Maailma on pullollaan laitteita, joita kopioidaan toinen toistensa pohjalle. ABY-vaihtajat eivät tee tähän poikkeusta. Monet valmistajat käyttävät yleisesti saatavilla olevia osia, kokoavat ne yhteen ja julkaisevat niistä “oman” tuotteensa.
Saksalainen Burkhard Lehle valitsi alusta lähtien toisen tien. Hän haarukoi ABY-vaihtajien yleisimmät ongelmat ja etsi ratkaisuiksi vaihtoehtoisia tapoja tehdä samat asiat paremmin. Keskusteltuaan useiden kitaristituttujensa kanssa hän ymmärsi markkinoilla olevien laitteiden puutteet.
Ennen Lehlen alkuperäisiä innovaatioita Yhdysvaltojen markkinoilta 90-luvun lopussa löytyneet ABY-vaihtajat olivat täynnä ongelmia. Niistä mainittakoon kiusallisimpina:
Näistä viimeisin tuntui olevan se kaikista raastavin ongelma, jota Lehle lähti ratkomaan ensimmäisenä. Klassisissa Lehlen vaihtajissa pistääkin silmään ensimmäisenä psykedeelinen sienikytkin, joka on ihmetyttänyt minua alusta asti. Tuo samainen kytkin on löytynyt heidän vaihtajistaan jo yli kymmenen vuotta.
Lehle löi läpi globaalisti 2000-luvun alussa, kun Joe Bonamassa alkoi käyttää hänen vahvistinvaihtajaansa. Sama Lehlen vahvistinvaihtaja on ollut tämän kitarasankarin laudassa jo yli kymmenen vuotta. Voitaisiin sanoa, että kyseessä on vintage-vaihtaja, joka on äärimmäisen harvinainen näky pedaalilaudoissa. Se on toiminut luotettavasti kaikki nämä vuodet. Miten se on mahdollista? Olisiko Lehlen vanhoissa vaihtajissa jotain ihmeellistä, mitä uusissa ei ole?
Olen pitkään halunnut nähdä vastaavan 2000-luvun alun vintage-Lehlen. Nyt siihen viimein suodaan mahdollisuus. Työpöydälläni on pedaalilautaprojektin yhteydessä meille tullut yli kymmenen vuotta vanha Lehlen 3@1-switcheri.
Huomaan miettiväni, onko Lehle tehnyt laadun suhteen vastaavia kompromisseja kuten monet muut valmistajat? Ensin tehdään hyvää ja luodaan maine. Sitten siirrytään halpatuotantoon ja kerätään ihmisten rahat pois. Vaikka Custom Boardsilla on erittäin kiireinen päivä, haen kaupan puolelta uuden version samasta vaihtajasta ja avaan molemmat pöydälle vertailtavaksi.
Huomioni kiinnittyy siihen, että laitteet ovat liki identtiset, vaikka niillä on yli kymmenen vuotta ikäeroa. Tämä on laitevalmistuksessa ja komponenttien saatavuudessa ikuisuus. Tutkiskelen Lehlen psykedeelistä kytkintä. Tihrustan pientä pränttiä kytkimen vieressä ja vertaan sitä toiseen vastaavaan. Sama teksti! Sama kytkin!
Katselemme kytkintä sisältäpäin. Miten on mahdollista, että tämä kytkin kestää yli kymmenen vuotta? Silmämääräisesti näen, ettei ratkaisu ole todellakaan tavallisimmasta päästä. Kytkin ei ole suorassa kontaktissa polkimeen, vaan toimii erillisellä jousella. Mielenkiintoista. Sieneltä näyttävä tatti on kiinni rungossa, joten polkaisun paino ei välity piirikorttiin asti, jossa muut komponentit ovat.
Lehle totesi eräässä haastattelussa: “Mitä tekee vahvistinvaihtajalla, joka ei ole luotettava?” Tavallinen kytkin, jota perinteisissä ABY-vaihtajissa käytetään, kestää 10 000 polkaisua. Niiden rakenne on altis rikkoutumiselle. Lisäksi ne on tehty alunperin paljon voimakkaammalle signaalille. Pienikin hiekanmuru tai roska vaikeuttaa näin ollen signaalin siirtoa. Seurauksena kytkimet alkavat paukkua ja rohista helposti.
Burkhard Lehle törmäsi vuonna 1999 Münchenin alihankintamessuilla alumiininuppeihin, joissa oli muoviset liukuvat laakerit. Nämä yhdistyivät erityiseen mikrokytkimeen, joka oli puolestaan erillisen kuoren sisällä. Tämä oli teollisuudessa pitkään ollut tapa kytkeä komponentteja epäsuorasti toisiinsa. Kytkimen valmistaja lupasi niille kaksi miljoonaa vaihtamiskertaa.
Lehle näki tässä ratkaisun suurimpaan ongelmaansa, ja alkoi kehittää näiden osien pohjalta omaa versiotaan kytkimestä. Sellaista, jota hän voisi hyödyntää uusissa vaihtajissaan.
Uusia kytkimiä hyödyntävät vaihtajat saatiin markkinoille vuosituhannen vaihteessa. Ilmestyessään vuonna 2001 Lehlen vaihtajat olivat kuin toiselta planeetalta: ne muuttivat kitaristien käsityksen laadukkaista ABY-vaihtajista. Lehle ei ollut jättänyt mitään sattuman varaan. Kaikki komponentit ovat huippulaatua. Sisällä ei ole mitään, joka muuttaisi kitaran soundia tai sen interaktiota vahvistimen kanssa.
Eurooppalaisuutensa myötä myös Lehlen ulkonäkö toi vaihtajille huomiota. Lehle tekikin yhteistyötä saksalaisen suunnittelutoimiston kanssa. Muut valmistajat käyttivät vaihtajissaan yleisesti saatavilla olevia runkoja.
Muutamaa vuotta myöhemmin Lehle pisti vielä paremmaksi. Hän esitteli toisen, vielä pienemmän kytkimen. Ulkoisesti käytössä oli sama tuttu, sienitatin näköinen nuppi. Tällä kertaa sisältä löytyi kuitenkin erityisen muotoinen metalliliuskalla toimiva kytkin, joka operoi korkealaatuista liukukytkintä. Nyt sen toimintasykli mitattiin sadoissa tuhansissa. Molemmat kytkimet ovat käytössä Lehlen nykyisessä mallistossa. Makaaberia kyllä, on helppo nähdä, että kun meistä aika jättää, nämä vaihtajat kytkimineen ovat vielä aktiivisessa käytössä.
Lehle oli nyt ratkaissut tärkeimmän ongelmansa. Oli aika siirtyä seuraavan kimppuun.
Kun kitara kytketään useampaan vahvistimeen, seurauksena on maalenkki. Tämä eliminoidaan erillisellä erotusmuuntajalla, jossa on yksinkertaisimmillaan kaksi samanlaista kelaa, jotka siirtävät signaalia sähkövärähtelyn voimalla.
Signaali syötetään muuntajan sisääntulon (ensiön) kelaan. Kitaran mikistä tullut värähtely aiheuttaa värähtelyä toisessa kelassa, joka on yhdistetty muuntajan ulostuloon (toisioon).
Signaalin osat eivät siis osu fyysisesti toisiinsa, vaan kitarasignaali kulkee kelalta toiselle sähkövärähtelynä. Samalla mahdollinen maalenkki katkeaa. Erotusmuuntajan siirtosuhdetta kuvaava luku on 1:1. Tämä tarkoittaa sitä, että signaali pyritään siirtämään täysin muuttumattomana puolelta toiselle. Tämä puolestaan edellyttää sitä, että siinä käytettävien osien tulisi olla äärimmäisen korkealaatuisia. Mitä heikompi signaali, sitä vaikeampi sitä on siirtää eteenpäin.
Markkinoilla yleisesti olevilla muuntajilla on taipumus värittää keskialueen painotusta alemmaksi. Koska kitaran tärkein anti on keskialueella, ihmiskorvat kuulevat tämän yläpään häviämisenä. Voimakkaalla kitarasignaalilla (esim. esivahvistettu kitarasignaali, aktiivimikki) tätä äänen värittymistä ei tapahdu. Passiivisen (etenkin yksikelaisen) kitaramikin signaali on kuitenkin paljon heikompi. Sen maalenkin poistamiseen tarvitaan paljon herkempi ja laadukkaampi muuntaja.
Uransa alussa Lehle joutui käyttämään muiden valmistajien muuntajia. Kuten muutkin valmistajat, hän joutui kiertämään niiden ongelmat. Heikko kitarasignaali boostattiin linjatasoiseksi aktiivisella etuvahvistimella. Tämän jälkeen pystyttiin käyttämään tavallisia (lue halvempia) muuntajia. Samalla vaihe- ja maalenkkiongelmien myötä hävisi myös osa kitaran dynamiikasta ja soundista. Kitara ei enää reagoinut vahvistimeen samalla lailla, ja soundi tylpistyi.
Lehle halusi kehittää tähän tarkoitukseen oman muuntajansa. Hän joutui aloittamaan työn puhtaalta pöydältä. Kehitystyö vaati pari vuotta, mutta satsaus kannatti. Tuloksena oli erotusmuuntaja, joka pitää kitaran ja vahvistimen yhteispelin koskemattomana. Muuntaja, joka ei muokkaa kitaran äänenväriä ja sen reagointia vahvistimeen.
Lehlen legendaarinen LTHZ-muuntaja pitää huolen, että kitarasta saadaan kaikki mahdollinen talteen eteenpäin vietäväksi. Yksikelaisten kitaroiden soittajat kuulevat tämän klangina ja iskuäänen reagoimisena. Humbucker-kitaralla tämä vähentää soittimen tukkoisuutta, etenkin puhtailla soundeilla. Liioittelematta voidaan sanoa, että kyseessä on maailman paras kitarakäyttöön tehty erotusmuuntaja.
Nyt jäljellä oli kenties soittajia eniten piinannut ongelma, jonka ratkaisu oli samalla kaikista yksinkertaisin.
On hermoja raastavaa vaihtaa kesken keikkaa signaalin reititystä, jos ei ole varma osuuko polkaisu kohdilleen. Vanhojen vaihtajien olemattoman tehoiset LEDit loivat kitaristeille epävarmuutta. Monet soittajat mainitsivat tämän ongelmakseen, joten Lehle asensi vaihtajiinsa LEDiä suurentavan linssin. Tämä takasi, että soittaja näkee missä asennossa vaihtaja on, vaikka lavalla olisi kuinka paljon savua.
Eri vaihtajan asennot indikoidaan eri värisillä LEDeillä. Tämä ei tosiasiassa ole kauhean vaikea tehtävä. Kyse on enemmänkin viitsimisestä ja soittajan ongelmien ymmärtämisestä keikkatilanteessa. Lehle näki tämän viimeisenä silauksena soittajien ongelmien poistamiseen.
Burkhard Lehle kertoi vuoden 2014 NAMM-messuilla mykistävän hienon uutisen. Hän on kehittämässä omaa komponenttilinjastoaan, joka tulee sisältämään jo olemassa olevien keksintöjen lisäksi uusia komponentteja.
Ovatko nämä yhtä mullistavia kuin hänen edellisetkin keksintönsä? Olisivatko markkinoilla olevien kytkimien ongelmat historiaa? Voivatko muutkin valmistajat hyötyä Lehlen liki tuhoutumattomasta tekniikasta? Saammeko luotettavia kytkimiä nyt laajemminkin ihmisten ilmoille?
Mahdollisuudet tähän ovat olemassa, onhan hän mullistanut yhden kokonaisen teollisuuden alan jo kerran. Miksei hän tekisi sitä vielä uudestaan?
6.8.2014 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.
OMAT LEHLE-SUOSIKKINI TOP 3:
Lehle 3@1 SGoS on ollut todellinen apu keikoilla. Laitteeseen saa kytkettyä kolme soitinta, jotka voidaan reitittää samaan pedaalilautaan ja vahvistimeen. Kätevää on viritystoiminto, eli kun painat päällä olevan soittimen kytkintä vaihtaa se väriä, mutettuu ja reitittyy viritinulostuloon.
Jos et haluakaan syystä tai toisesta viedä itse pedaalilautaprojektiasi loppuun asti, autamme sinua mielellämme.
© 2024 Custom Boards Finland.
