Jos vahvistimessa ei ole efektilenkkiä tai sen käyttäminen koetaan hankalaksi, mutta sille olisi kuitenkin tarve, ei hätää! Samankaltainen asetelma voidaan rakentaa pedaalien avulla, niin että saat tilaefektisi rankimpien säröjen jälkeen, jolloin ne soivat tarkoituksenmukaisesti.
Helpoin tapa hahmottaa oman soundin gain-asteiden muodostumista on ajatella vahvistimen etuastetta overdrive- tai distortion-pedaalina. High Gain-vahvistimien etuasteputkien aikaansaama säröytyminen on äänianalysaattorin läpi katseltuna liki identtistä verrattuna distortion-pedaalien transistoreilla tai diodeilla tehtyyn säröytymiseen (hard clipping).
Jos high gain -vahvistimen etuaste onkin kuin distortion-pedaali, miedosti yliohjautuvan putkivahvistimen etuaste on kuin overdrive -pedaali (soft clipping).
Jos taas käytetään transistorivahvistinta ja sen etuaste pidetään täysin puhtaana, on tilanne gain-asteiden kannalta liki vastaava tilanne kuin jos soitettaisiin linjatasolla suoraan päätteeseen, vaikka kitaran signaalia onkin vahvistettu ja ekvalisoitu.
Metallibändien suosima high gain -soundi saadaan aikaan korkeatehoisilla kitaran mikeillä ja kränkätyllä high gain -vahvistimen etuasteella. Ongelmana on, että vahvistimen ensimmäinen 12AX7 -putki ylisaturoituu ja menee tukkoon. Seurauksena on, että soundi on kompressoitunut ja mahdollisuus muokata soiton dynamiikkaa on minimaalinen. 
Tätä tapaa käyttävät yleensä myös nuoret tai harjaantumattomat kitaristit, sillä tällaisella soundilla on erittäin helppo soittaa – kunhan kitaralla saa vain soitettua jonkun äänen, se tulee kaiuttimesta ulos aina samalla tavalla. Vaikka tätä voitaisiin pitää metallimusiikista tutun kitarasoundin ihanteena, se ei ole missään tapauksessa ainoa oikea tapa muodostaa särösoundia.
Jos vahvistin on suunniteltu puhdas soundi edellä, sen särökanava ei välttämättä ole hääppöinen. Esimerkkinä käyvät vaikka eri vuosikymmeninä tehtyjen Fender-vahvistimien särösoundit.
Vastaavasti high gain -koneiden puhtaat kanavat ovat yleensä hyvin hengettömiä. Tähän kategoriaan sopivat eri malliset Marshallit mutta myös modernimmat Mesa Boogiet, Peavey 5150 ja monet muut. Vahvistinsuunnittelija on laittanut kaikki paukut korkeagainiseen särökanavaan, ja puhdas kanava on lähinnä vahvistimessa, koska ”sellainen täytyy olla”.
Vahvistimen high gain -piirin suunnittelu on vaativaa hommaa eivätkä kaikki high gain -koneet ole yhtä laadukkaita kuin edellä mainitut klassikot. Olen törmännyt moderneihin vahvistimiin, joiden säröisin kanava on liki oskillaatiopisteessä ja kuulostaa lähinnä sirkkeliltä.
Helppo tapa muuttaa soundiasi on käyttää high gain -vahvistimen puhdasta kanavaa ja asettaa sen eteen distortion-pedaali. Lopputulos on usein jopa parempi kuin vahvistimen omalla high gain -kanavalla.
Monet ammattikitaristit tarvitsevat työssään mahdollisimman kuulasta ja puhdasta kitarasoundia, joten he käyttävät soundinsa perustana vahvistinta, jonka puhdas soundi on mahdollisimman terve. Tämä on syynä, miksi monilla heistä on paljon pedaaleita laudassaan. Jos puhdas soundi on tärkeä ja vahvistin on valittu sen perusteella, terveelle pohjalle on helppo rakentaa eri gain-soundeja. Ainakin se on huomattavasti helpompaa kuin saada sekä laadukas puhdas soundi, että erilaisia dynaamisia säröasteita vaillinaisesti suunnitellusta monikanavaisesta vahvistimesta.
Usein puutteellisesti suunnitellun high gain -vahvistimen kakkoskanava eli miedosti särötetty kanava on huomattavasti luonnollisemman kuuloinen kuin sen kolmoskanava. Jos crunch-kanavan eteen asettaa overdrive-pedaalin, se saa yhdessä vahvistimen miedon etuastesärön kanssa toivotun määrän gainia ja voi kuulostaa paljon terveemmältä kuin vahvistimen high gain -käyttöön ajateltu kolmoskanava.
Jos sinua huolestuttaa, ettei puhdas soundisi ole "tarpeeksi puhdas", muista, että puhtaana bändin seasta kuultu kitarasoundi ei ole samalla lailla puhdas kuin se soundi, jonka kuulet yksin soittaessasi. Pieni yliohjautuminen vahvistimessa katoaa keikalla rumpalin symbaalien kilinään ja salin heijastuksiin, mutta yleisö kuulee soundisi ”puhtaana” ja eloisana, sillä hyvin miedosti yliohjatussa kitarasoundissa on mukana juuri sen verran yläsävelsarjoja, että se erottuu muun bändin seasta.
Jos vahvistimessa on monta kanavaa, etkä ole täysin tyytyväinen sen high gain -soundiin, voit kokeilla seuraavaa:
Tämä kytkentä käyttäytyy samoin kuin vahvistimen efektilenkki, mutta antaa sinulle enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa soundisi muodostumiseen. Voit säätää gain-asteiden keskellä olevien modulaatio- ja delay-efektien suhtautumista särösoundeihin kolmesta eri kohdasta:
Tällä tavoin olet saanut lisättyä vahvistimesi eteen kaksi ulkoista gain-astetta. High gain -vahvistimien sisäisessä etuasteessa voi olla viisikin gain-astetta, joten jos kuvittelet viimeisen pedaalisi osaksi vahvistinta, pääset lähemmäksi high gain -vahvistimen toimintaperiaatetta, mutta ulkoisin avuin.
Tällä menetelmällä siirretään ensimmäistä gain-astetta lähemmäksi kitaraa. Lopputulos on usein paljon mehevämpi, ilmavampi ja dynaamisempi kuin jos särö olisi tehty vain yhdellä kertaa vahvistimessa. Efektisi soivat raikkaammin, ja niiden käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa monella eri tavalla.
Ja jos olet valinnut laitteesi oikein, voit koittaa viedä tätä analogiaa eteenpäin ja jatkaa gain-asteittesi rakentamista pitkin ketjua. Parhaimmillaan voit saada soundiisi lisää lämpöä päätevahvistimesta, mahdollisesti myös lisää saturaatiota vahvistimen päätemuuntajasta ja lopulta pientä potkua kaiuttimen kartiosta. Näin signaali pysyy avoimena ja reagoi soiton dynamiikalle läpi ketjun sen sijaan, että luottaisit pelkästään vahvistimesi etuasteputkiin särösoundisi muodostamisesssa.
© 2024 Custom Boards Finland.
