tai pois.
Bufferi tarvitsee aina virtaa toimiakseen, eli ilman patteria tai virtalähdettä toimiva boksi ei voi sisältää bufferia. Bufferi pitää huolen siitä, että kitarasta tuleva jännite pysyy samana, ja se ottaa virtalähteestä tai paristosta sen verran virtaa kuin se kulloinkin tehtäväänsä varten tarvitsee.
Bufferi voidaan toteuttaa monin eri tavoin ja erilaisilla komponenteilla. Tästä syystä kaikki bufferit, kuten eivät kaikki efektitkään, ole samanlaisia. Laadukas bufferi ei välttämättä mahdu samaan koteloon yhdessä efektin kanssa, toisaalta samat valmistajat osaavat halutessaan myös tehdä mahdollisimman neutraalin kuuloisen bufferin.
Jos pedaaleja ei ole monta, emme laittaisi ketjuun bufferia, vaan pitäisimme signaalitien mahdollisimman luomuna ja avoimena. Ilahduttavan moni valmistaja on alkanut tehdä efektejä, virittimiä tai reitittimiä, joissa on mukana päälle ja pois kytkettävä, korkealaatuinen bufferi.
Tämä on paras tilanne pedaalilaudan suunnittelijan kannalta, sillä kun buffereita voi napsia tarvittaessa pois päältä, niitä ei käytetä liian tiuhaan. Laadukkaasta ja tarpeen mukaan käytetystä bufferista muodostuu näin true bypass -pedaalien paras kaveri.
Jos et haluakaan syystä tai toisesta viedä itse pedaalilautaprojektiasi loppuun asti, voimme viimeistellä pedaalilaudan puolestasi niillä tarvikkeilla, jotka olet meiltä hankkinut. Ne eivät siis missään tapauksessa mene hukkaan.
© 2024 Custom Boards Finland.
