EN TIEDÄ toivoinko vai pelkäsinkö, että välittömästi Kingston Wallin perintö - kirjan julkaisun jälkeen joku jossain heräisi ja ilmoittaisi omistavansa kadonneiksi julistamiani Petri Wallin soittokamoja. Pahimmillaan olin veikannut jonkin laitteen mallin väärin, ja tuoreessa kirjassa olisi virhe. Tämän ajattelukin kauhistutti minua.
Näin todellakin tapahtui. Vain puolitoista viikkoa kirjan julkaisun jälkeen sain yhteydenoton mieheltä, joka kertoi lukeneensa kirjan ja tietävänsä yhtä sun toista Petri Wallin kadonneiden Marshall-vahvistimen ja -kaapin myöhemmistä vaiheista. Mies kuulosti sen verran vakuuttavalta, että sovin hänen kanssaan tapaamisen mahdollisimman pian.
MIES SAAPUI 1. helmikuuta 2023 toimitilallemme suoraan päivätöistä, ja parkkeerasi pakettiautonsa ikkunamme eteen. Anonymiteetin nimissä ja kirjan tematiikkaa mukaillen kutsun häntä tästä lähin ”idän mieheksi”.
Miehen silmistä paistoi innostus, mutta myös pienoinen hermostuneisuus. Tunne asian tärkeydestä oli molemminpuolinen. Olin suorastaan malttamaton, sillä olin linjannut kirjaani, että Petri Walli soitti kaikki Kingston Wallin levyt ja suurimman osan keikoista Marshall JMP 2203 -mallisella 100 watin vahvistimella ja 4x12” 1960B -mallisella kaapilla, jossa olivat olleet Celestionin G12T-75 -kaiutinelementit. Nyt paljastuisi olinko ollut oikeassa.
Halusin tietää miehestä hieman ennen kuin kuulisin mitä hänellä on kerrottavana. Paljastui, että meillä on yhteisiä muusikkotuttuja. Tiesin nämä ihmiset luotettavaksi, mikä lisäsi luottoani idän miestä ja hänen tarinaansa kohtaan, joka oli kieltämättä kiehtova.
SYYSKUUSSA 1995 Idän mies oli vieraillut bändikaverinsa kanssa Ruoholahdessa sijainneessa LA Music -musiikkikaupassa, joka oli noina vuosina yksi keskustan päämusiikkikaupoista. Muistin tuon kaupan hyvin, sillä olin käynyt siellä itsekin tiuhaan.
LA Musicin tuulikaapin ilmoitustaululla oli ollut lappu, jossa myytiin Marshallin nuppia ja kaiutinta. Paperiseen myynti-ilmoitukseen oli kirjoitettu puhelinnumeroita siististi leikattuna niin, että halukkaat pystyivät napsaisemaan yhden lappusen mukaansa. Mitään muuta tietoa, kuten nimeä, ilmoituksessa ei ollut.
Kaverukset olivat soittaneet numeroon ja langan päässä oli ollut Petri Wallin isä, Aarno Walli. Myytävänä olleet Marshallin vahvistin ja kaappi olivat nähtävillä Etelä-Haagan Vespertiellä hänen autotallissaan.
Walli-sukunimi soitti kelloja, sillä vaikka idän mies kumppaneineen olivat heavymiehiä, he tiesivät kyllä Kingston Wallin ja Petri Wallin, ja että hän oli kuollut edellisenä kesänä. Kaksikolla alkoi olla aavistus siitä kenen laitteistoa he olivat menossa katsomaan.
Miehillä ei ollut omaa autoa, joten he ajoivat Etelä-Haagaan ”kaverin siskon miehen Hiace -pakettiautolla”. Aarno Walli oli ollut todellinen herrasmies. Hän oli ottanut heidät ensin vastaan kotonaan ja jutellut rauhallisesti ja mukavasti. Aarno oli suhtautunut lempeästi nahkatakkiin pukeutuneisiin pitkätukkaisiin miehiin. Tämä ei toki tule yllätyksenä, sillä Aarnolla oli kokemusta omasta takaa rokkaripojista.
KOLMIKKO OLI ASTELLUT alas autotalliin, joka oli ollut siistissä järjestyksessä. Yhdessä nurkassa oli ollut kasa rumpuja, rumpukalvoja ja muuta tavaraa, joista Aarno oli tokaissut, että "tuo on Hassen nurkka".
Yksi seinusta oli pyhitetty Petri Wallin jäämistölle. Aarno oli esitellyt kaksikolle ensiksi korkeaa 8x10” Marshall -kaappia, jollaista he eivät olleet koskaan nähneet. Miehet tarkensivat, että he olivat tulleet Marshallin vahvistimen ja 4x12” kaiuttimen perässä. Aarno osoitti seinään päin käännettyä vahvistinta ja kaappia. Tämä ”puolistäkki” oli juuri se yhdistelmä, jota miehet olivat tulleet hakemaan. Mainitsipa Aarno vielä, että vahvistin ja kaappi olivat hänen poikansa Petrin jäljiltä.
Hinta oli 1500 markkaa ja koska pojat olivat persaukisia, olivat he pyytäneet vielä kaappijohtoa mukaan kaupan päälle. Sellaista Aarnolla ei kuitenkaan ollut, vaan hän oli antanut heille viisimetrisen kitarajohdon ja näin pojat suuntasivat tyytyväisenä itään päin.
TREENIKÄMPÄLLÄ MIEHET hämmästelivät ostostaan. Kyseessä oli Petri Wallin vahvistin ja kaappi, eli juuri se samainen setti millä hän soitti Kingston Wallissa. Siitä ei ollut epäilystäkään. Treenikämpillä tosin paljastui, että vahvistin ei toiminut aivan moitteetta. Sillä kyllä pystyi soittamaan, mutta vahvistin piti paikoitellen erikoisia häiriöääniä. Talvella 1996 vahvistin oli alkanut pätkimään ja polttamaan sulaketta siihen malliin, ettei sitä enää pystynyt käyttämään.
Samassa treenikämppäkompleksissa oli majaillut heitä vanhempi elektroniikkamies, joka korjaili putkiradioita ja muitakin laitteita. Mies oli veikannut, että vahvistimen putkissa oli luultavasti vikaa ja kirjoittanut heille muistion: ”vahvistimessa on varmaan jonkin asteinen oikari, soita vahvistinhuoltoon.”
Koska putket olivat kalliita ja miehenalut olivat edelleen persaukisia, oli elektroniikkamies neuvonut heitä tilaamaan putket vaasalaiselta Unisoundilta ja viemään sitten vahvistimen uusien putkien kera jollekin helsinkiläiselle huoltomiehelle.
OLIN KATSELLUT jo hetken aikaa kansiota, jonka idän mies oli tuonut mukanaan. Sen sisältä löytyi valikoima valokuvia heidän bänditreeneistään, joissa tuo vahvistin/kaappi-yhdistelmä oli nähtävillä.
Kansion sisältä löytyi myös kasa vanhoja 90-luvun papereita, joita hän oli säilyttänyt treenikämpällään. Katselin innoissani jo hieman kellastuneita dokumentteja. Mukana oli muun muassa Unisoundin hinnasto, josta näki mitä putkia he olivat tilanneet ja paljonko ne olivat tuolloin maksaneet.
Putket olivat saapuneet ja vahvistin oli viety huoltoon Soitinlaite Kiviojalle Sörnäisiin. Nyt asiat menivät todella mielenkiintoiseksi, sillä idän miehellä oli jäljellä myös Kiviojan kirjoittama huoltotosite.
Mikä merkittävintä, siihen oli kirjattu vahvistimessa havaitut viat, sen malli ja jopa laitteen sarjanumero. Ja kun Unisoundin hinnastoon tehdyt muistiinpanotkin indikoivat, että he olivat tilanneet neljä 25 watin EL34 -mallista putkea, kyseessä oli todellakin ollut satawattinen Marshall JMP 2203-vahvistin, jota Walli oli soittanut täydellä putkisetillä, kuten Robert Palomäki oli asian muistanut ja minä kirjaani kirjannut.
Kiviojan kirjaaman 09819K -sarjanumeron mukaan JMP 2203 -vahvistin olisi valmistettu vuonna 1978, siinä missä olin itse olin veikannut valmistusvuodeksi 1979-1981. Oma arvioni oli perustunut etupaneelin laatikon muotoiseen sarjanumeroon. Marshallin historiaa laajasi lukeneena ja tietynlaisen suurpiirteisyyden aistineena, en antanut tämän latistaa tunnelmaa. On hyvin mahdollista, että tätä kirjausta olisi tehty jo vuodesta 1978, vaikka aikalaiskirjat muuta kertoivatkin. Huokaisin helpotuksesta, mutta idän miehen tarina jatkui.
KIVIOJAN JÄLJILTÄ vahvistin oli ollut hetken kunnossa, mutta siinä tuntui olevan edelleenkin jotain vikaa. Treenikämpillä oli alettu puhua ”Petri Wallin kirouksesta”, eikä sitä oikein koskaan ollut saatu täyteen iskuun. Sillä kuitenkin soitettiin bänditreeneissä, kunnes asepalvelus oli kutsunut muusikoita.
Bändi oli hajonnut ja kroonisessa rahapulassa rypeneet nuoret olivat kaupanneet kesällä 1997 Wallin stäkkiä toiselle samassa treenikämppäkompleksissa treenanneelle kitaristille. Tämä kaveri oli ollut aina kiinnostunut laitteiden sisuksista, joten ennen kuin kaupat tehtiin, ostajaehdokas oli halunnut avata kaiutinkaapin.
Idän mies muisti mielenkiintoisia yksityiskohtia juuri tuosta hetkestä, kuten että vahvistimen yläosan tuuletusmuoviritilä oli haljennut aivan vastaavasti kuin omankin JMP 2203 -yksilöni. Vahvistimen kantokahva oli ollut toisesta päästä väljän oloinen ja metallikahva oli paistanut alta.
Kaiutinkaapista hän muisti, että sen vinyylissä oli paljon palkeenkieliä, joita oli paikattu pikaliimalla. Takanurkassa oli ollut kuulemma vielä isompi, viiden sentin repeämä. Näitä repeämiä on nähtävissä myös hänen mukanansa tuomissa valokuvissa.
Kaituinkaapin sisällä olevan 2/2-puuvahvikkeen päätyyn oli vedetty roudarinteippiä, jolla oli luultavasti koitettu estää liikaa resonaatiota.
Avaamishetkellä ei valitettavasti ollut kameraa lähellä, mutta sen sijaan ostajaehdokas oli kirjoittanut paperille mitä kaiutinelementtejä kaapin sisällä oli ollut. Tämäkin lappu oli jäljellä ja kaiuttimet olivat todellakin G12T-75 mallisia, kuten olin ounastellut ja kirjaani listannut.
”Celestionin elementit olivat kaikki samaa sarjaa ja ne näyttivät alkuperäisiltä, mikään ei hypännyt esiin”, idän mies lisäsi.
Kiitin mielessäni tuota tuntemattomaksi jäävää laiteintoilijaa. Kaiutinelementtien mallin varmistaminen oli kirjaa kirjoittaessa ehkä suurin yksittäinen mahdollinen miina, josta en yksinkertaisesti voinut olla 100 % varma. Helpotukseni oli suuri, kun tajusin, että kaikki kirjassa listatut tiedot olivat oikein.
IDÄN MIEHELLÄ oli hihassaan vielä todellinen valttikortti. Unisoundin tositteista näki, että he olivat tilanneet huoltoa varten Svetlanan putkia ja nyt hän kaivoi kassistaan läjän Svetlanan putkilaatikoita ja kertoi, että niiden sisällä ovat alkuperäiset putket, jotka vahvistimessa olivat olleet ennen kuin se meni huoltoon Kiviojalle. Siis juuri ne putket, joilla Petri Walli oli vahvistintaan soittanut!
Avasin laatikot yksitellen ja asetin putket hellävaraisesti pehmusteen päälle niin, että näin ne parhaassa mahdollisessa valossa.
Edessäni oli neljä 25 watin alkuperäistä ja samanmerkkistä pääteputkea, joita oli käytetty Kingston Wallin keikoilla ja epäilemättä myös kesän 1994 Tri-Logyn sessioissa. Teksti ”National Electronics” viittasi Saksassa 90-luvulla toimineeseen yritykseen, joka monien muiden tapoin tilasi isoja määriä kaikkia mahdollisia putkia eri puolilta maailmaa ja leimasi ne itse paikallisesti.
Näissä putkissa luki, että niiden valmistusmaa oli ollut Saksa. Kaipasin palavasti putkista lisätietoa, joten soitin Uraltonen Mikko Kankaanpäälle. Hän veikkasi, nämä putket oli voitu tehdä DDR:ssä, jossa oli tuohon aikaan vielä toimiva putkitehdas.
Pääteputkien maalien tutkiminen on mielenkiintoista, sillä putkien merkkaamiseen käytetty maali on ominaisuudeltaan sellaista, että se tummenee kuumetessa. Leimojen väristä pystyy päättelemään, kuinka paljon se on ottanut itseensä lämpöä. Kahden pääteputken väripigmentti oli hyvin identtinen, kun taas kolmas putki oli liki lukukelvoton ja neljännessä putkessa ei ole lainkaan maalia.
Näin ollen voisi päätellä, että Petri Wallin AB-luokan pääteasteen keskinäinen balanssi oli ollut metsässä, eli vahvistimessa oli ollut hyvin eriarvoisia putkia. Tällaisen toiminnan seurauksena osa putkista oli ollut niin sanottuja ”vapaamatkustajia”, kun taas osa pääteputkista oli joutunut haukkaamaan enemmän virtaa, kunnes ne olivat pettäneet ja lopulta sulake oli palanut suojatakseen vahvistinpiiriä.
Uraltonen Mikko Kankaanpää vahvisti tämän olettamuksen ja kertoi lisäksi ettei Suomessa noina vuosikymmeninä huollettu vahvistimia juuri lainkaan.
"Jos laite meni mykäksi, vaihdettiin lennosta putkia, kunnes ääni tuli ja taas menoksi. Monella kotimaisella levyllä lienee ollut noina vuosikymmeninä melko paskassa kunnossa olevat kamat. Ja kyllähän se toki kuuluukin. Joskushan se tuhnu eli ’lämmin’ soundi voi olla kultaa, mutta ei kyllä aina. Sinänsä hyväkin, ettei hifistelty kamoilla vaan keskityttiin sisältöön”. Mikko luonnehti osuvasti tuon ajan henkeä.
ETUASTEPUTKET OLIVAT Groove Tubesin 7025 -malliksi leimaamia, joka tarkoitti, että putki oli korkealaatuisempi kuin tavallinen 12AX7.
Putkeen voi toki kuka tahansa leimata mitä vaan, mutta joka tapauksessa nämä etuasteputket ovat tunnetun putkivalmistajan laatutarkastajan läpikäymiä. Nämäkin oli tosin vaihdettu uusiin Svetlanan putkiin niin sanotulla ”shotgun methdodilla”, eli kun putkia vaihdetaan, niin vaihdetaan kerralla kaikki.
Idän miehen muistot olivat tarkkoja ja dokumentit kauhtuneen värin perusteella monta kymmentä vuotta vanhoja. En siltikään päästänyt häntä vähällä, vaan kyselin parhaaseen kuulustelutyyliin asioita hieman eri kulmista, mutta idän miehen kertoma oli aukoton ja hän vastasi aina samalla lailla. Nyt minua kiinnosti enää yksi asia. Missä Petri Wallin vahvistin ja kaiutin olivat tällä hetkellä?
VAHVISTIMEN OIKKUILU oli jatkunut myös uuden omistajan aikana. Hänkin oli huollattanut vahvistimen, mutta siitä ei ollut löydetty vikaa.
”Siinä oli koko ajan jotain vikaa, se oli se kirous”, Idän mies totesi.
Vahvistimen uusi omistaja oli vähitellen kyllästynyt jatkuviin vikoihin ja ostanut itselleen toisen vahvistimen. Petri Wallin vahvistin oli jäänyt seisomaan tyhjän panttina, kunnes alkukesästä 1998 koko läjä oli viety myyntitiliin Töölön Caloniuksenkadun Soitin Huttuselle. Erikoista kyllä, mies ei ollut koskaan kertonut Huttusille, että kyseessä olivat Petri Wallin Kingston Wallin keikoilla ja studiossa käyttämät kamat.
Näin ollen Huttusella on ollut myynnissä kesällä 1998 Marshallin puolistäkki, joita oli toki silloin paljon muutenkin liikenteessä. Joku onnekas oli ostanut ne ja koko läjä on ollut siitä lähtien tiellä tietämättömillä. En siis tulisi näkemään laitteita, mutta tämä ei syystä tai toisesta enää haitannut minua.
Olin oman matkani läpikäynyt ja näiden tietojen perusteella sain selityksen minua kuukausitolkulla vaivanneelle mysteerille. Pystyin myös luottamaan entistä enemmän omaan JMP-vahvistimeeni ja Backline Rentalilta lainaamaani vastaavaan kaiutinkaappiin, joilla tehtiin myös kevään 2023 Rockwayn Petri Wallin signaalitie -kurssi.
SESSIO OLI OLLUT antoisa, mutta ennen lähtöään idän mies muisti vielä yhden mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kun he olivat laittaneet Wallin putkivahvistimen ensimmäistä kertaa päälle ja se oli lämmennyt kunnolla, tietynlainen tunkkainen ”soiton ja laulun” eli käytännössä tupakan ja alkoholin tuoksu oli vallannut treenikämpän. Mielikuva tuoksusta oli tuonut mieleen kuulemma ruotsinlaivojen alakerrosten kokolattiamatot.
Tiesin tasan tarkkaan mistä mies puhui, sillä olin kokenut aistin täysin saman odöörin avattuani Petri Wallin jäljiltä löytyneen pedaalilaudan. 90-luvun patina ei lähde noin vain laitteista, ei edes 25 vuoden jälkeen.
20.10.2023 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari
© 2024 Custom Boards Finland.
