Koko viime ja tämän vuoden keskustelu nykymusiikin suuntauksista on ollut kitaroille epäedullinen. Kaikki tehdään kuulemma koneilla, eikä kitaralla soitettu musiikki ole muodikasta.
Paula Vesala, Antti Tuisku ja Chisu eivät tosiaankaan tule ensimmäisinä mieleen, kun puhutaan kitaramusiikista sanan perinteisessä merkityksessä. Se klassinen mielikuva kun on hihattomassa paidassa Marshalliaan huudattava kitarasankari tai Stetson päässään Telecasteria tai akustista näppäilevä country-mies.
Silti näiden pop-artisteiksi laskettavien lahjakkuuksien taustalla soittaa maamme eturiviin kuuluvia kielisoittajia, joiden panos ei jääkään pelkkään kuusikielisen rämpyttelyyn. Kitaran rooli on muuttunut, se on totta, mutta soittimen merkitys ei missään nimessä ole vähentynyt.
Sattumalta nämä pop-artistit ovat myös kahdeksanvuotiaan tyttäreni mieleen, ja kun kaikki kolme sattuivat esiintymään heinäkuun ensimmäisen viikon ainoana aurinkoisena päivänä Lohjan Rantajameissa, tuntui luontevalta lähteä jututtamaan soittajia. Minä kirjoittaisin ehkä muutaman sanasen näkemästäni, kun taas lapsonen saisi tanssahdella suosikkibiisiensä tahdissa.
VESALAN UUTTA LEVYÄ on arvosteltu sen konevetoisuudesta, ja kriitikot ovat ihmetelleet Paulan irtiottoa vanhan bändinsä soundista, mutta kitaroita artisti ei toki ole unohtanut. Uuden levyn toinen single-julkaisu ”Tytöt ei soita kitaraa” indikoi, että Paula ymmärtää myös kielisoittimien päälle.
Mikko Virta ja Juho Vehmanen ovat Paulan luottosoittajia, jotka ovat olleet hänen taustallaan jo PMMP:n ajoista. He ovat teettäneet Custom Boardsilla jo useammankin pedaalilaudan, viimeksi My First Bandia ja nyt Vesalan keikkoja varten. Alla Mikon tuore pedaalilauta, joka valmistui parahiksi ennen kesän 2016 keikkoja.
Molemmat ovat ääripäteviä muusikoita ja venyvät keikan aikana moneen biisien tunnelmia mukaillen. He ovat myös olleet ideoimassa soundeja yhdessä Paulan kanssa ja sovittaneet biisit keikkaversioiksi. Paulalla on ollut heidän mukaan selkeä näkemys, mutta hän luottaa kaksikkoon, mihin molemmat muusikot ovat tyytyväisiä. Juho kertoo roolistaan keikkatilanteessa seuraavasti:
– Ableton Live pyörittää taustoja ja ohjaa MIDI:n kautta Moogin syntikkaa ja profiloivaa Kemperin vahvistinta, jota käytän sähköbasson kanssa. Paulalla on keytar, joten olemme saaneet kattavasti levyllä kuullut soundit mukaan myös keikkasettiin.
-Itse asiassa meillä on kolme itsenäistä Ableton Live -järjestelmää. Yksi on rumpali Ristolla (Rikala toim. huom.), josta tulee klikki ja sellaiset asiat, joita ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista toteuttaa livenä, sekä aikakoodi valoille ja snapshotin vaihtokäskyt monitorimikserille. Yksi järjestelmä on Paulalla, jota hän ohjaa keytarilla ja parilla lisäkontrollerilla. Yksi on itselläni, jolla soitan/launchailen asioita Ableton Push -kontrollerin avulla ja joka vaihtaa soundit omaan Moogiini sekä Kemperiin, Juho summaa.
Mikko soittaa kitaraansa perinteisemmin Vox AC10:n läpi, mutta hän soittaa keikoilla myös koskettimia ja rumpupädejä konevetoisimmissa biiseissä. Adaptoituminen multi-instrumentalistiksi oli Mikon mukaan mutkatonta.
– Kaikki hyväksytetään totta kai pomollla, Mikko naurahtaa Rantajamien backstagella. En ollut koskaan ennen soittanut koskettimia, mutta hyvinhän se on tuntunut menevän, kitaristi kertoo kuuden keikan varmuudella. Rumpuja olen soittanut sivusoittimena yhtä kauan kuin kitaraakin, joten kapulat ovat tulleet minulle tutuksi vuosien varrella, Mikko jatkaa.
ANTTI TUISKU on monelle rokkarille television laulukilpailuista tuttu poppari, mutta niin vain hän on vakiinnuttanut asemansa Suomen eturivin artistina, jota kunnioittavat nykyään niin kriitikot kuin muusikotkin.
Kova työ palkitaan, eikä Tuiskun show perustu pelkästään tanssijoihin, vaan soundikokonaisuus on hiottu todella tarkasti. Hänen bändissään soittaa kitaristi Lasse Sakara, joka kertoo, että hänen roolinsa bändissä on enemmänkin musiikillisen kokonaisuuden sovittaja kuin kitaristi.
– Oman soittimensa pistää sitten sekaan, kun kokonaisuus on valmiina. Tässä bändissä kaikki tähtäävät samaan maaliin. Pyrimme välttämään sitä, että bändin kitaristi ja miksaaja eivät keskustelisi soundeista, minkä tuloksena miksaaja vain yrittää hiljentää lavalta tulevaa soittoa. Tuiskun bändissä hommat on tehty eri lailla, Lasse valottaa näkemystään.
Taustanauhoilta tulee Lassen mukaan lähinnä nostatuksia ja sellaisia juttuja, joita ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista soittaa keikoilla. Kitaralla hän pyrkii saamaan bändiin energiaa, mutta kuitenkin kokonaisuuden ehdoilla.
–Antti antaa livekeikkojen tuotantoa varten selkeät ohjeet. Minä ja bändin kosketinsoittaja Pete Nikkinen kommunikoidaan se visio muulle bändille ja tekniikalle. Me tuotetaan livesovitukset ja taustanauhat sellaisiksi, että kaikilla elementeillä on paikkansa. Kun edellinen levy oli valmis, sen tuottaja Jurek Reunamäki osallistui myös livesoundin pohtimiseen, ja kun mukaan otetaan miksaaja, on bändin livesoundia tuottamassa jo neljä eri ihmistä, joilla on kaikilla omat osaamisalueensa.
– Livesoundiin satsataan aivan yhtä paljon kuin levynkin soundeihin. Samat jutut eivät toimi välttämättä molemmissa medioissa, vaan musiikilla on eri muotonsa riippuen missä ja miten sitä kuunnellaan, hän summaa.
ENTÄS SITTEN CHISU? Hänen taustallaan soittavat kitaristit Jussi Jaakonaho ja Seppo Salmi. Keskustellessani heidän kanssaan paljastuu, että Jussin rooli on samankaltainen kuin Lassen pesti Tuiskun bändissä, eli Jussi on valmistellut taustanauhat levyn sessioiden jäljiltä ja tuottaa ne livetilannetta varten.
Chisu säveltää, sanoittaa ja tuottaa itse levynsä, ja hän osallistuu yhdessä Jussin, miksaaja Janne Röningin ja monitorimies Antti Patrosen kanssa taustanauhojen muokkaamiseen livetilannetta varten. Jussi on tyytyväinen pestistään ja sen tuomasta vaihtelusta Ismo Alangon bändissä soittamiseen.
– Kyllä Chisu halusi minut mukaan ihan Jussina, eli saan kuulostaa itseltäni, tosin tiukemmissa raameissa kuin Ismon kanssa, hän naurahtaa.
– Olemme treenanneet alusta lähtien korvamonitorien ja taustanauhojen kanssa, mikä on edesauttanut nauhalta tulevien soundien muokkausta sen sijaan, että treenikämpillä rokattaisiin perinteisesti ja taustat lätkittäisiin päälle vasta keikoilla. Taustoissa on ollut tärkeintä, että siellä on aluksi mahdollisimman vähän tavaraa, ettei yhteissoundi mene tukkoon, Jussi jatkaa.
Bändin toinen kitaristi Seppo Salmi on komppaajaan roolissa, ja mikäs siinä. Hän on epäilemättä maamme paras reggae-nakuttaja, jonka pettämätöntä taimia ja perkussiivista soundia ovat kuulleet liki kaikki kyseiselle musiikille koskaan altistuneet suomalaiset. Salmi on soittanut Chisun bändin lisäksi muun muassa Jukka Pojan, Raappanan, Paukkumaissin ja Sound Explosion Bandin levyillä. Pääsen kehumaan hänelle Soul Captain Bandin vaikutusta omaan hippinuoruuteeni enkä tohkeissani muista mainita, kuinka paljon Paukkumaissi meillä aikoinaan soi, kun vieressä hytkyvä lapsoseni oli pieni.
KOSKA nykymusiikissa on paljon muitakin soittimia kuin kitaroita, ovat nykykitaristit valmiita tekemään myös kompromisseja sen eteen, että heidän soundinsa palvelisi bändin kokonaissoundia. Kitarastäkit eivät useinkaan huuda lavalla kuten ”vanhoina hyvinä aikoina”.
Viime aikoina puhutuin uusi laite kitaristien keskuudessa on ranskalaisvalmisteinen Torpedo Live -räkkilaite, joka käyttäytyy kuin kaiutinkaappi, mutta sen soundi on tehty digitaalisesti ja se voidaan kytkeä suoraan XLR-johdolla pöytään jopa niin, ettei kaiutinta välttämättä enää tarvita.
Jussi käyttää Chisun bändissä Torpedoa yhdessä Vox-tyylisen vahvistimen kanssa ja on erittäin tyytyväinen sen soundiin. Jussin suusta tämä on paljon sanottu, sillä hän on nimenomaan tunnettu siitä, että hän tekee soundinsa vahvistimen pääteputkien, päätemuuntajan ja kaiuttimen reagoinnilla toisiinsa. Hän tosin soittaa vahvistimiaan sen verran kovaa, ettei niiden käyttäminen ole mahdollista tässä bändissä, joten Torpedo on hänen mukaansa paras mahdollinen ratkaisu. Jussi on testannut laitetta kattavasti ja verrannut sitä aitoon kaiutinsoundiin, ja hänen mukaansa laite häviää esikuvalleen vain yhdessä asiassa.
– Kiertoa siitä ei saa samalla lailla kuin vahvistimen ja kaapin yhdistelmästä, joita käyttäessä fuzzin polkaisulla saa aikaan välittömän Gary Moore -sustainin, hän naurahtaa.
Parhainta hänen mukaansa Torpedo Liven ja korvamonitorien yhdistelmässä on se, että oma soundi on oikeesti joka keikalla identtinen.
-Toinen hyvä puoli on se, että mulla on hyvien korvamonitorien ja Torpedon kautta oikeesti sellainen fiilis, että mä tiedän minkälaisena mun soundi välittyy ns. loppukuluttajalle asti, Jussi jatkaa.
-Ja vehkeethän valitaan tilanteen mukaan. Korvamonitorijärjestelmä toi mukanaan tavallaan innostuksen Torpedon käyttöön. Ismon bändissä vedän niin kuin ennenkin ja se toimii siinä. Chisun musassa ei ole tarvetta kitaristina niin äärimmäisille soundeille kuin Ismon kanssa, enkä osaisi Torpedon kanssa sellaisia toistaiseksi saada aikaiseksikaan. Koen että Torpedo on yksi työkalu lisää palettiin, ei minkään asian absoluuttinen korvaaja, Jussi kiteyttää.
Chisun monitorimiksaaja Antti Patronen liittyy keskusteluun, kun Jussi lähtee takahuoneeseen lämmittelemään sormiaan viilenevässä kesäillassa. Heillä on mukanaan kitarateknikkona Tuomas Eriksson, joka on samaa mieltä Torpedon erinomaisuudesta. Tämä on paljon sanottu mieheltä, joka oli töissä Mad Professorilla firman alkuvuosina ja seurasi tarkasti vahvistimien suunnittelua. Tuomas kolvasi itsekin monia alkuaikojen MP 101 -vahvistimia, ennen kuin Mad Professor alkoi käyttää alihankkijoita maailmanlaajuisen suosionsa kynnyksellä.
KESKUSTELEMME Antin ja Tuomaksen kanssa Radial JDX:n, Kemperin ja Torpedo Liven eroista. Nämä kolme laitetta nousevat aina esille, kun ammattilaiset puhuvat vaihtoehdoista perinteiselle vahvistin/kaappi/mikki-yhdistelmälle ja kun kitarasoundi pitää saada keikalla helpommin hallittavaksi.
Radial JDX on ollut liki kaikkien miksaajien suosikki viime vuosina. Se kytketään vahvistimen ja kaapin väliin, ja sen avulla saadaan äänipöytään erittäin tasapainoinen soundi, joka solahtaa helposti muun bändin sekaan. Sitä käyttävät monet artistit Anssi Kelasta HIMiin, ja kaikki ovat olleet siihen erittäin tyytyväisiä.
Torpedo Live käyttää konvoluutio-tekniikkaa, ja soittajat puhuvat laitteen kohdalla impulsseista, joita on tehty studioissa käyttämällä kaiuttimen edessä kymmeniä mikkejä eri etäisyyksillä niin, että kaikki mahdolliset kaiuttimen variaatiot on saatu tallennettua laitteen muistiin.
Toisin kuin Radial JDX, Torpedo Live on samalla myös keinokuorma, eli erillistä kaappia ei tarvita. Jos sellaista kuitenkin haluaa käyttää, ei Torpedo Live ”jarruta” soundia kuten perinteinen säädettävä keinokuorma. Juuri tästä syystä Jussi ei voi käyttää kaappia Chisun keikoilla, sillä hän ajaa vahvistinta aina niin, että saa pääteputket ja päätemuuntajan reagoimaan keskenään.
Monitoriteknikko Antti kertoo mielenkiintoisen yksityiskohdan Torpedon eduksi: JDX:n päälle ei oikein voi laittaa tilaefektejä. Torpedon soundiin kaiut sen sijaan sopivat, mikä oli tullut hänelle positiivisena yllätyksenä.
– Torpedon yläpää on enemmän kaiutinmainen, ja äänipöytien prosessoreiden digitaaliset kaiut istuvat ongelmitta sen päälle.
Sitten on toki vielä Kemper, joka sisältää samassa paketissa vahvistimen, kaapin ja mikin mallinnukset. Tuloksena on valmis soundi pöytään miksattavaksi. Jos kaksi edellistä ovat kitaravahvistimen jatkeita, Kemper on kokonaisvaltaisempi ratkaisu, mutta sekään ei ole täysin autuaaksi tekevä.
Antti kertoo, kuinka hän oli säätänyt Michael Monroen ja Melrosen kitarateknikko Bobby Niemisen kanssa Kemperiä toistuvasti trio-kokoonpanossa, mutta se ei tuntunut asettuvan millään kohdilleen. Antti jatkaa aiheesta:
– Kitarasoundi on perinteisesti isoimmillaan, kun kaapit asemoidaan oikein ja lavalta tulee yleisöön PA:n soundiin sekoittuvaa kitaravahvistimen ääntä. Näiden yhteisvaikutus kaikkine vaihevirheineenkin tekee sen vallin, johon niin monet ovat rockissa ihastuneet, hän hehkuttaa.
Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, ja pohdin ääneen, kuinka Kemper tuntuu istuvan hienosti bändeihin, joilla on kitaran lisäksi käytössään kosketinsoittimia tai taustanauhoja. Tällaisissa kokoonpanoissa kitaralla on oma tarkka roolinsa, joka Kemperillä on helppo saada asemoitua. Amorphiksen, Nightwishin ja Haloo Helsingin livekeikat toimivat tästä hyvänä esimerkkinä. Tässä on pohdittavaa vähäksi aikaa, kun hyvästelen teknikkokaksikon ja riennän itse yleisön sekaan seuraamaan illan viimeistä keikkaa.
KITARASOUNDIT elävät musiikin murroksissa, ja näin asian kuuluukin mennä. Jos ennen soitettiin sadan watin stäkeillä niin, että soundi kantoi läpi yleisön, on nykypäivän populaarimusiikissa mukana sen verran muita soittimia, että kitaran pitää sopia niiden sekaan. Yksi soitin ei voi jyrätä muita, vaikka tämä olisi katkeraa kalkkia purtavaksi puristeille, jotka näkevät kitaran edelleenkin musiikkia hallitsevana soittimena.
Kitara ei ole siis kuollut, sen rooli on vain muuttunut. Jos soittimella haluaa ansaita leipänsä, on soittajan sopeuduttava musiikin evoluutioon, mikä ei ole pelkästään huono asia. Täytyy muistaa, että tämä ei ole lopullinen tila, vaan musiikkityylit kulkevat aina sykleissä. Sen voi vahvistaa jokainen aikuisikään ehtinyt.
1.9.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.
© 2024 Custom Boards Finland.
