lisätty Kassa

Johdot ja liittimet

May 01, 2013

Kitaralaitteiden liittämisessä ei ole tapahtunut minkäänlaista parannusta kahdeksaankymmeneen vuoteen. Käytämme edelleen 6.35 mm (1/4”) monoplugia (TS Tip/Sleeve), vuodelta 1878. Kyseessä on vanhin käytössä oleva sähköinen liitin.

Plugi on peräisin Yhdysvaltojen ase- ja ja puhelinteollisuudesta. Se on tehty nopeasti irrotettavaksi ja uudelleen kytkettäväksi. Joskus jopa niin, että liitin irtoaa omia aikojaan ja signaali katkeaa. Plugin ehdottomasti heikoin puoli on, että siitä puuttuu kunnollinen lukitsemismekanismi.

Kitaralaitteista kasataan koko ajan pysyvämpiä kokonaisuuksia. Etenkin räkkiratkaisut tehdään periaatteella, että johdot ovat pysyvästi paikoillaan. Tähän käyttöön toivoisi jotain varmempaa ratkaisua. Plugien määrä nousee helposti kymmeniin, ja samalla vikojen mahdollisuus moninkertaistuu. Signaalin jatkuvuuden kannalta olisi suotavaa, että liitin pysyisi paikoillaan. Irronnut liitos on oman kokemukseni mukaan syynä 99% keikoilla koettuihin vikatilanteisiin.



Miten varmistat liitännän vedonpoistolla

Pystyäksemme luomaan varman järjestelmän on ensisijaisen tärkeää varmistaa liitäntöjen pitävyys. Liittimet ovat vedonpoistoltaan erilaisia. Neutrikin plugit ovat tästä maailmankuuluja. Suosittelen käyttämään niitä kaikissa johdoissa, jotka altistuvat äkilliselle rasitukselle. Tämä koskee etenkin kitarasta lähtevää signaalijohtoa. Perinteinen keino varmistaa johto on vetää se hihnan takaa kiinni kitaraan. Jos meininki keikalla on kovaa, aina tämäkään ei riitä. Riippuen kopan muodosta, voit laittaa tarralla kiinnitettävän klipsin kitaraan kiinni ja viedä johdon tämän läpi.

Alla Michael Monroen bändin Gingerin Telecaster. Upotettu jakki on ongelmallinen kulmaplugin kanssa. Mutterin tarkalla säätämisellä kulmaplugin käyttö on kuitenkin mahdollista.

Johdot ennen ja nyt

Plugijohdot ovat olleet vuosikymmeniä muottiin valettuja. Nämä ovat niitä erivärisiä johtoja, joiden plugia ei saa auki. Johtoja näkee edelleenkin käytössä, mutta niistä pitäisi päästä pysyvästi eroon. Pahinta niissä on, että plugin juotosten kunnon tarkistaminen on mahdotonta. Rikkoutuessaan ne ovat käyttökelvottomia ja joutavat roskakoriin.

Puhelinteollisuudesta tuttu kierrejohto tuli suosituksi 1960-luvulla. Vanhoilta tallenteilta käy ilmi, että kierrejohdon käyttäminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Klassisin esimerkki on varmasti Rolling Stonesin Hyde Parkin keikka, jossa johto roikkuu koko keikan ajan vaarallisen näköisesti ilmassa. Tämä huvitti aikoinaan nuorta kitaristin alkua, ja on se hauskannäköistä vielä tänäänkin.

Kierrejohdosta on paljon etua soittajalle. Se ei mene solmuun keikalla ja on helposti heitettävissä pois jaloista. Nykyään kierrejohdot elävät renessanssia, ja moni soittaja haluaa "vintage"-johdon itselleen jo imagosyistä. Hyvä esimerkki vintage-tyyppisestä kierrejohdosta on Voxin halpa kierrejohto, jossa on aitoa halpahallimeininkiä vanhan ajan autenttiseen tyyliin. Jos haluat vanhaa meininkiä kuitenkaan soundin kärsimättä, tekee yhdysvaltalainen Divine Noise valkoista kierrejohtoa huomattavasti laadukkaammasta kaapelista. Tässä piuhassa on vanhaa vain ulkonäkö!

Kierrejohdot olivat pitkään ainoa uusi innovaatio signaalin kuljetuksessa. 1970-luvun lopulla Whirlwind esitteli kuitenkin uuden "Leader" johtonsa, ja tarjosi soittajille jotain uutta. He käyttivät materiaalina Beldenin valmistamaa johtoa, Switchcraftin plugeja ja omaa irrotettavaa suojaansa. Monster-cable astui kuvaan vähän myöhemmin, pääosin täysin samalla konseptilla. Monster levitti ilosanomaansa moneen suuntaan. He valmistavat kuulokejohtoja, videopelien johtoja, pesukoneen virtajohtoja ja niin edelleen. Lista on loputon. Johtoteollisuus oli polkaistu käyntiin.



Kitarajohtojen luokittelu: Ryhmä 1 – All Around

Näiltä valmistajilta löytyy kaapelia joka lähtöön. Tarjolla ovat kaikki mahdolliset RCA, MIDI ja XLR -kombinaatiot, vain muutamia mainitakseni. Johdot toimivat moitteetta, niitä tehdään massoittain ja tärkeintä on antaa jokaiselle jotain. Voit ottaa kymmenen eri bulkkivalmistajan kaapelia ja vertailla niiden soundia loputtomiin. Lopulta kaikki kuulostavat samalta. Miksi? Koska ne ovat samoja. Kuten kitaran kielissä, tehtaita on harvakseltaan, mutta merkkejä on satoja.

Tämä kategoria kärsii luottamuspulasta, koska toinen valmistaja voi veloittaa tuplahintaa samasta johdosta kuin toinen. Soittajan hämäämiseksi mukaan liitetään testituloksia ja artistien testimoniaaleja. Hinta tuplaantuu helposti, vaikka materiaalit ovat täysin samoja kuin muilla valmistajilla.

Tämä kategoria ei inspiroi meitä, joten emme varastoi, myy tai suosittele näitä johtoja ammattimaiseen käyttöön. 

Ryhmä 2 – Standard

Seuraava askel ovat valmistajat, jotka yhdistävät laadukkaita johtoja ja plugeja. Nämä valmistajat eivät sinällään luo mitään uutta. He valmistavat kunnollisista materiaaleista johtoja, ja satsaavat myös laadunvalvontaan. Näitä yhdistelmiä on maailma pullollaan, ja mikäs siinä. Yhtälö on erittäin toimiva. Tähän kategoriaan voisi pistää myös jokaisen Custom Boardsilla tekemämme johdon. Osat valitaan käyttötarkoituksesta riippuen, ne kolvataan huolellisesti ja johto on valmis.

Hittikombinaatioita ovat Van Dammen johto yhdistettynä Neutrikin plugeihin. Lyhyissä johdoissa ohuempi Van Dammen kaapeli ja Square Plugin liittimet ovat käytännöllisempiä. 

Ryhmä 3 – Premium

Siirtyessäsi tähän kategoriaan olet valinnut toimittajan, joka on käyttänyt aikaa valitessaan parhaalta kuulostavia materiaaleja.

He tarjoavat sofistikoituneempaa valikoimaa, jossa on kiinnitetty huomiota soittajan tarpeisiin. Huomiota ovat saaneet johdon käyttäytyminen lavalla ja liittimien kestävyys. Nämä valmistajat antavat johdoillensa takuun. Tämä on reilua, ja antaa lisää luottamusta kalliimman johdon ostajalle.

Tästä kategoriasta käyvät hyvänä esimerkkinä Evidencen Reveal -sarjan kaapelit, sekä pedaalilautoihin tarkoitettu Evidence Monorail ja SiS-plugi -yhdistelmä.

Ryhmä 4 – High End

Tämä luokka on äänensiirron eliittiä. Kitaran taajuuksien erottelevuus, artikulaatio ja tasainen toisto on heille tärkeää. He eivät haaskaa varojaan näyttäviin mainoksiin tai vilkkuviin webbisivuihin. Kaapelien rakenne on itse suunniteltu ja moneen kertaan testattu. Tärkein päämäärä on se, miten johto suorituuu tehtävästään ja miltä se kuulostaa soittajan korvaan.

Mainiona esimerkkinä tästä käy Evidencen Forte -johdot. David Gilmourin kitarateknikko johdotti koko järjestelmänsä Evidencen johdoilla, mukaan lukien kombojen kaiutinjohdot. Kuvassa on Gilmourin vahvistinvaihtaja, joka on johdotettu kokonaan Evidencen Lyric HG -johdoilla.

Johtojen plugit

on standardisoitu kauan sitten. Yhdysvaltalaisilla ja eurooppalaisilla valmistajilla on tiukat speksit muotista, johon plugit tehdään. Yleisimmin käytetyt liittimet ovat Neutrikin, Square Plugin ja Evidencen valmistamia. Kaikilla on etunsa ja käyttötarkoituksensa. Ei tee oikeutta kummallekaan sanoa, että joku olisi parempi. kuin toinen. Tärkeää on miettiä plugin kokoa, kaapelin paksuutta ja vedonpoistoa. Kulmaplugeille ja suorille plugeille on niin ikään oma paikkansa signaalitiellä.

Eri materiaalit plugeissa

Yleisin materiaali on nikkeli. Erilaisia metalliseoksia käytetään myös paljon, vaihtelevalla menestyksellä. Messinki on materiaaleista parhain, mutta jäykkyytensä vuoksi messinkiplugin vedonpoisto on haastavampi toteuttaa. Messingissä on alhaisin vastus, ja kestävyytensä vuoksi yhdysvaltojen armeija käytti aikoinaan juuri messinkiplugeja. Nykyään nämä mielletään vintage-plugeiksi, ja niitä saa vielä halutessaan eri valmistajilta.

Toleranssierot

Plugien tuotanto siirtyy koko ajan enemmän Kaukoitään. Samalla niiden mitat eivät enää pidä täysin paikkaansa. Tällöin puhutaan toleranssieroista. Tehtaalla voi olla +/- 10% heittoa plugien ja jakkien mitoissa. Kun väärät liittimet kohtaavat, syntyy ongelmia. Jos plugi on 10% liian iso ja jakki 10% liian pieni, niitä joutuu painamaan kovaa yhteen. Toisinpäin ongelma on konkreettisempi. Signaali voi pätkiä, vaikka plugi näyttäisi olevan hyvin kiinni. Näiden ongelmien paikallistaminen on hankalaa. Suurimmat erot olen havainnut piirikorttijakeissa, joihin kiinalainen plugi ei ota kunnolla kiinni. Jos edes toinen puoli (plugi tai jakki) on yhdysvaltalaista tai eurooppalaista tekoa, ollaan turvallisemmalla alueella. Varman päälle voi pelata käyttämällä kriittisissä kohdissa kunnollisia liittimiä.

Sulkevat jakit

ovat olleet markkinoilla jo pitkään. Koko ajan ilmestyy valmistajia jotka tarjoavat ratkaisua siihen, ettei rasahduksia kuulu johtoa irrotettaessa. Neutrik on kehittänyt lukitsevan jakin jo vuosia sitten. Tätä näkisi mielellään kaikissa laitteissa jo tehdasasennettuna. Valitettavasti vain harvoilla valmistajilla on varaa tai intressejä asentaa hinnakkaita runkoliittimiä laitteisiinsa.

Markkinoilla on myös plugi, joka ikään kuin menee kahtia. Kiinnitys tapahtuu magneetilla. Jotkut valmistavat plugia, jossa on "mute"-kytkin. Mielenkiintoinen idea, mutta myös erittäin riskialtis vahingoille. En käyttäisi koskaan tällaisia liittimiä tositilanteessa. Signaalin "mutetuksen" voi tehdä monella muullakin tavalla. Neutrikin sulkeva plugi on yleisesti käytössä, mutta se on erittäin herkkä lialle ja pölylle. Etenkin kulmamalli tukkeutuu helposti, eikä mekanismi palaudu toivotusti. Tämän selvittäminen kesken keikkaa on äärimmäisen haastavaa. Jos koet, että sulkeva jakki palvelee käyttötarkoitustasi, pidä ainakin huoli että plugi pysyy puhtaana.

Plugien puhdistaminen

Englantilaisen järjestelmägurun Pete Cornishinmotto on: "Clean the plugs and free your tone." Vapaasti suomennettuna: "Puhdista plugit ja anna soundillesi mahdollisuus."

Lika, hiekka ja muut eritteet estävät signaalin kulkua. Liittimet ovat muutenkin järjestelmän heikoimpia lenkkejä, joten niiden puhdistaminen on tärkeää. Kosteus kondensoituu ja jää kerrokseksi plugeihin. Tämä aiheuttaa puolestaan korroosiota ja häiriöitä signaalissa. Vaikka olisit satsannut kalliiseen johtoon ja soittanut sillä menestyksekkäästi jo vuosia, plugien päät kannattaa puhdistaa aika ajoin. Sama pätee kitaran jakkiin.

Messinkiharja on hyvä apuväline metallipintojen puhdistamiseen. Pienellä rapsuttamisella saat plugin kiiltäväksi, jonka jälkeen voit suihkuttaa PRF:n Kontakt Cleaneria plugiin. Pyyhkäise se lopuksi rätillä tai paidankulmalla puhtaaksi.



Instrumenttikaapeli lavalla

Soittajalle on tärkeää johdon käyttäytyminen lavalla. Piuha alkaa ärsyttämään soittajaa, jos se takertuu jalkoihin koko ajan. Kuparipitoisuus ja pinnan materiaali määrittävät, kuinka johto taipuu ja laskostuu. Tämäkin on tietynlainen kompromissi. Suurempi määrä kuparia antaa signaalille helpomman kulun, mutta tekee johdosta kankean ja vaikeammin hallittavan. Jos kitaroita vaihdetaan paljon tai lavalla liikutaan pitkin poikin, tästä muodostuu rasite keikan kululle.

Kaapelin pinnan tulee olla sellainen, ettei siihen liukastu millään kengillä. Liukkaan kaapelisukan käyttäminen ei toimi instrumenttijohdoissa, vaikka jotkut valmistajat ovat sitä kokeilleetkin. 

Elävän elämän esimerkkejä

Kun lavalla on monta johtoa ja monta soittajaa, ovat ne ennen pitkää solmussa. Vaatii taitoa kiertää ongelmakohdat ja katsoa tarkasti, kumpaa kautta soittajakollegat ohittaa. Tässä kunnostautui etenkin Hanoi Rocksin Andy McCoy ja Michael Monroe -parivaljakko. Vaikka Andyn soittokunto olisi ollut kuinka arveluttava, osasi hän aina "pelata" Michaelin kanssa. Molemmat menivät juuri oikealta puolelta ohi niin, etteivät johdot menneet solmuun. (Kuva: Janne Metsola)

Amorphiksen Tomi Koivusaari käväisi puolentoista tunnin keikan aikana kuudesta kahdeksan kertaa rumpuriserin edessä. Johto otti ylimääräisen kierteen jokaisella kerralla, ja meni enemmän solmuun keikan loppua kohden. Ratkaisuksi tähän kiersin johtoa valmiiksi myötäpäivään kahdeksan kertaa, jolloin se suoristui keikan aikana ja oli lopuksi täysin kierteetön. Matematiikkaa ja fysiikkaa ruohonjuuritasolla. (Kuva: Tina Solda)

Kitaran vaihto johdon kanssa

On vain yksi oikea tapa kiinnittää johto kitaraan. Ensimmäiseksi pitää ajatella vedonpoistoa. Johto kierretään hihnan takaa, jolloin se jumittuu luonnolisesti kitaran bodyn ja hihnan väliin. Tämä estää johdon kiusallisen irtoamisen kesken keikkaa. Jos vaihdat kitaroita usein keikalla, vaihtamisen liikerata tulisi saada motoriseen muistiin. Vain selkärangassa olevat maneerit toimivat kun adrenaliinitaso on korkea. Olen aina käynyt läpi soitinten vaihdot jokaisen artistin kanssa erikseen. Niitä on harjoiteltu soundcheckissä, muuten ne eivät onnistu keikalla. Alla olevassa videossa on yksinkertainen tapa vaihtaa kitaraa helposti ja nopeasti. Tämän tavan omaksuminen tekee soittimien vaihdosta jouhevaa ja mutkatonta.


Hajoaako johto?

Jos johdon taustat ovat kunnossa (kuka sen on kolvannut ja milloin), palvelee se omistajaansa pitkään. Varajohto on silti hyvä pitää aina käsillä. Testattu, hyväksi havaittu, tarpeeksi pitkä ja huolellisesti kääritty johto on kullanarvoinen apu, kun tilanne on päällä. Luotettavalla johdolla voit ongelmatilanteessa testata nopeasti signaalitien, ohittaa kaikki efektit ja kytkeä kitaran suoraan vahvistimeen.

Oikein käytettynä johto kestää pitkään, jopa ikuisesti. Sen saa myös halutessaan rikki. Tässä syyt ja seuraukset johdon ennenaikaiseen rikkoutumiseen.

  1. Liittimien murtuminen. Yleisin syy johdon rikkoutumiseen on, että astutaan plugin päälle. Liitin murtuu sisältä, eikä saa kunnollista kontaktia. Juotokset voivat olla kunnossa, mutta signaali pätkii. Tämä on helppo havaita liikuttamalla plugia kädessäsi. Pidä rungosta kiinni ja tarkkaile havaitsetko liikettä plugissa. Jos se "lonksuu" tai "klappaa", se pitää vaihtaa.
  2. Huolimattoman lava-asettelun seurauksena johdon päähän muodostuu liian jyrkkä kulma. Plugiin muodostuu vetoa, ja ennen pitkää juotos tai plugin rakenne murtuu. Tarkkaile johtojen päitä, äläkä tee johdon tyveen liian jyrkkiä taitoksia. Varaa aina muutama sentti johtoa ennen kuin alat kiertämään sitä suuntaan tai toiseen.
  3. Jos johtoa vedetään äkillisesti, sen vedonpoisto voi pettää. Tämä on pitkälti kiinni plugin rakenteesta ja juotostyön huolellisuudesta.
  4. Johto menee hyvin harvoin keskeltä poikki. Tämä on tapahtunut kohdalleni vain kerran. Artisti polkaisi teräväkantaisella bootsilla johdon päälle ja huomasi tapahtuneen itse. Johto vaihdettiin uuteen ja keikka jatkui.
  5. Helpoiten johdon saa rikki käärimällä sen väärin. Jos johto kiertyy ja sitä vedetään solmuun, ennen pitkää sen sisällä kulkeva suojapunos repeää. Johto muuttuu meluisaksi. Tämän huomaa helposti paukauttamalla sitä lavaa vasten.

Johdon kääriminen

Arvostan Kivi Larmolan kirjoituksia paljon. Ne ovat olleet inspiraationa tätäkin kirjoittaessa. Kirjassa Rokkibändin ABC esitetään eri malleja johtojen käärimiseen. Valitettavasti nämä tavat eivät ole oikeita, enkä suosittele ketään käyttämään niitä. Syy ei ole kuitenkaan Kivi Larmolan, vaan nykyään käytettävien materiaalien tuomien muutosten.

Ennen oli normaalia käyttää mikrofonikaapelia kitarajohtona. Niihin juotettiin plugit ja ajateltiin, että sama kaapeli käy molempiin käyttötarkoituksiin. Asia ei kuitenkaan ole näin, ja onneksi maassamme on nykyään oikeata johtoa kitaroillekin.

Suomeen on tuotu satoja kilometrejä mikrofonijohtoa, jonka päällys on kumia ja sisällä olevan kuparin määrä pieni. Niitä pystyi vetämään mitä uskomattomimpiin kieppeihin ja ne aukesivat silti moitteetta. Älä kääri johtojasi näin, jos haluat että ne kestävät vielä seuraavallakin keikalla.


Kitarajohtojen pintamateriaalit vaihtelevat. Muovin ja kumin seos vaihtelee, mikä korreloi suoraan johodon liikkuvuuteen. Myös kuparipitoisuudet johdoissa ovat suurempia. Ilmastomme myötä kesällä johdot ovat taipuisampia. Talvella ne jähmettyvät möykyiksi, jollei niitä kääritä oikein. Kierteellä ja solmussa olevalla johdolla on ikävä soittaa, se näyttää huonolta ja käyttäytyy lavalla suoraan sanoen vittumaisesti.


Johtojen kääriminen jää motoriseen muistiin, eikä lähde sieltä helpolla pois. Opituista tavoista on vaikea päästä eroon. Johtoa on kääritty olkavarren ympäri ja sidottu itsensä ympärille. Tapoja on useita, ja ne rikkovat johdot ennen pitkää.

Jos johto kääritään oikein, se kestää pitkään, laskostuu oikein lavalla, on mukava käyttää ja näyttää hyvältä.

Miten johdon kapasitanssi vaikuttaa soundiisi?

Paras mahdollinen tapa signaalin kuljetukseen olisi lyhyt pätkä paljasta (korkealaatuista) kuparilankaa kitaran ja vahvistimen välillä. Valitettavasti tämä ei ole käytännössä mahdollista. Tämän estävät ympäristössä olevat häiriöt. Kitaran signaali pitää saada suojattua, ja tähän tarkoitukseen käytetään kitarajohdon toista johdinta, suojavaippaa.

Ilmassa on paljon elektrostaattisia kenttiä. Näitä aiheuttavat etenkin moottorit ja generaattorit. Elektromagneettinen melu on toinen ongelma. Tämän ilmiön aiheuttavat esimerkiksi loisteputket ja lavavalojen himmentimet. Häiriöt sekoittuvat signaaliin ja vahvistuvat kitaran äänen ohessa. Myös vahvistin tekee tehtävänsä, ja moninkertaistaa kaiken sille annetun signaalin. Vahvistin ei tiedä, mikä osio on toivottua ja mikä häiriötä.



Tasainen suojaus on elintärkeää signaalille, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Tätä on testattu kliinisessä ympäristössä, missä näitä häiriöitä ei ole. Ero on merkittävä. Signaali ilman suojakerrosta soi raikkaammin ja aina kun siihen lisätään kerroksia, se muuttaa muotoaan. Ilmavuus ja moniulotteisuus katoavat. Mitä enemmän eristät, suojaat ja kasaat kerroksia johdinlangan päälle, sitä kauemmaksi optimituloksesta joudutaan.

Näiden faktojen kanssa on pakko elää. Itse signaali siirtyy moitteetta, mutta suojauksen laatu ja etenkin sen eristys signaalijohtimeen tuovat suuria haasteita johtojen valmistajille. Tämä tuo mukanaan signaalin kuljetuksen suurimman ongelman, kapasitanssin.

Johdon kapasitanssi

on kitarajohtoja vertaillessa yleisin käytetty termi. Kuten resistanssi mikrofoneissa, kapasitanssi kertoo vain osan totuudesta. Valmistajat ja soittajat pitävät vertailuista ja taulukoista. Kapasitanssiluvun tulkitseminen ja suhteuttaminen kitarasoundiin on erittäin yleistä ja usein harhaanjohtavaa.

Kapasitanssi on terminä sekava, johtuen sen suomennoksesta. Yksi keskeisimmistä komponenteista kitaran signaalitiellä on kondensaattori. Tätä käytetään moneen tarkoitukseen kitaran, efektien ja vahvistimien sisällä, muun muassa varaamaan sähköä itseensä. Termi kondensaattori taipuu englanniksi muotoon capacitor ja sen mittausyksikkö on capacitance, eli kapasitanssi.

Kondensaattori on luonteeltaan komponentti, jossa on kaksi johdinta. Nämä on erotettu materiaalilla, joka ei johda sähköä. Kitarajohto täyttää hyvin tämän ehdon. Kaapelin johtimet ja eriste toimivat rakenteensa myötä kondensaattorina. Johto on siis komponentti, jos sitä ajatellaan sähkötekniikan termein.

Kitarakaapelin johtimet ovat siis sen verran lähellä toisiaan, että niiden välille syntyy kapasitanssia. Ne reagoivat keskenään ja varaavat itseensä osan signaalista. Eristekerros kuuman ja maan välissä on ratkaisevassa roolissa kapasitanssin määrässä.

Koska jokaisella kaapelilla on myös luontainen vastuslukemansa, näiden yhdistelmä tekee johdosta alipäästösuotimen tai kampasuotimen, riippuen miten asiaa halutaan tulkita. Mitä pidempi johto on, sitä suurempi on sen kapasitanssi, ja suodin nappaa alempaa kiinni.

Mitä kapasitanssi tekee soundille?

Kapasitanssin mittayksikkö on faradi. Sama nimi esiintyi soittimen elektroniikka-osiossa, jossa puhuimme kitaran suojauksesta ja Faradayn häkistä. Samainen herra, Michael Faraday on vastuussa molemmista oivalluksista. Kitaran kapasitanssilukemat ovat pieniä ja ne liikkuvat pikofaradi-asteikolla (pF).

Johdolla on tehtaalta tullessaan oma kapasitanssilukemansa, joka on suoraan verrannollinen sen pituuteen. Jos sanotaan, että kaapelin kapasitanssi on 40 pF/metri, ja kitaran tone-potikassa oleva kondensaattori on 0.022µF, voidaan laskea, että 168 metrin johto kuulostaa samalta, kuin kääntäisit tone-potikan täysin kiinni. Mitä lyhyempi johto on, sitä enemmän tone-potikka aukenee. Lyhyellä johdolla kapasitanssi on minimissä, ja vertauskuvainnollisesti voidaan sanoa, että tone-potikka on tuolloin täysin auki.

Tämän perusteella voimme ajatella seuraavasti:

  • Korkea kapasitanssi = huono
  • Matala kapasitanssi = hyvä

Eli pienempi lukema on parempi, ainakin teoriassa. Johtoja arvioitaessa yleisin käytetty termi on, että "signaalista häviää yläpäätä". Koska korva havaitsee herkimmin muutokset yläpäässä, tämä on luonnollinen reaktio. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Tosiasiassa johdon vaikutus tapahtuu enemmänkin kitaran keskialueessa, eli sen tärkeimmällä toiminta-alueella.

Vaikutus kitaran mikin toistoon

Johdon kapasitanssilla on suora vaikutus kitaran mikin toiminta-alueeseen. Kirjoitin mikkiartikkelissa, että jokaisella kitaramikillä on taajuusalueensa ja taajuuspiikkinsä. Olet voinut valita mikin kitaraasi tätä silmällä pitäen, ja haluat korostaa jotain aluetta soundissasi. Lopulta johto on se, joka määrittää tämän alueen. Jos johdon kapasitanssi on korkea, mikin toiminta-alue siirtyy alaspäin. Jos johdolla on matala kapasitanssi, se pysyy lähempänä sitä aluetta, mille mikki on tarkoitettu soimaan. Pahimmillaan se tekee mikistäsi ohuemman kuuloisen, etenkin yksikelaisten mikkien soundi voi kärsiä liian matalasta kapasitanssista. Tässä kuvassa on mitattu saman yksikelaisen mikin toiminta-aluetta kymmenellä eri johdolla. Erot ovat huomattavia. (Audio Engineering Society Convention paper 2011)

Käytätkö samaa johtoa treenikämpällä ja keikalla?

Ajatellaan, että soundisi on treenikämpällä täysin kunnossa ja kaikki soi halutulla lailla. Soitin, vahvistin ja efektit ovat viimeisen päälle mietittyjä. Olet ollut myös äärimmäisen tarkka siitä, mitkä mikit, kielet ja transistorit fuzz-pedaalissasi ovat.

Keikkapaikalla on monta bändiä ja laiskuuttasi lainaat jonkun toisen soittajan johtoa. Jätät oman kitarajohtosi laukkuun, ja kytkeydyt järjestelmääsi lainajohdon kanssa. Tämä on pahin mahdollinen virhe. Nyt soundisi ei tunnu samalta kuin treenikämpällä ja ihmettelet, missä on vika. Säädät vahvistimen EQ:ta ja efektien ulostuloja. Treenikämpälle palattuasi soitat taas omalla johdollasi, ja järjestelmä kuulostaa oikelta. Kaikki on taas hyvin. Ajattelet, että "ehkä se oli keikkapaikan sähköt tai akustiikka". Ei ollut, kyseessä oli muuttunut komponetti signaalitielläsi. Jos voisit, vaihtaisitko viimeisen päälle modatun vahvistimesi kondensaattorin summanmutikassa toiseen? Komponenttiin, jonka arvosta sinulla ei ole käsitystä.

Vaihtamalla johtoa muutat signaalitiesi käytäytymistä. Olivat johtosi sitten minkälaisia vain, pidä huoli, että samat johdot ovat aina samassa kohdassa signaalitietä.



Kitarajohdon soundi

Usein käytetty termi laadukkaalla johdolla soittamisesta on, että "vahvistimesi kuulostaa kuin huopa olisi nostettu sen edestä pois". Moni, joka kokeilee laadukasta johtoa ensimmäistä kertaa, yllättyy vahvistimensa lisääntyneestä erottelukyvystä sekä sen keskialueen rouheudesta ja avoimuudesta.

Jokaisella käyttämälläsi johdolla tulisi olla perustelu, miksi se saa olla mukana signaaliketjussasi.

Käytä korkealaatuisia johtoja kriittisiin pisteisiin, jos koko muu ketju on tarkkaan mietitty. Koska johdolla voidaan muokata soundia, seuraava ajatus on muokata taajuuksia johdon avulla. Klassisin esimerkki tästä on Stratocasterin piikikkään tallamikin kesyttäminen johdolla, joka tummentaa soundia.

Esimerkkejä aikamme legendoista:

Jimi Hendrix edustaa monelle soundin pyhää Graalin maljaa. Tarkkaillessa vanhoja Hendrixin keikkatallenteita näkee, että jopa efektien väliset kytkennät on voitu tehdä muutaman metrin kierrejohdoilla. On selvää, että tämä on vaikuttanut signaaliin. Etenkin, kun vahvistimena on voimakkaasta keskialueestaan tunnettu Marshall ja kitarana Stratocaster, lukuisat huonolaatuiset kierrejohdot ovat olleet erottamaton osa Hendrixin soundia. Jos Jimin kitara olisi kytketty suoraan vahvistimeen George L:n tai Evidencen kaapelilla, tulos olisi ollut täysin toinen.

Hendrixistä ei ole olemassa yhtään kuvaa jossa hän soittaisi suorilla, laadukkailla johdoilla, joita tuolloinkin oli jo saatavilla. Korkeakapasitanssisilla kierrejohdoilla on taipumus leikata pehmeästi liika yläpää pois. Tämä miellyttää monen soittajan korvaa.

SRV:n vahvistinteknikko Cesar Diaz kertoi opettavaisen tarinan 80-luvulta. Eräällä keikalla hän kytki Monster Cablen johdoilla SRV:n järjestelmän toimintavalmiuteen. Johdot olivat aikansa huippuja, mutta artisti ei pitänyt niiden soundista alkuunkaan vaan sanoi “vihaavansa niitä”. Kun Cesar kysyi miksi, Stevie vastasi, että "ne johtavat liikaa sähköä". Stevie lähetti teknikkonsa lähimpään Radio Shackiin (yhdysvaltalainen elektroniikkaketju) ja pyysi ostamaan jokaisen harmaan kierrejohdon mitä heillä oli. Oleellista oli väri, mustat eivät SRV.lle kelvanneet. Cesar oli ihmetellyt asiaa, mutta hakenut pyydetyt johdot. Palattuaan hän oli mitannut niiden kapasitanssin ja huomasi, että ne lisäsivät melkein .05 µf (mikrofaradia) kapasitanssia signaalitiehen. Tämä teki soundista kiinteämmän, ikäänkuin mukaan olisi lisätty ylimääräinen tone-säädin. Kaikki kirkkaus ja karkeus Marshalleista oli tipotiessään.


Arkisempi esimerkki kotimaasta: HIM:in "Tears On Tape" -sessio

HIM:in huhtikuussa 2013 julkaistun levyn "Tears On Tapen" kitarat äänitettiin Finnvoxin studiolla. Hiili Hiilesmaan ohjeistamana haimme vahvistimiin sävyjä eri tarkoitusperiä varten. Kitaristi Linde Lindström soitti kaikki komppiraidat kahteen kertaan, molemmilla kerroilla äänitettiin kaksi raitaa. Näin levylle saatiin neljä raitaa kitaroita, joita miksaamalla eri kappaleisiin saatiin eri sävyjä.

Ensimmäinen otto äänitettiin Gibson SG:llä (kielet .011–.048) Evidencen johdoilla Laney VH 100R -vahvistimeen ja siitä Evidence Siren kaiutinjohdolla 4x12" kaiuttimeen. Signaali jaettiin Lehlen P-splitillä toiseen huoneeseen, jossa se kierrätettiin eri fuzzien läpi Ampegin pieneen transistorivahvistimeen. Näissä johdotuksissa käytin hyvälaatuista Mogamia, joka on aavistuksen tummempaa kaapelia kuin Evidence. Näin signaalia saatiin hieman kesytettyä ennen kirskuvia fuzzeja.

Toinen otto äänitettiin 60-luvun Fender Telecasterilla (kielet .012–.054) toiseen Laney VH100R -vahvistimeen. Soundi oli aluksi todella piikikäs, kunnes vaihdoimme kaikki signaalitien johdot kierrejohtoihin. Nämä poistivat kaiken ei-toivotun aineksen soundista. Signaali jaettiin taas toiseen huoneeseen, jossa se ajettiin treenikämpältä satunnaisesti valituilla johdoilla fuzzin läpi ylikuumana käyvään vanhaan italialaiseen Eko Prince -komboon. Todellinen pörinätaivas. Pienellä säätämisellä soundiin saatiin sopiva lisä haluttua "lo-fi"-meininkiä.


Tänä päivänä valinnan varaa on, joten valinta on soittajan. Kaikki voivat halutessaan “mallintaa” vanhaa soundia käyttämällä johtoa, joka muokkaa soundia haluttuun suuntaan. Vaikka nykyään tähdätään puhtaimpaan mahdolliseen signaalin kujetukseen, aina se ei ole toivottua. Soundin muokkaus johdolla on helppoa ja inspiroivaa.

Mikä johto on tärkein?

Signaali on herkimmillään kahdessa kohdassa signaalitietä: tullessaan ulos kitarasta ja poistuessaan vahvistimen ulostulosta kaiuttimelle. Riippuen signaaliketjusta, tässä välissä voi olla useita laitteita, jotka joko auttavat tai heikentävät signaalia.

Kohdatessaan ensimmäisen aktiivisen etuasteen signaali on enemmän "turvassa". Turvapaikka voi olla pedaali tai vahvistin, mutta sitä ennen signaali on heikoilla jäillä. Aktiivielektroniikkaa käyttävät soittajat voivat huokaista helpotuksesta. Heille signaalijohdon laatu on toissijaista. Aktiivimikki ajaa signaalin huonommankin johdon läpi. 

Kitaristit, jotka luottavat yksikelaisen mikin eri sävyihin, pystyvät vaikuttamaan johdolla eniten soundiinsa ja heille kitarasta ulos tuleva johto on äärimmäisen tärkeä komponentti.

Johdon mittaus

on tärkeää monesta syystä. Sillä varmistetaan, että johto ylipäätänsä toimii. Kukaan ei halua rikkinäistä johtoa järjestelmäänsä. Sillä varmistetaan myös, ettei sen sisällä ole juotosvirheitä ja että johto on eristykseltään kunnossa. Kolme näistä testeistä on tehtävissä tavallisella yleismittarilla.

  1. Jatkuvuus. Helpoin tapa tarkistaa kaapeli on mitata johtojen päiden (tip) välinen jatkuvuus, rungon välinen jatkuvuus (ground) ja ettei näiden välillä ole kontaktia.
  2. Kaapelitesteri. Seuraava vaihe on testata johto kaapelitesterillä. Tässä etuna on, että voit liikuttaa johtoa liittimien juuresta niin, että voit havaita mittarista mahdolliset ongelmat liittimien sisällä.
  3. Vastus. Kuten mikeissäkin, mittaamme tasavirran vastusta. Vaikka kitarasignaali on vaihtovirtaa, lepotilassa johto on komponentti, ja saamme helposti mitattua sen johtimien vastuksen. Se tehdään kahdella eri tavalla: Mittaa lukema johdon päästä päähän. Ensiksi kärjestä kärkeen (tip), sitten rungosta runkoon (ground). Lukema on johdon pituudesta riippuen 0,3–1 ohmia. Kitarasignaalin luonteesta johtuen vastus nousee harvoin ongelmaksi, muutama ohmi ei tunnu missään, joten ei huolta. Isommat luvut näkyvät kyllä mittarissa, ja tällöin jotain on pielessä.
  4. Vastuksen mittaus kuuman ja maan välillä kertoo tehokkaasti, onko johdossa jotain vikaa. Tässä ei tulisi olla mitään lukemaa, eli vastus on liian suuri mitattavaksi.
  5. Kapasitanssi. Tähän ei valittevasti jokainen yleismittari taivu. Johdon kapasitanssi mitataan yhdestä plugista, toisesta päästä johtoa. Mittaamme siis kuuman ja maan välistä kapasitanssia. Lukemat tulisivat olla picofaradeja. Jos lukema nousee micro- tai nanofardiasteikolle, jotain on pielessä. Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla esimerkiksi Fenderin bassojohto, jonka kapasitanssilukemat ovat kitarakäyttöön korkeita. On hyvä muistaa, että jokaiselle johdolle löytyy käyttötarkoituksensa.

Audiofiilien dogmat kitarajohdoissa

Intohimoisesti harrastukseensa suhtautuva soittaja uskoo helposti kuulemiaan teesejä. Hi-Fi-maailma on täynnä audiofiilejä, joille mikään johto ei ole liian kallis. Etäinenkin usko siitä, että johto voisi parantaa soundia, tekee siitä kokeilemisen arvoisen. Uskokoon kukin mihin haluaa. Käyn läpi kolme yleistä dogmaa, joissa kaikissa on vinha perä. Se, mikä vaikutus näillä on lopputulokseen, jää jokaisen itsensä puntaroitavaksi.

Dogma 1 – Johtojen suuntaus. Kaapelit valmistetaan kuin spagetti. Kone pursuttaa halutun paksuista kuparimassaa ulos. Tämä samainen suunta on sähkölle helpoin tapa kulkea. Uskomatonta, mutta totta. Kokeile joskus kääntää johto toisin päin, eli kitarassa ollut plugi vahvistimeen ja toisinpäin. Kuuntele, muuttuuko soundi? Jos et kuule eroa, hyvä niin. Taas on yksi soundia mahdollisesti haittaava tekijä suljettu pelistä pois. Muista puhdistaa plugit ennen testiä.

Dogma 2 – Kullatut plugit. Kullatuista plugeista on ollut paljon hypeä, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Etuna on parempi korroosiosuoja, haittana taas se, että kulta on pehmeämpää kuin nikkeli. Lopputulos riippuu paljolti siitä, minkä materiaalin päälle kultapinnoite on tehty. Jos se on tehty kuparin tai jonkun muun helposti ruostuvan metallin päälle, sen pinnoite kuluu helposti, ja se voi olla jopa alttiimpi ruosteelle kuin nikkeliplugi. Tämä korostuu, jos johtoa laitetaan jakkiin monta kertaa edestakaisin (niin kuin normaalissa käytössä on tapana). Silloin pinnoite kuluu, ja karvas totuus paljastuu alta. Ei kai kukaan uskonut, että kullatut plugit parantaisivat soundia?

Dogma 3 – Johtojen sisäänajo. Kuten kaiuttimissa, putkissa ja vahvistimen komponenteissa, johdollakin on oma "break-in"-aikansa. Vaikka tämä kuulostaa uskomattomalta, 40 tunnin soittamisen jälkeen johto asettuu, ja puhkeaa täyteen loistoonsa. Johto siis paranee vanhetessaan. Voit siis hyvällä mielin ostaa kaupasta demokäytössä olleen johdon, tämä on jo sisäänajettu ja valmis keikalle. Ja ei, tämä ei ole vitsi.

Kimmo Aroluoma 1.5.2013 (Päivitetty 23.8.2022)
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.



Toimitukset Suomeen

Lähetys saman päivän aikana