lisätty Kassa

Von Hertzen Brothersin pedaalilaudat esittelyssä

July 24, 2013

Von Hertzen Brothers on kovassa iskussa. Lahjakkuuden ja kovan työn tuloksena bändin ura on mennyt harppauksia eteenpäin. Esiintymisiä ulkomailla on koko ajan enemmän. Vuonna 2011 bändi oli juuri julkaissut mainion levynsä Stars Aligned, ja soittajat valmistautuivat festivaalikeikalle Englannin High Voltage -festivaaleilla. Samalla tämä toi mukanaan dilemman. Bändin kalusto oli paisunut valtavaksi ja sitä piti pienentää, jotta ulkomaan keikkailu olisi mahdollista ja järkevää.



Bändin kitaristit Kie ja Mikko Von Hertzen ovat tunnettuja massiivisista pedaalilaudoistaan ja räkkijärjestelmistään. Relevaihtamiseen perustuva ohjaus toimii hienosti kotimaassa, mutta lentokoneeseen massiivisten järjestelmien mukaan ottaminen on mahdotonta. Kitaristien efektit sijaitsevat räkissä ja niitä ohjataan erillisellä loopperilla. Näin kokonaisuuden paino hipoo jo sataa kiloa. Etenkin Kien kitara-arsenaali oli vielä vuonna 2007 massiivinen.

Tällä hetkellä Kiellä on käytössä varta vasten hänelle suunniteltu lauta, jonka kytkentä räkkiin tehdään järeällä multikaapelilla. Kie oli yrittänyt käyttää lentokeikoilla Boss ME-50 -multiefektejä, mutta kokeilu mallintavien efektien parissa oli jäänyt lyhyeksi. 

Lämmittelypesti Opethin kiertueella

Syksyllä 2011 bändille oli varattuna kiertue Euroopassa ruotsalaisen Opethin lämmittelijänä. Työskentelin tuolloin Michael Monroen kitarateknikkona ja koska VHB jakoi saman harjoitustilan, päädyin osaksi tiivistä keskustelua, jota bändin sisällä käytiin ennen kiertuetta. Laitteiston kokonaispainoa piti saada alas, muuten keikat jäisivät tekemättä. Tarjouduin tekemään heille kevyet lentokonekelpoiset pedaalilaudat samalla tyylillä, jota olin soveltanut Michael Monroen ja Daniel Lioneyen edellisvuoden kiertueilla. Mukaan haluttiin mahdollisimman paljon efektejä, joten lautoja suunniteltiin mittanauha toisessa ja puntari toisessa kädessä. Ehdottomana ylärajana oli lentoyhtiöiden määrittelemä 32 kiloa.



Pedaalilautojen merkitys bändin uran kannalta 

Bändien ulkomaan valloituksissa on tärkeää antaa ammattimainen kuva itsestään myös teknisesti. Aikakausi jolloin oli "cool" tulla paikalle pedaalit muovikasseissa on historiaa. Jos bändi haluaa lämmittelijäksi isommalle kiertueelle, pitää heillä olla myös oma pakettinsa kasassa. Oman järjestelmän tulee olla toimiva, nopeasti kasattavissa, nopeasti purettavissa ja riittävän kevyt lentokoneeseen.

Tähän asti VHB oli joutunut lentokeikkojaan varten repimään pedaalit irti räkeistä ja sullomaan ne johtojen kanssa matkalaukkuun. Näistä kehiteltiin jonkinlainen järjestelmä keikkapaikalla. Ulkomaisilla festivaaleilla tai kiertueilla tämä ei ole kuitenkaan kauaskantoista toimintaa. Jos bändin tekninen taso on vielä alkutekijöissään, kulkee siitä tieto lavamanagerilta eteenpäin festivaalin johdolle.

Vaikka bändi olisi kuinka loistava musiikillisesti, ei heitä uskalleta ottaa mukaan kiertueille tai festivaalin päälavalle, jos laitteet ovat sikin sokin pitkin lavaa keikan jälkeen. Festivaalien pääbändit ovat tarkkoja, että he saavat käyttöönsä tarvitsemansa ajan, muuten palaute festivaalin järjestäjille on välitöntä.

Loppukesästä 2011 ryhdyimme tuumasta toimeen. Kävin bändin harjoitustilalla Nosturilla tekemässä suunnitelman pedaalilaudoista ja sopimassa aikatauluista. Pedaalilautojen tekeminen ajoitettiin keikkojen väleihin, jolloin bändin jäsenet olivat lomilla. 

Kie Von Hertzen

Kie on veljeksistä vanhin ja liki legendaarinen kitaristi Suomen keikkalavoilla. Todella intensiivisestä soitostaan ja esiintymisestään tunnetun Kien toleranssi teknisille ongelmille on tunnetusti pieni. Kitarat ja pedaalit saavat tuta, jos tekniikassa ilmenee ongelmia. Hänen pedaalilautansa suunnitteleminen on aina haaste, mutta miellyttävä sellainen. Ladoimme treenikämpällä pedaalit edellisellä lentokeikalla käytettyjen vanerilevyjen päälle ja aloimme sommittelemaan niitä kahdelle eri laudalle. Lähtökohta oli tämännäköinen:

Piirsin aiheesta muutaman version itseäni varten seuraavat perusperiaatteet mielessäni pitäen: 

  • Lautaan kytketään 10 metrin johtoviuhka, jossa signaalin lisäksi kulkevat sähköt vahvistimen taakse. 
  • Pedaalilautoja tehdään kaksi, mikkitelineen molemmille puolin. 
  • Sekä sähkö että signaali kuljetetaan laudalta toiselle. 
  • Kokonaispainon langattoman vastaanottimen kanssa pitää jäädä alle 32 kilon.

Signaalijohtona käytin laadukasta metritavaraa, vahvistimille menevässä johdossa Neutrikin liittimiä ja pedaalilaudassa pienikokoisempaa Switchcraftia. Viuhkan sisällä olevaan sähköjohtoon liitin Kaiserin Schuko- ja kojeliittimet. Vain parhaita ainesosia silloin, kun asioiden pitää osua kerralla maaliin.

Jouduin hakemaan signaalijohdon sijoittelua hetken, kunnes löysin parhaan reitityksen. Signaalijohto poimii helposti häiriöitä pedaalilaudan virtalähteistä. Vuonna 2011 suuritehoisia virtalähteitä ei vielä ollut markkinoilla, joten käytin osittain myös pedaalien omia virtalähteitä. Näistä etenkin Line 6 DL 4:n mokkula on erittäin herkkä tuottamaan häiriöitä, ja sen sijoittelussa tulee olla tarkkana.


Oikea pedaalilauta 

Lopputulos oli seuraavanlainen. Alarivi on millintarkkaa peliä niin, että pedaalilauta mahtuu sille varattuun Peli Case -salkkuun.

Kien temperamenttisen luonteen tuntien suunnittelin laudan niin, että kaikki efektit kulkevat True Bypass Loopperin läpi. Näin vikatilanteessa koko laudan saa ohitettua yhdellä polkaisulla. Signaali syötetään vahvistimen päällä olevasta langattomasta Keeleyn inputtin, ja sen output menee takaisin vahvistimelle. Keeleyn send kytkeytyy ensimmäiseen efektiin ja kaikki pedaalit ovat sarjassa, jonka jälkeen ne palaavat Keeleyn returniin. Virtalähteenä on Voodoo Labin Pedal Power 2 Plus. 

Pedaalien järjestys:

  • Boss OC-2 
  • Voodoo Lab Sparkle Drive 
  • Proco RAT 
  • MXR Phase 90
  • Mad Professor Mellow Yellow Tremolo 
  • RMC Wah
  • Digitech Whammy 

Vasen pedaalilauta

  • Line 6 DL4
  • Boss Reverb
  • Boss TU-2

Ennen Opeth-kiertuetta bändi teki muutaman keikan Suomessa, joiden jälkeen Kie halusi muuttaa fyysisesti Voodoo Labin Sparkle Driven ja Proco Ratin paikkaa. Pedaalilaudan takarivissä olleet Stagetrixin korotuspalat olivat toimineet toivotusti, ja nyt jokainen pedaali oli helposti poljettavissa niiden tiiviistä asettelusta huolimatta.

Kie vei kiertueen läpi minimaalisella määrällä teknisiä ongelmia jo siitäkin päätellen, ettei yhteydenottoja kiertueelta tullut. Kävin puhtaasta mielenkiinnosta katsomassa keväällä 2013 miten pedaalilaudat olivat kestäneet kiertueiden rasitusta. Alla olevassa videossa bändin kitarateknikko Taneli Ratas käy molemmat pedaalilaudat läpi efektikohtaisesti.


Mikko Von Hertzen

Mikko on bändin keulakuva ja seisoo pääosin lavan keskellä. Hänen vahvistimensa on lavan sivussa, jolloin festivaalilavoilla etäisyys pedaalilautaan kasvaa pitkäksi. Päädyimme käyttämään keskialueeltaan vahvasoundista George L:n kaapelia. Viuhkan pituudeksi tuli 11 metriä. Tein myös välijohdot samasta kaapelista ja käytin jälleen hyväksi havaittuja Switchcraftin liittimiä.

Langattomalta tullessaan signaali on vahva, joten se siirtyy kivutta laudalle asti. Bossin viritin toimii ensimmäisenä bufferina, ja Strymonin kaiun valittavissa oleva bufferi auttaa signaalin takaisin vahvistimelle ilman minkäänlaista hävikkiä. George L:n myötä laudasta tuli soundiltaan hieman kirkkaampi kuin Kiellä, mikä istuu bändin soundimaisemaan hienosti. 



Bändin kitarateknikko Taneli Ratas on myös ansioitunut kitaraseppä, ja Mikolla on etuoikeus soittaa keikoilla hänelle mittatilauksena tehdyllä Telecasterilla. Telecasterin yläpäävoittoinen soundi puskee hienosti läpi miksauksesta George L:llä yhdistettynä Voxin AC 15 -vahvistimeen. 

Oikea pedaalilauta

Ensimmäisessä vaiheessä kokeilimme tilanpuutteen vuoksi käyttää plugi/plugi-adaptereita. Nämä tuottivat kuitenkin nopeasti ongelmia, ja vaihdoin ne normaaleihin johtoihin ja liittimiin. En suosittelekaan niiden käyttöä pedaalilaudoissa. Jos adaptereihin syntyy painetta, ne murtuvat helposti ja aiheuttavat signaalin pätkimistä. Pahimmillaan ne rikkovat myös pedaalien jakit.

  • Boss TU-2 
  • MXR Phase 90 
  • Mad Professor Mellow Yellow Tremolo 
  • ZVex Box Of Rock
  • CAE Boost/Line Driver

Vasen pedaalilauta

  • Keeley Looper
  • Line 6 DL4
  • Strymon BlueSky Reverb 

Mikko pitää viritysmittariaan päällä koko ajan ja hoitaa laudan mutettamisen True Bypass -loopperilla. Alla olevassa videossa Taneli käy pedaalilaudan läpi efektikohtaisesti.


Von Hertzen Brothers keikalla

Vuonna 2013 tätä kirjoittaessani voisi sanoa, että bändi teki oikean päätöksen siirtyessään pienempiin pedaalilautoihin. VHB on tehnyt jo useita kiertueita Euroopassa ja siirtynyt käyttämään Custom Boardsin pedaalilautoja myös kotimaan keikoilla. Vanhat megalomaaniset räkit ovat treenikämpällä, ja keikat tehdään huomattavasti pienikokoisemmilla pedaalilaudoilla. 

VHB on helppo ja ammattimainen bändi kiertueilla, kamat saadaan kasaan nopeasti, perään heitetään raivoisa keikka ja lava on taas tyhjä muutamassa minuutissa. Kiertueita onkin kertynyt jo useita, ja lisää on tulossa. Bändi julkaisi hiljattain uransa parhaan levyn ja kun kokonaisuus on valmis imagoa ja managementtiä myöten, bändin uranousu ei jää ainakaan laitteistosta kiinni.

    24.7.2013 Kimmo Aroluoma
    Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.



    Toimitukset Suomeen

    Lähetys saman päivän aikana