lisätty Kassa

Langattomat kitarajärjestelmät

June 01, 2013

Soundistaan tarkka artisti ei soita langattomalla, edes stadionilla. On mielenkiintoista huomata, että monet supertähdet käyttävät vielä johtoa, vaikka saisivat langattomia ilmaiseksi käyttöönsä. 

Universumin kruunaamaton soundikuningas Pink Floydin David Gilmour kytkeytyy järjestelmäänsä johdolla, ei koskaan langattomalla. U2:n show on maailmankuulu, ja kitaristi Edge käyttää suuren osan keikasta langatonta. Silti hän turvautuu johtoon soittaessaan Stratocasterilla, jonka pienitehoisten mikkien soundi on herkkä muutoksille.

Iron Maiden on heavybändeistä tunnetuin johtojen puolesta puhuja. Tämä oli nähtävissä jo legendaarisella "Live After Death" -tallenteella. Nykyään bändin kitaristit käyttävät muutamissa kappaleissa langatonta, mutta suurin osa keikasta soitetaan edelleen johdoilla. Kitaristi Dave Murray myöntää avoimesti, että langaton vaikuttaa negatiivisesti hänen soundiinsa.



Radiosignaalin kompressointi

Oletko kuunnellut musiikkia tietokoneelta pakattuna AAC-muotoon, joka syötetään langattomasti Applen Air Port Expressin läpi stereoihin? Helppoa ja vaivatonta. Mutta kokeilepa pistää sama levy CD-soittimeen, joka on kytketty samaan vahvistimeen. Ero äänenlaadussa on huomattava.

Täysin sama reaktio tapahtuu kitarasignaalissa. Korva mukautuu nopeasti ja mieltää soundin normaaliksi. Vasta kun soittaja keskittyy kuuntelemaan eroja, ne paljastuvat armotta. Täytyy muistaa, että keskivertokuulija yleisössä ei huomaa pieniä vääristymiä tai epäluonnollisuuksia soundissa. Etenkään, kun soundi tulee PA-laitteistosta huumaavalla äänenvoimakkuudella ja seassa on koko muukin bändi.

Linjatasoinen signaali

Langattoman jakin ulostulo on lähtökohtaisesti linjatasoista signaalia. Sen voimakkuus on muutamia voltteja (2–3 VAC). Kitaran ulostulo passiivimikeillä on suunnilleen yhden voltin (1 VAC) luokkaa.

Langattoman ulostuloa voitaisiinkin verrata aktiivimikkien tai erillisen boosterin antamaan ulostuloon. Toisin sanoen, signaali ei ole likimainkaan samanlaista, jota passiivimikeillä varustetusta kitarasta saadaan ulos. Efektit reagoivat täysin erilailla tähän "kuumempaan" signaaliin. Jotkut sietävät sitä, mutta herkempiä komponentteja sisältävien pedaalien, kuten fuzzien toiminta muuttuu täysin. Myös overdrive-pedaalit toimivat parhaiten sillä matalalla sisääntulojännitteellä, mitä ne saavat yksikelaisista mikeistä.

Lisääntynyt taajuuskaista

Etenkin digitaalisten langattomien myötä on kohdattu uusi "ongelma", lisääntynyt taajuuskaista. Digitaaliset langattomat pystyvät siirtämään signaalia koko kaistalta, yli ja alle ihmiskorvan kuulon. Kitaristit eivät ole tottuneet tähän. Esimerkiksi Michael Monroen kitaristi Steve Conte kärsi aina liian kireästä soundista nasaalien vuokravahvistinten kanssa. Hän käytti Sensory Overdrive -kiertueella Line 6:n Relay G30 -langattomia, joissa johdon emulointi oli selkeästi rotaatiokytkimen takana. Hän halusi sen säädettäväksi maksimiasentoonsa, niin, että sisällä oleva kondensaattori vei mahdollisimman paljon yläpäätä pois. Kuten pitkä johto, tämä muutti signaalin kapasitanssia ja siirsi kitaran mikin toiminta-aluetta alaspäin. Soundi saatiin näin toimivaksi, ja koska vahvistimet vaihtelivat, tällä säädöllä pystyttiin kompensoimaan aina muuttuneita olosuhteita.

Juuri tätä kirjoittaessani käväisin seuraamassa HIMin valmistautumista Euroopan festivaalikeikoille. Bändi sai tuotantoharjoituksiin testiin uuden Shuren ULX-D-sarjan langattoman järjestelmän. Koekuuntelimme laitetta yhdessä bändin kitarateknikko Antti Toiviaisen kanssa ja teimme AB-vertailua johdon kanssa useaan otteeseen. Tiputimme lähtötasoa reilusti, että saimme signaalin samalla tasolle johdon kanssa. Soundi oli silti moniulotteisempi keski- ja ylätaajuuksiltaan. Neljän high-gain vahvistimen yhteissointi kuulosti upealta langattoman läpi. Oli vaikeaa nähdä perusteluita, miksi kitara kannattaisi kytkeä johdolla järjestelmään tai miksi sen kapasitanssia pitäisi keinotekoisesti lisätä.

Langattoman järjestelmän osat

Puhtaasti äänentoistollisesta näkökulmasta langattomuudessa ei ole järkeä. Pedaalit ja vahvistimet on suunniteltu vastaanottamaan signaali kitarasta, ei esivahvistetusta radiolähettimestä. Riippuen siitä kuinka hyvin laitteisto on mietitty, soundi on silti mahdollista saada hyväksi. Vieläpä erittäin hyväksi.

1) Langaton lähetin (Transmitter)

on se pieni "pakki" (engl. beltback), joka kiinnitetään kitaran hihnaan. Kitarasta lähtee johto lähettimen sisäänmenoon, ja laite muuttaa kitarasignaalin radioaalloiksi. Antenni toimii sen ulostulona. Lähettimien materiaalit vaihtelevat. Osa on metallipinnotteisia, osa muovisia. Jos pakki saa paljon kolhuja, se voi muuttua mikrofoniseksi, mutta toimia silti. Mikrofonisuus paljastuu koputtamalla lähetintä sen päällä ollessa. Jos tämä melu tuntuu häiritsevältä, lähetin pitää huollattaa tai vaihtaa.

Sennheiser EW172 G3 -sarjan lähetin, jonka kuori on metallia. Sen rakenne on erittäin jykevän oloinen.

Lähettimen sisääntuloherkkyys

Laadukkaimmissa lähettimissä on sisääntulon herkkyyden (sensitivity) säätö. Tämä on ensimmäinen aste, jossa kitaran signaalin tasoon voidaan vaikuttaa. Tällä hienosäädetään sisääntulevan signaalin taso ja tasoitetaan eri kitaroiden mikkien voimakkuuksien eroja.

Jos käytössä on monta eri kitaraa mutta vain yksi lähetin, sisääntuloherkkyyden säätö voi muodostua ongelmaksi. Olisi suotavaa, että jokaisella soittimella olisi oma, sen mikkien tehon mukaan säädetty lähettimensä.

Sisääntuloherkkyyden säätäminen on tarkkaa puuhaa. Mitä enemmän sisääntuloa yliohjataan, sitä enemmän menetämme dynamiikkaa heti ketjun alussa. Jos signaalia lytätään liikaa heti kärkeen, tehtyä ei saa tekemättömäksi enää myöhemmässä vaiheessa.

Toinen aste, jolla signaalin tasoon vaikutetaan, on lähettimen ulostuloteho. Yleensä tälle on lähettimessä desibeleittäin porrastettu asteikko. Signaalia vahvistetaan niin, että se siirtyy parhaalla mahdollisella tasolla lähettimen antennista eteenpäin ja jatkaa kulkuaan vastaanottimelle.

Signaalia joudutaan vielä kaventamaan siinä vaiheessa kun se muutetaan radioaalloiksi. Kitaran taajuuskaista on lähtökohtaisesti laaja, joten lähetin joutuu tekemään kompromisseja. Se tiivistää kitaran sille syöttämää informaatiota niin, että se voidaan lähettää radioaaltoina eteenpäin. Lähetin sisältää siis eräänlaisen kompressorin tätä tehtävää varten.

Lähettimen kiinnitys hihnaan

Olisi upeaa jos lähetin pystyttäisiin kiinnittämään hihnaan pysyvästi. Riippuen sen mallista, kiinnitys hihnaan voi vaihdella. Perinteinen keino on teipata lähetin sähköteipillä kiinni ja varmistaa sen kiinnitys rannenauhalla. Näitä löytyy usein bändin merch-kojulta, josta ne ovat luultavasti alun perinkin päätyneet kitaristien käyttöön. Tätä yksinkertaisen tehokasta kiinnitystapaa käyttää suurin osa bändeistä.

Keikan jälkeen rannenauha otetaan pois lähettimen päältä, jotta se voi kuivua rauhassa. Muuten siinä mahdollisesti oleva kosteus imeytyy lähettimen herkkään elektroniikkaan yön aikana.

Lähetin tulisi kiinnittää hihnaan niin, että artisti tai kitarateknikko pääsee nopeasti käsiksi sen toimintoihin. On kätevintä ja turvallisinta kiinnittää lähetin hihnan suuntaisesti. Unohda lähettimissä olevat "vyöklipsit", ne eivät pysy kiinni tositilanteessa ja niistä on vain haittaa. Ota ne pois, ja näin saat pakin lähemmäksi hihnaa, mikä vähentää sen heilumista. Hihnaa myötäilevä kiinnitys ehkäisee myös lähettimen antennin ihokontaktia. Jos antenni osuu hikiseen ihoon, signaali on vaarassa. Pahimmillaan tästä muodostuu häiriöitä tai jopa signaaliin katkeaminen.

Shuren ULX -sarjan sekä Line 6:n Relay-lähettimet ovat mukavia kiinnittää. Niiden paristoluukku on pohjassa, ja päälle/pois-kytkin ylälaidassa. Sennheiserin G2-lähetin on hieman kinkkisempi kiinnittää niin, että sisällä olevaan päälle/pois-kytkimeen pääsee käsiksi. G3-sarjan versiossa tämä epäkohta on korjattu. Päällä olevan mute-kytkimen saa ohjelmoitua niin, että se sulkee lähettimen radiosignaalin täysin.



2) Langattomien johdot ja liittimet

Kitaran jakkiin kytketään lyhyt johto, jolla sen mikit yhdistetään langattomaan lähettimeen. Jos jakki sijaitsee kitaran kannessa tai sen sivussa (kuten Gibsoneissa), olisi suotavaa, että kytkentä tehtäisiin kulmaplugilla. Alla Custom-tehty langattoman johto Switchcraftin kulmaplugilla.

Stratocasterin ja V-mallisten kitaroiden jakkeihin sopivat puolestaan suorat plugit. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin kitaroihin, joissa on runkoon upotettu jakki.

Jos johto on vääränlainen, tuottaa se käytännön ongelmia. Varakitaroita säilytetään kitaratelineessä, ja suorat plugit kitaran reunassa tekevät hankalaksi niiden paikalleen laittamisen. Jos taas soitetaan 335-tyyppistä kitaraa, jossa jakki on kitaran kannessa, suorana törröttävä plugi on hirvitys ja potentiaalinen ongelman aiheuttaja. Sama sääntö pätee normaaleihin kitarajohtoihin. Plugi tulisi aina olla mahdollisimman huomaamaton ja suojassa kolhuilta.

 

Eri valmistajien liitosjohdot

Sennheiser on yksi tunnetuimpia langattomien valmistajia. Heidän laitteensa ovat erittäin laadukkaita, mutta Evolution-sarjan langattomien valmisjohdot ovat hieman merkillisiä. Ne toimivat moitteetta, mutta muottiin tehty plugi herättää epäluottamusta. Lisäksi johto on DIY-juottajan painajainen. Älkää kokeilko kotona. Sisällä olevaa materiaalia ei ole tehty itse juotettavaksi.

Johdon toisessa päässä on lukittava 3.5mm (1/8") miniplugi. Tämä liitin mahdollistaa erinomaisen vedonpoiston. Sennheiserin G2-sarjassa oli pieni mutta piinaava ongelma. Johdon sisääntulon jakin mutteri löystyi helposti, mikä toi rahinaa signaaliin. Loctiten kierrelukite on hyvä keino ehkäistä tämä potentiaalinen ongelman aiheuttaja. Tämä epäkohta on onneksi korjattu G3-sarjan pakeissa ja mielestäni hiottu loppuunsa. Liitin on erinomainen ja toimii moitteetta.

 Niiden kytkentä on toteutettu seuraavasti:

  • Kitarajohdon plugin kärki (kuuma) – 3.5 mm liitin ring
  • Kitarajohdon plugin runko (maa) – 3.5 mm runko ja tip

Shure käyttää mini-XLR liittimen nelipinnistä versiota (TA4F). Sen käyttö on suhteellisen mutkatonta. Liittimen pinnien putsaaminen on tärkeää, ja säännöllinen käsittely ehkäisee tehokkaasti häiriöiden syntymistä. Langattomassa signaalinsiirrossa puhtaat kontaktit ovat vieläkin tärkeämpiä kuin suorakytkennöissä.

Kuvassa vasemmalla on urosliitin ja sen pinnijärjestys numeroina. Oikealla on naarasliitin, joka kytkeytyy plugin kautta kitaraan kiinni. (Huomaa kääntyvä pinnijärjestys uroksen ja naaraan välillä.)

Shuren johdossa on laadukkaat liittimet molemmissa päissä. Johdon kolvaus on helppoa. Jos haluat siihen kulmaplugin, se pitää juottaa itse, sillä Shure toimittaa johtonsa aina suoralla plugilla. Vaihtoehtoisesti voit tehdä oman johtosi mini-XLR liittimestä, laadukkaasta johdosta ja plugista.

Line 6 käyttää samaa liitintä, tosin hieman erilaisella kytkennällä. Molemmat toimivat toistensa kanssa päittäin. Niiden kytkentä on toteutettu seuraavasti:

  • Plugin kärki (kuuma) – mini-XLR pinni 3
  • Plugin runko (maa) – mini-XLR pinni 1

Line 6:n johdossa on myös pinni 4 kytketty maihin. Heidän teknisen tukensa mukaan 1 & 4 -pinnien kytkeminen vahvistaa mekaanisesti maakytkentää, eikä vaikuta soundiin.

Samaa mini-XLR-liitintä on saatavilla myös kolmepinnisenä versiona (TA3F). Tämä käy monien eri valmistajien langattomiin kuten AKG, Audix ja Bayer Dynamic.

Jos et tiedä tai olet epävarma langattomasi pinnijärjestyksestä, ei hätää. Niiden mittaaminen on helppoa. Yleismittarin jatkuvuustoiminto käy tähän tarkoitukseen hyvin. Ainoana ongelmana ovat mini-XLR naarasliittimen ohuet pinnit. Voit pyörittää yleismittarin toiseen mittapäähän pätkän tinalankaa. Näin saat upotettua sen liittimeen ja suoritettua mittauksen. Kokeile "piipperillä", mitkä pinnit ovat aktiivisia plugin pään ja rungon kanssa. Kirjoita tulokset ylös ja tee niiden pohjalta oma johtosi.

Johdon kiinnityksen varmistaminen

Kiinnitä johto kunnolla hihnaan. On oleellista, ettei se roiku valtoimenaan tai ole puolestaan liian kireällä. Jätä riittävästi löysää, ettei johdolle muodostu liikaa vetoa hihnan kiristyessä. Varmista liitos myös kitaran päässä etenkin jos tuntuu, että kitarat tulevat saamaa kyytiä keikan aikana.

3) Vastaanotin (Receiver)

muuntaa radioaallon takaisin audiosignaaliksi. Tämä tapahtuu laitteen sisällä olevan expanderin (engl. expand levittää, laajentua) avulla. Yhdessä lähettimessä olevan kompressorin kanssa nämä muodostavat tärkeimmän yksittäisen langattoman soundista vastaavan piirin, nimeltään

Kompanderi (Kompressori/Ekspanderi)

Riippuu paljolti kompanderin laadusta, minkälaisena kitaran signaali saadaan talteen. Kompanderi on siis jaettu lähettimen ja vastaanottimen välillä, ja on aina laitekohtaisesti suunniteltu. Tässä on syy, miksi eri valmistajien laitteet eivät ole yhteensopivia.

Vastaanotin tulisi sijoittaa niin, että käyttäjä pystyy halutessaan tarkkailemaan laitteen näyttöä. Vastaanottimen ruutu sisältää paljon hyödyllistä tietoa, kuten:

AF (AudioFrequency) eli sisääntulevan audiosignaalin taso. Tätä tarkkailemalla näemme, kuinka kovaa signaali tulee laitteeseen sisään. Vastaanottimen vahvistimessa on aina runsaasti headroomia (jopa 20 db), ja sitä voi halutessaan ajaa mittarit punaisena. Seurauksena tästä on soundin liiallinen kompressoituminen.

RF (RadioFrequency) näyttää radiosignaalin tason. Tämän tarkkailu lavan sivussa majailevalle kitarateknikolle on peruspuuhaa keikan aikana. Mittari näyttää selkeästi, onko jatkossa tarvetta mahdollisille lisäantenneille.

Pariston kulutus näytetään yleensä palkkeina. Tämän tarkkailu on myös peruskauraa lavan sivussa hermoilevalle teknikolle.

Vastaanottimissa on yleensä kaksi ulostuloa. Näiden lähtövoimakkuutta säädetään AF-Out-valikosta. Vastaanottimessa riittää vahvistusteho jopa 20 db boostaukseen asti. Yleensä toinen lähtö on varustettu XLR-liittimellä, joka on tarkoitettu suoraan äänijärjestelmään kytkettäväksi. Toinen liitäntä on 6,3 mm (1/4") plugilähtö, jonka tarkoitus on kytkeä langaton vastaanotin efekteille vietäväksi tai suoraan kitaravahvistimeen.

4) Antennit

Lähettimen pieni antenni etsii kuumeisesti samalla taajudella olevia vastaanottimen antenneja. Niillä tulisi olla näköyhteys. Onneksi antennit suorituvat tehtävästään yllättävän hyvin, vaikka tiellä olisikin esteitä. Suositellaan, että lähettimen ja vastaanottimen välinen etäisyys olisi vähintään neljä metriä. Tämä ei ole kiveen kirjoitettu fakta, vaan enemmänkin suositus. Etäisyys antaa radiosignaalille aikaa avautua ja ehkäisee signaalin yliohjautumista. Antennien ympärillä olisi hyvä olla tyhjää tilaa, joten räkin sisään niitä ei kannata laittaa.

Kitaralangattomissa käytetyin antennityyppi on kotiradion antennia muistuttava puikkoantenni eli "piiska". Jos vastaanotin on räkissä, voi antennit asettaa räkkipaneeliin läpiviennillä. Sen sijaan, että ne kytkettäisiin suoraan vastaanottimeen, väliin laitetaan lyhyt koaksaalikaapeli, jossa on normaalit antenniliittimet (50 ohm, BNC). Huolehdi, että liittimen maa saa kontaktin räkkipaneeliin. Tämä toimii antennille lisäapuna, se ottaa paneelista lisäpinta-alaa itselleen. Lopuksi ne asetetaan 45 asteen kulmaan, jotta ne olisivat mahdollisimman etäällä toisistaan.

5) Akut ja Paristot

Pakit toimivat joko paristoilla tai erillisillä akuilla. Kiertueella akkulaturi on ehdoton apuväline. Latausasema kytketään aina ensimmäiseksi keikkapaikalla. Jos akkujen lataaminen on keskeytymätöntä, ne ehtivät lataantua hyvin päivän aikana. Kun ne ovat täysiä, ne asennetaan paikoilleen juuri ennen keikkaa.

Jos käytät paristoja, pidä huoli, että ne ovat korkealaatuisia. Procell on alan stardardi, jota kaikki ammattilaiset suosivat. Varmista, että paristot istuvat tukevasti paikoillaan. Tiivistä tarvittaessa paristokotelo paperinpalasella, sulje luukku huolellisesti ja teippaa kansi kiinni palalla sähköteippiä. Mikään ei katkaise signaalia nopeammin kuin lähettimestä irronnut paristo.


Fischer Ampsin akkulaturi, joka on tehty räkkimuotoon. Tämä laite on ollut käytössä eri kiertueilla vuosia ja palvellut moitteetta.



Langattoman vastaanottimen yhdistäminen kitarajärjestelmään

Perustilanteessa käytössä on yksi lähetin ja yksi vastaanotin. Nämä muodostavat yhden järjestelmän, joka on omalla taajuudellaan. Tästä kokonaisuudesta käytetään puhekielessä termiä kanava. Vastaanottimen paikan miettiminen on tärkeää. Festivaalikeikoilla vaihtoajat ovat lyhyitä, ja järjestelmä tulisi saada kytkettyä toimintavalmiuteen nopeasti.

Vastaanotin räkissä

Vastaanottimet ovat olleet perinteisesti räkkikokoa, yleensä puolen unitin yksiköinä. Niiden mukana tulee erilliset asennuspalat, joilla ne saa helposti asennettua paikoilleen. Kaksi vastaanotinta menee hienosti yhteen räkkiunittiin.

Langattomasta saadaan suurin hyöty irti, jos se sijaitsee vahvistimien vieressä. Näin se voidaan kytkeä lyhyillä piuhavedoilla räkissä sijaitsevien efektien kautta vahvistimeen. Soittajan edessä olisi ainoastaan MIDI/relekontrolleri, jolla hän ohjaa halutut efektit kappaleiden mukaan. Näin signaali ei koskaan käy lavan etuosassa, vaan se pysyy “turvassa” lavan takaosassa.

Usein käytössä on kuitenkin volumepedaali ja/tai wah-wah. Signaali tuodaan sillon backlinelta pedaalilaudalle ja viedään sieltä takaisin vahvistimelle. Voitaisiin ajatella, että tästä syntyy hävikkiä signaaliin. Langattoman esivahvistetun luonteen takia ongelmaa ei kuitenkaan synny pitkissäkään piuhavedoissa.

Riippuen pedaalien määrästä, niiden luonteesta ja laadusta, ongelmia voidaan kohdata signaalin viemisessä takaisin vahvistimelle. Nämä ongelmat olisivat joka tapauksessa samoja, vaikka kitara olisi kytketty suoraan johdolla ensimmäiseen pedaaliin. Impedanssista, bufferoinnista ja TrueBypassista voi lukea lisää niille pyhitetyistä artikkeleista.

Tässä Amorphiksen Esa Holopaiselle tehdyssä järjestelmässä kitarasignaali tuodaan langattoman vastaanottimelta viuhkan sisällä virittimelle ja wahille. Laudalta se viedään takaisin vahvistimelle. Samassa paketissa kulkevat myös MIDI-signaali ja pedaalilaudan sähköt.

Vastaanotin pedaalilaudassa

Digitaalisissa langattomissa "mokkulat" ovat yleistyneet vauhdilla. Niiden etu on pieni koko, jolloin ne mahtuvat pedaalilautaan. Tämä on kätevää ja säästää tilaa. Riippuen minkälaisia keikkoja soitetaan, miettisin kuitenkin tarkasti, ennen kuin sijoittaisin vastaanottimen pedaalilautaan hien ja kaatuneiden juomien armoille.

Vastaanotin vahvistimen päällä

Jos räkkilaitteita ei ole käytössä, lähetin pitää kiinnittää vahvistimeen jollain keinolla. Tämä on haasteena kaikilla bändeillä joilla on käytössään vahvistimen ja kaapin yhdistelmä. Soittajilla on yleensä käytössään yksi vastaanotin, joka tuli asettaa niin, että koko järjestelmää sai liikuteltua lavalla nopeasti.

Käytin tähän tarkoitukseen kevyitä, kahden ja kolmen unitin räkkipusseja. Ne olivat tarpeeksi pehmeitä ja kevyitä, että ne pystyi kiristämään kuormaliinalla vahvistimen päälle tai 4x12" kaapin kylkeen. Tämä metodi toimi hienosti monilla keikoilla. Backlinen tuonti lavalle ja rullaaminen pois keikan jälkeen tapahtui ripeästi.

Alla Daniel Lioneyen puolistäkki valmiiksi kytkettynä. Mukana oli 4x12" kaappi, kaksi vahvistinta (toinen varalla) ja kevyt räkki, jossa oli muutama pedaali ja langattoman vastaanotin. Antennit olivat läpiviennillä vastaanottimen vieressä. Tämä paketti oli vedetty kuormaliinalla nipuksi. Päälle oli asetettu valmiiksi kytketty pedaalilauta, jonka pystyi nopeasti siirtämään lavan etureunaan.

Soittimen vaihto langattoman kanssa

Joskus kitaroita on useita, mutta lähettimiä vain yksi. Tällöin joudutaan miettimään, miten soitinten vaihtaminen onnistuu sujuvasti. Vaihtoehtoja on kaksi:

  • Voit pitää lähetintä vyöllä tai taskussa. Soittimen vaihdon yhteydessä signaalin "mutettaminen" pitää huolehtia jollain tapaa, muuten vaihtamisesta aiheutuu vahvistimen läpi infernaalinen rätinä.
  • Jos lähetin on kiinni hihnassa, voidaan vaihtaa samalla koko hihna. Tämä on erittäin aikaa vievä tapa. Etenkin, jos kitaraa vaihdetaan kielen katkeamisen takia, mielestäni se on kaikkein huonoin.
Tästä seuraava askel olisi ottaa käyttöön kaksi lähetintä ja yksi vastaanotin. Nyt molemmat lähettimet asetetaan samalle taajuudelle kuin vastaanotin. Tämä järjestelmä on se käytetyin, mutta luo mahdollisuuden myös eeppiset suhteet saavuttavalle epäonnistumiselle, jos kitaroiden vaihtoa ei ole mietitty kunnolla.

Kaksi lähetintä samalla taajuudella = ongelma

Jos samalla taajuudella on useampi lähetin, ne sulkevat toisensa pois pelistä, eikä kumpikaan toimi. 99% kaikista ongelmista langattomien käytössä johtuu tästä. Tämän asian kanssa sählääminen on siis yleistä, ja vie mielestäni painoarvoa pois koko langattomien käytön hienoudesta. Rätinät ja sirinät kuuluvat hikiseen rokkikeikkaan, jossa soitetaan johdoilla. Langattomalla pystytään luomaan illuusiota jostain elämää suuremmasta. Kun show on käynnissä, on todellinen antikliimaksi tuottaa yleisön korviin piinaavaa sirinää, mikä kahden lähettimen samanaikaisesta käytöstä aiheutuu.
Riippuen käytössä olevista langattomista niiden päälle ja pois kytkentä on joko helppoa tai hieman vaikeampaa. Miten ikinä tämä asia aiotaankaan hoitaa, se pitää olla harjoiteltu ja siihen pitää olla rutiini. Jos soitinten vaihtamista ei ole mietitty loppuun, hätätilanteessa kohdataan ongelmia. Kannattaa merkitä kytkimen asento joko hopeatussilla tai neonteipillä, jotta voi olla varma pimeässäkin, milloin lähetin on päällä ja milloin ei. Kun tilanne iskee päälle kesken keikkaa, moni asia unohtuu, jos niitä ei ole merkitty etukäteen.


Shuren pakki, jossa kytkin on kätevästi päällä. Tämän käyttö on nopeassakin tilanteessa helppoa. Sekä Michael Monroe Bandin Dregenin, VHB:n ja 69 Eyesin Bazien kanssa kitaroiden vaihto sovittiin etukäteen, jolloin proseduuri meni osapuilleen näin:
    • Kitarateknikko tarkkailee artistiaan. Kun tarve kitaran vaihtoon tulee, hän ottaa seuraavan kitaran valmiiksi ja valmistautuu kytkemään sen lähettimen päälle.
    • Tuodessaan kitaraa vaihtoon artisti sulkee oman lähettimensä. Samanaikaisesti kitarateknikko avaa omansa.
    • Jos käytössä on esimerkiksi viritysmittari "mute"-toiminnolla, se olisi hyvä polkaista päälle. Parhaassa tapauksessa vaihto tehdään lähellä vahvistinta, jossa tämä pedaali mahdollisesti sijaitsee. Tässä tapauksessa, vaikka lähettimet olisivat päällä hetken samanaikaisesti, ei vahvistimelle kulkeudu häiriöääniä.
    • Vaihdettuaan soittimia artistin kanssa kitarateknikko avaa signaalin "mute"-kytkimestä sillä välin kun artisti kävelee lavalle uuden kitaran kanssa.

    Pitkiä sekunteja

    Sennheiserin G2-sarjan lähettimien päälle/pois-kytkin on suojattuna paristokotelon luukun alla. Siinä ensimmäiseksi pitää ottaa lähetintä suojaava rannenauha pois, avata luukku, paikallistaa nappi ja painaa sitä. Lisäksi sen toiminnassa on pieni viive, joka ehkäisee sen tahattoman painamisen. Vaikka kyse on vain muutamasta sekunnista, tuntuu kuin maailma pysähtyisi tuona lyhyenä aikana. Jokainen tätä lähetintä hädän keskellä käsitellyt voinee vahvistaa tämän. Onneksi Sennheiser on ilmeisesti kuunnellut asiakaspalautteita, ja G3-sarjan lähettimissä päällä oleva kytkin on ohjelmoitavissa päälle/pois-kytkimeksi, joka toimii ilman viivettä. Hienoa!

    Useampi vastaanotin

    Optimaalisessa tilanteessa jokaiselle kitaralle olisi oma lähetin ja oma vastaanotin. Näin jokainen soitin on omalla, ennalta valitulla taajuudellaan. Nyt kitaran vaihto voidaan tehdä niin, että kaikki lähettimet ovat päällä yhtä aikaa. Soitinten valinta tehdään joko pedaalilaudassa, vahvistimen päällä tai räkissä olevalla erillisellä vaihtajalla. Tästä järjestelmässä on paljon etuja:
      • Riski, että kaksi lähetintä on samalla taajuudella, poistuu.
      • Soitinten vaihto on nopeaa.
      • Jos toisella taajuudella ilmenee häiriöitä, toinen on vielä puhdas.

      Elävän elämän esimerkkejä:

      Kaksi vastaanotinta

      The Rasmuksella oli keikoilla käytössään kaksi kitaraa, joille molemmille oli omat lähettimensä ja vastaanottimensa. Nämä kytkettiin AB-boksiin, josta ohjattiin haluttu signaali eteenpäin efektilaitteille. Näin valittiin joko A- tai B-kitara tarpeen mukaan. Erittäin mutkaton ja helppo tapa vaihtaa soittimia. Joskus käytössä oli useampia kitaroita. Niiden vaihtaminen keikalla ajoitettiin niin, että A-taajudella olevaa kitaraa seurasi aina B-taajudella oleva kitara. Näin sitä lähetintä jonka vastaanotin ei ollut käytössä, voitiin käsitellä lavan sivussa kaikessa rauhassa.



      Kolme vastaanotinta

      Sielun Veljien kiertueella 2011 sekä Ismo Alanko että Jukka Orma käyttivät samankaltaista järjestelmää. Heillä oli kolme Sennheiserin vastaanotinta vahvistimiensa takana. Kitaroissa oli omat lähettimensä ABC-ajattelumallilla. Vastaanottimet kytkettiin Lehlen 3@1-kytkimeen, jossa tehtiin viimeinen hienosäätö soitinten eri tasoille. Lehlen vaihtajasta lähti johto efekteille ja sitä kautta vahvistimille. Lehlen etuna oli vielä se, että jokaisen kanavan pystyi vaimentamaan, jolloin käytössä ollut kitara ohjautui viritysmittarille. Tämä oli helpottava ominaisuus, jos kitaran virettä piti tarkistaa nopeasti. Kuvassa Jukan Fender Quad, jonka päällä vaihtajaa pidettiin. Eri kanavat oli merkitty seuraavasti:
      • A-vihreä
      • B-keltainen
      • C-pinkki
      Samaa merkintää käytettiin soitinten lähettimissä. Näin vaihtaminen oli varmaa nopeissakin tilanteessa. Älä ikinä aliarvio äkillisestä hädästä johtuvan paskahalvauksen lamaannuttavaa vaikutusta. Kaiken merkkaaminen kunnolla on A ja O kitarajärjestelmässä.


      Kolme vastaanotinta ja varajohto

      Jos laitteet ovat räkissä ja langattomia on useita, vaihtaminen tapahtuu helpoiten räkkiin asennettavalla vaihtajalla. Näistä ylivoimaisesti käytetyin on Whirwindin Multi Selector, jossa on neljä sisäänmenoa ja yksi ulostulo. Tätä voitaisiin kutsua alan standardiksi, jonka Whirlwind kehitti aikoinaan kiertävien bändien erikoismyymälän Tour Supplyn kanssa.

      Yleisin käyttötapa tälle vaihtajalle on kytkeä siihen kolme eri vastaanotinta, joille kaikille on oma lähetin ja kitara. Neljäs sisäänmeno on yleensä varajohtoa varten.Children Of Bodomin kitaristeilla on käytössä askelta laadukkaampi Audiotechin vaihtaja, alla kuva Roope Latvalan räkistä.


      Räkki sijaitsee kitarateknikon vieressä kitaramaailmassa. Äkillisissä kitaranvaihdoissa teknikko valitsee etukäteen sen soittimen kanavan, jonka aikoo ojentaa artistilleen. Kitara on heti "päällä", eikä turhaan sähläykseen mene aikaa.


      Keinoja soundin muokkaamiseen

      Kuten langattomien osia läpikäydessä ilmeni, soundiin voi vaikuttaa monella eri tavalla. Kitaristilla on käytössään useita eri vahvistustasoja. Sen sijaan, että ajaisit näitä kaikkia "täysillä" säröytymisen rajamailla, kannattaa nähdä vaivaa niiden hienosäätöön. Koska tasoja on paljon, se voi tuntua aluksi vaikealta, mutta vaivannäkö palkitaan.

      "Checklist" langattoman järjestelmän optimoimisesta kitaralle:

      1. Mikkien korkeus kitarassa vaikuttaa oleellisesti signaalin voimakkuuteen.
      2. Lähettimen sisääntuloherkkyys, jolla tasoitetaan kitaran mikeiltä tulevaa signaalia.
      3. Lähettimen ulostulo, jolla vahvistetaan pakatun signaalin voimakkuutta antennien välillä.
      4. Vastaanottimen ulostulo, jolla signaalia syötetään eteenpäin.
      5. Mahdollisen ABC-vaihtajan hienosäätö, jolla tehdään viimeinen silaus tasoihin.

      Jos nämä kaikki vaiheet tehdään huolella, tuloksena on yllättävän luonnollinen soundi. Uskallan väittää, että harva kuulee eroa, kun koko bändi lisätään miksaukseen mukaan.

      Muutamia apuvälineitä

      Lisälaitteita, joilla yritetään palauttaa langattoman signaalia lähemmäksi "normaalia", on useita. Alla on muutamia esimerkkejä, joilla voidaan yrittää saada kitara tai efektit "luulemaan", että käytössä olisi johto. Näitä laitteita näkee käytössä kuitenkin harvoin. Hyviin tuloksiin päästään myös ilman lisävälineitä. Tärkeämpää on miettiä järjestelmää kokonaisuutena ja hienosäätää se niin, että se palvelee käyttötarkoitustaan.

      • Radial Dragster pureutuu signaalin alkulähteille. Heillä on valikoimassaan impedanssimuunnin, jolla kitaran mikeille saadaan mahdollisimman samankaltainen näkymä kuin jos se kytkettäisiin suoraan vahvistimen sisäänmenoon.

      • Yksi vaihtoehto on ajaa signaali XLR-liittimestä mikkitasoisena, jolloin sen volttimäärä on pienempi, ja muuntaa se myöhemmin plugiksi efektejä varten erillisellä liittimellä.
      • Skrydstrup on kehittänyt erillisen konvertterin, joka muuntaa signaalin fuzzeille sopivaksi. Asensin tämän ihmelaatikon juuri ennen Z.Vexin Fuzz Factorya erääseen järjestelmään, jossa se tasoitti signaalia vastaamaan kitaran passiivimikkien ulostuloa.
      • Yksi keino ratkaista tämä ongelma on Ebtechin Line Level Shifter. Tämä laite oli käytössä Madonnan edellisellä kiertueella juuri ennen rouvan Orange-vahvistimia. Langattomien signaali ajettiin kaukaa lavan sivusta tähän laatikkoon, josta se syötettiin vahvistimelle.

      Langattomasta potkua soundiin

      Kitaristit, jotka soittavat koko ajan soittimen sävynsäätimet (volume, tone) tapissa, voivat jopa hyötyä langattoman soundista. Rock- ja metallikitaristien tyyliin voi sopia järjestelmän kompressoitu, esivahvistettu signaali.

      Langattomissa järjestelmissä on aina reilusti headroomia, ja etenkin metallibändit ajavat surutta pakkejansa sen äärirajoilla. Tuntuu, että etenkin yhdysvaltalaisten metallibändien keskuudessa tämä on jopa käytäntö. On luonnollinen ajatusmalli antaa mahdollisimman paljon vahvistustehoa signaalille niin, että siitä siirtyy mahdollisimman paljon eteenpäin. Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Mitä kovempaa signaalia tuutataan vastaanottimelle, sitä enemmän se menee tukkoon. Tällä tapetaan dynamiikka tehokkaasti. Langattoman toisto onkin parhaimmillaan, kun soittajan dynamiikka on mahdollisimman tasainen.

      Langaton boosterina

      Langattoman vastaanottimella voidaan ajaa vahvistimen etuastetta, jolloin se toimii samankaltaisesti kuin erillinen boosteri. Monet metallibändit käyttävät tätä ominaisuutta joko tietoisesti tai vahingossa. Vuokralangattomilla ja vuokravahvistimilla, joiden kunto voi olla arveluttava, on helppo ajaa järjestelmää mittarit punaisena. Näin vahvistin antaa enemmän gainia, ja sitä voidaan ajaa jopa kierron rajamailla. Vahvistimen yliohjaaminen on perinteinen tapa saada lisää saturaatiota "demppaamiseen". Boostereilla tätä on tehty kymmeniä vuosia, mutta saman asian voi hoitaa myös langattomalla järjestelmällä.

      Kenelle langaton ei sovi?

      Langattomien käyttö kitarajärjestelmissä jakaa rankasti mielipiteitä. Jos harkitset langattomaan siirtymistä, kysy itseltäsi: hyväksynkö mahdolliset kompromissit soundissa lisääntyneen käyttömukavuuden myötä?

      Huonoa langatonta ei kannata ostaa. Langattomien hinnat vaihtelevat valtavasti. On selvää, että niissä on eroja. Tämä pätee myös vanhoihin, jopa viisitoista vuotta vanhoihin järjestelmiin. Jos ne olivat aikanaan parasta mitä rahalla sai, ja ovat ne käyttökelpoisia vielä nykyäänkin. Ainakin huomattavasti parempia kuin modernit mutta halvat langattomat. Ei se ikä, vaan se laatu. Jos kitaraan ja vahvistimeen on satsattu, ei soundiaan kannata pilata halvalla langattomalla.

      Langaton voi olla kitaristille kirosana

      On soittajia, jotka tuomitsevat langattoman käytön täysin. Jos tuntuu, että soundista jää "jotain" matkan varrelle, ei järjestelmä palvele käyttötarkoitustaan.

      Monet eivät kuitenkaan koskaan vaivaudu kokeilemaan, miltä tarkkaan optimoitu järjestelmä voisi kuulostaa. Jos asenne on valmiiksi negatiivinen, voi olla turhaa yrittää muuttaa mielipidettään väkisin toiseen suuntaan.

      On kitaristeja, jotka arvostavat yli kaiken orgaanista soundia. He hallitsevat oman soittodynamiikkansa ja kitaran sävynsäädöillä pelaamisen täydellisesti. Parhaimmillaan nämä keinot ovat ratkaisevassa osassa heidän soittotyyliään ja kokonaissoundiaan. Langaton ei ole heitä varten.

      Sounditietoiselle kitaristille johto on vakaampi ja dynaamisempi linkki vahvistimeen. Jos erinomaiseen soittimen hallintaan lisätään osaava efektien käyttö ja etenkin germanium fuzz -pedaalilla soundin "puhdistaminen", pilaa langaton tämän interaktion täysin.

      Näiden soittajien kuunteleminen on palkitsevaa puuhaa, ja olisikin vaikea kuvitella maamme sounditaiturien kuten Mikko Lankisen, Esa Pulliaisen, Esa Kuloniemen, Jussi Jaakonahon tai Miikka Paatelaisen (vain muutamia mainitakseni) käyttävän langatonta keikoillaan.


      Loppusanat

      Kuten aina internet pursuaa tietoa langattomista. Silmiini osui tätä kirjoittaessa monta artikkelia. Tässä linki niistä yhteen, joka sisältää paljon hyödyllistä tietoa langattomista ja niiden ongelmista.

      Suomessa on paljon langattomien järjestestelmien osaavia käyttäjiä. Ensimmäisenä mieleeni tulevat Antti RintamäkiRoope Palomäki ja etenkin Santtu Sipilä, jota käy kiittäminen inspiraation lähteenä tätäkin artikkelia kirjoittaessa. Kysykää heiltä lisää!

      1.6.2013 Kimmo Aroluoma
      Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.

       



      Toimitukset Suomeen

      Lähetys saman päivän aikana