Olen lähdössä joulukuussa 2016 Daniel Lioneyen kiertueelle kahden Kemperin profiloivan vahvistimen kanssa. Tarkoitukseni on käyttää niitä kitara- ja bassosignaalin saattamisessa PA-laitteistolle. Kemper on ollut niin monen bändin valinta kiertueilla, ja merkin käyttäjäkunta on sen verran vakuuttava, ettei ole syytä epäillä laitteen erinomaisuutta. Vai onko?
Koska olen käyttänyt laitetta pääosin vain Custom Boardsilla pedaalilautojen suunnittelun yhteydessä, minua alkoi kiertueen kynnyksellä kiinnostaa, onko laite maineensa veroinen ja minkälaisia käyttäjäkokemuksia siitä on ehtinyt kertyä tositilanteessa.
Tämä ihmevekotin on vakiinnuttanut muutamassa vuodessa asemansa suosituimpana vaihtoehtona digitaalisesti mallintavien kitaralaitteiden valmistajana. Efektien kanssa kotipajalla laite toimii erinomaisesti, se on tullut selväksi, mutta kuinka on luotettavuuden laita?
Sen sijaan, että olisin googlettanut tuntitolkulla tietoa laitteen kiertuekestävyydestä, otin yhteyttä kolmeen tuntemaani Kemperin käyttäjään, joiden kanssa olen ollut aikaisemminkin tiiviissä yhteistyössä. Vieraanani olivat:
- Antti Toiviainen (Nightwishin kitarateknikko)
- Aleksi Keränen (Amorphiksen kitarateknikko) ja
- Mikko Loukola (Haloo Helsingin miksaaja).
Heidän kanssaan oli helppoa rupatella aiheesta, ja sain kaipaamaani ensi käden tietoa Kemperin käytettävyydestä keikkatilanteessa.
Soundeista
Likimain kaikkien Kemperiä käyttävien bändien kitaristit käyttävät korvamonitoreja, joiden avulla lavakuuntelu on soittajalle sama illasta toiseen.
Paikallaolijoiden mielestä Kemperin soundi on sanalla sanoen hyvä. Antti kitaristina kaipaisi siihen hieman enemmän "muhjua".
Kun Antti kokeili laitetta ensimmäisen kerran Hypocrisy-bändin kanssa, oli hän mykistynyt sen soundeista. Nyt pitkä kiertue Nightwishin kanssa saa hänet kuitenkin kaipaamaan treenikämpän putkivahvistimien pariin.
Hänen mukaansa Kemper yksinään ei tuo tarpeeksi aitouden tuntua soundiin, mutta koska laite soveltuu erinomaisesti osaksi bändin kokonaissoundia, yleisvaikutelma menee vahvasti plussan puolelle. (Kuva: Antti pähkäilee Marco Hietalan basson elektroniikkaa Nightwishin takahuoneessa.)
Mikon mielestä Kemper on huima parannus Haloo Helsingin vanhoihin Marshall-vahvistimiin ja keinokuormakokeiluihin, joilla bändi oli saanut kaiuttimet pois lavalta ja ajettua soundin suoraan lavarasiaan. Hänen mukaansa kitarat on Kemperin käytön myötä todella helppo miksata osaksi bändin kokonaissoundia ja asetella kohdilleen taajuuskaistassa.
Kaikkien mielestä lopputulos on ulospäin sellainen, ettei yleisöllä ole mitään mahdollisuutta erottaa, onko kyseessä ”aito” vai profiloitu vahvistin. Pian julkaistavalla Nightwishin DVD:llä on yhdistetty Kemperiä ja vahvistimeen re-ampattua kitaraa, ja tulos on Antin mukaan erinomainen.
Antti kertoo kuunnelleensa lavan sivussa Iron Maidenin Dave Murrayn kitararigiä, joka hänen mukaansa kuulosti mahtavalta. Kun hän oli mennyt myöhemmin yleisön puolelle, ei soundi ollut enää välittynytkään samanlaisena sinne, vaan kitaraa hädin tuskin kuuli.
– Kemperillä kitaran saa toimimaan miksauksessa, ja uskon, että tässä on syy sen suosioon miksaajien keskuudessa, Antti summaa.
Profiileista
Haloo Helsinki käyttää Kemperiä valmisprofiileilla.
Antti on tehnyt yhdessä miksaaja Kimmo Aholan kanssa profiileja Nightwishin kitaristi Emppu Vuorisen Mesa Boogie -vahvistimista.
Aleksi kertoo, että Amorphiksen miksaaja Sami Koivisto on tehnyt kotistudiossaan bändille profiileja, joilla he soittavat tälläkin hetkellä. Kitaristi Tomi Koivusaari käyttää Englin vahvistimella tehtyä profiilia. Esa Holopaisen keikkakäytössä olevat Kemper-soundit ovat puolestaan peräisin Esan omasta Bogner 20th Anniversary Shiva -vahvistimesta, jotka on niin ikään profiloitu studio-olosuhteissa.
Alamme pohtia yhdessä, kannattaako profiileja edes tehdä itse niistä laitteista, joita Kemper on jo mallintanut. Kaikkien mielestä valmiit mallinnukset ovat jo lähtökohtaisesti sen verran hyviä. Oma tuntumani asiaan on lähinnä soittajan psykologinen puoli. Voi olla tärkeää, että muusikolla on tuntu siitä, että oman vahvistimen soundi on mukana keikoilla, vaikkakin digitaalisessa muodossa.
Soittotuntuma
Antin mielestä Kemperin soittotuntuma ei ole aivan sama kuin putkivahvistimella, ja hän peräänkuuluttaa sekä omaa että soittajan viihtyvyyttä pitkällä kiertueella. Tässä piilee se vanha totuus, että soittolaitteiston pitää inspiroida muusikkoa.
Mikon mukaan Haloo Helsingin kitaristit ovat olleet erittäin tyytyväisiä Kemperiin. Heille kokonaissoundi livetilanteessa on ollut aina etusijalla ja Kemper palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti.
Aleksi myöntää, että Amorphiksen kitaristien mielestä tulos on kompromissi, mutta heidän mukaansa kokonaisuus on kuitenkin toimivampi kuin omien ja vuokrakamojen välillä puljatessa, eli tärkeämpää on, että soundi on joka ilta sama.
Kitarateknikkona hän ihmettelee eniten sitä, että soundistaan ja tatsistaan tarkka Tomi Koivusaari pitää Kemperistä todella paljon eikä ole lainkaan haikaillut vanhojen brittivahvistimiensa perään. Tässä on muutaman vuoden takainen video, jossa bändi ottaa ensiaskeliaan laitteen parissa.
Kontrollerit
Amorphis ja Nightwish ovat käyttäneet eri MIDI-vaihtajia hyvällä menestyksellä. Haloo Helsingillä on käytössä Kemperin oma kontrolleri, jonka avulla he voivat vetää pitkiä johtovetoja Ethernet-kaapelilla. Sen avulla pystyy käyttämään myös viritysmittaria, joten tarvetta signaalin syöttämiselle lavavirittimeen ei enää ole. Kontrolleri on kuitenkin vain varalla, sillä ohjaus tapahtuu muualta.
Ulkoinen ohjaus
Nightwish ja Haloo Helsinki ohjaavat tietokoneen kautta laitteen soundivaihtoja. Tämä on tehty siten, että kitaristi soittaa harjoituksissa biisin ja vaihtaa soundit normaalisti, jolloin MIDI-käskyt tallentuvat tietokoneen sekvensserille. Näin soundien vaihdon ohjelmoiminen on paljon nopeampaa, kun niitä voi siirtää itse jälkikäteen tarvittaessa hiirellä sen sijaan, että ne ohjelmoitaisiin MIDI-käskyinä alusta lähtien. Aiemmissa softaversioissa oli viivettä vaihdettaessa soundeja MIDI:llä, mutta kaikkien mukaan ongelma on poistunut myöhemmissä versioissa.
Luotettavuus
Kemperin ensimmäisissä versioissa ongelmia ilmeni etenkin piirikorttien lankakaapeleiden kiinnityksessä. Laite oli suunniteltu alun perin studiokäyttöön, joten Kemper suhtautui tähän dilemmaan pienellä viiveellä. Esimerkiksi Amorphiksen miksaaja on itse kuumaliimannut ensimmäisten versioiden lankakaapelit kiinni.
Tämä ongelma todettiin esimerkiksi Helldone-festivaaleilla vuonna 2014, kun Paradise Lostin molemmat Kemperit olivat kokeneet kovia lentokentällä. Hain tuolloin kaupaltamme heille lainaksi kaksi varalaitetta. (Tilanne alkaa kohdassa 7:55)
Bändin omat Kemperit oli kuitenkin saatu jälkikäteen helposti kuntoon, ja harmittelimme nyt Antin kanssa, ettei meistä kumpikaan uskaltanut ehdottaa tätä toimenpidettä bändin teknikoille paikan päällä.
Aleksi muistelee, että kerran lentokoneen tärinästä irronnut piirikortin ruuvi oli löystynyt, irronnut ja oikosulki hetkeksi laitteen, mutta nyrkillä kumauttamalla ongelma poistui, ja keikka saatiin hoidettua. Ruuvi kiristettiin keikan jälkeen. Hän laski nopeasti Amorphiksen soittaneen parisataa keikkaa laitteilla ilman ongelmia. Kenenkään keikka ei ole katkennut Kemperistä johtuviin ongelmiin.
Sparet
Amorphiksella ja Haloo Helsingillä on vain minimimäärä Kempereitä mukanaan, ja varalla on esimerkiksi vain vanha Line 6 POD xt tai muu vastaava pienikokoinen mallintava laite. Mikko kertoi, että he aikovat ajaa seuraavalla kiertueella myös basson Kemperin läpi ja hommaavat myös yhden yhteisen varalaitteen kaikille soittajille.
Nightwishilla on mukanaan yksi vara-Kemper, jota on tarvittu yhden kerran. Antilla on takanaan yksi softaongelma, jota hän ei saanut poistettua edes laitetta resetoimalla. Tärkeä Iron Maidenin kanssa soitettu festarikeikka piti hoitaa yhdellä Kemperillä, ilman identtistä varalaitetta. Toki hänellä oli mukanaan hätäjärjestelmä, jota ei tuona iltana kuitenkaan tarvittu.
Hän sai korvaavan Kemperin seuraavalla viikolla, mutta viikonloppuna ei asiakaspalvelustaan tunnettu Kemperkään ollut pystynyt sitä toimittamaan Itävallan syrjäiselle festivaalikeikalle.
Langattoman käyttö Kemperin kanssa
Antti kertoo, kuinka heillä on ollut Shuren analogisten langattomien kanssa selittämätön ongelma, jota he eivät saaneet ratkaistua. Yhteiskäyttö Kemperin kanssa oli tuonut soundiin kovaa suhinaa, joka oli toistunut eri laitteilla ja monella samankaltaisella langattomalla järjestelmällä. Bändi oli päivittänyt kitaralangattomansa digitaaliseen Shure ULX-D -sarjan laitteisiin, joka on onnekseni sama kuin se, jonka kanssa lähden itse työskentelemään joulukuussa.
Browser- vai Performer-mode?
Aleksi käyttää edelleen Browser-moodia, joka sopii hyvin Amorphiksen käyttöön. Nightwishillä on käytössä Performer-moodi kuten Haloo Helsingilläkin. Näistä kolmesta bändistä Haloo Helsinki tekee ylivoimaisesti eniten soundivaihtoja keikan aikana.
Mikko nostaa esiin sen seikan, että samaa Kemperin profiilia voidaan ladata eri pankkeihin ja niihin voi tehdä hienovaraisia muutoksia sen sijaan, että profiilit olisivat globaaleja. Näin samaa vahvistinprofiilia voidaan muokata loputtomasti eri pankeissa biisien mukaan. Haloo Helsingin biiseissä voidaan käyttää samasta profiilista useaa eri versiota, joihin on tehty pieniä ekvalisointeja kappaleiden sävyjen mukaan. (Kuva: Jussi Sallinen, Mikko Haloo Helsingin viime kiertueen päätöskeikalla.)
Soundi lavalla
Yksi hyvä keino Kemperin käyttöön on ajaa samaa profiilia kahdella eri tavalla niin, että sen eri lähdöistä voi syöttää kaapille signaalia, jossa ei ole kaappisimulaatiota. XLR-liittimistä voidaan ajaa miksaajalle soundia, jossa on mukana koko ketju etuasteesta kartioon. Eli Kemperin ulostuloista voidaan valita, missä simulaatio on käytössä ja missä taas ei.
Käyttö teknikon näkökulmasta
Kaikki keskustelijat pitävät siitä ominaisuudesta, että Kemper on harvoja laitteita, joissa on sekä inputia ja outputia varten mittarit. Aleksin mukaan linjacheckin voi tehdä vaikka kuuntelematta mitään, kunhan varmistuu, että sisäänmeno ja ulostulo ovat mittareissa oikealla tasolla.
Soundien tallennus
Kaikki keskustelijat ovat käyneet läpi tuskaliaan tilanteen, jossa soundit on jo säädetty kohdilleen, mutta inspiraation kourissa on lähdetty välissä muokkaamaan esimerkiksi efektien arvoja tallentamatta jo tehtyjä muutoksia perussoundiin. Kemper ei siis säilytä profiiliin tehtyjä muutoksia, jos niitä ei ole tallennettu. Kaikki ovat oppineet kantapään kautta painamaan toistuvasti Save-nappia, mikä jää kuulemma nopeasti motoriseen muistiin. (Kuva: Aleksi linjacheckissä Amorphiksen keikalla. Taustalla on rumputeknikko Jari Niiranen.)
Axe-Fx vai Kemper?
Yhdysvaltalainen Fractalin valmistama Axe-Fx on toinen varteenotettava laite ja Kemperin kovin kilpailija, mutta ainakin Euroopassa sen saatavuus on vain yhden saksalaisen jakelijan varassa, hinta kalliimpi ja jonotusajat pidempiä.
Antin ja Aleksin mielestä molempia laitteita näkee maailman festivaaleilla suunnilleen yhtä paljon. Yhdysvaltalaiset tuntuvat suosivan Axe-Fx:ää ja eurooppalaiset Kemperiä. Eräs yhdysvaltalaisteknikko oli todennut Antille heidän keskustellessaan mallintavista/profiloivistalaitteista:
- I like them, but I do not love them.
Antti oli ollut samaa mieltä hänen kanssaan.
Kaikkien mielestä Axe-Fx:n efektivalikoima on hulppeampi, mutta sen käyttö ja ohjelmoitavuus ovat huomattavasti Kemperiä vaikeampia. Eli hyvää jälkeä saa molemmilla laitteilla, mutta Kemperin käyttö on kuulemma vaivattomampaa. Antilla on kokemusta Axe-Fx:stä Sunrise Avenuen keikoilta, eikä hän osaa sanoa, kumpi vaihtoehdoista soundaa paremmalta.
Soundi yleisön näkökulmasta
Kemper toimii parhaiten isoilla keikkapaikoilla tai ainakin sellaisilla klubeilla, joissa PA kattaa koko yleisön. Suurin ongelma kaikissa linjasoundeissa on Antin mielestä se, että suoraan lavalta yleisöön tulee vain rumpujen soundi. Nightwish käyttää keikoilla kaappia, jolloin kitaran feedbackin saa tehtyä kuten putkivahvistimenkin kanssa.
Olen itse pohtinut samaa asiaa ja ajatellut ratkaista ongelman joulukuun keikoilla suuntaamalla kulmamonitorit soittajien takaa yleisöön päin, jolloin keikkapaikan omat kulmamonitorit toimivat ikään kuin backlinena. Keikkojen jälkeen tiedän tästä enemmän, mutta arvaan jo nyt, ettei miksaaja tule olemaan tästä mielissään. Heille minimaalinen lavamelu on plussaa, minkä Mikko vahvistaa. Hän on erittäin tyytyväinen käytössään olevaan äänipalettiin.
Parempi vai ei?
Mikko sanoo kuunnelleensa Jussi Jaakonahon Custom Boardsille tekemän Kemper-videon studiotason kuuntelulaitteilla ja pohtineensa silmät kiinni, kumpi soundeista on ”aito” ja kumpi profiloitu. Vaikka hän oli välillä tunnistanut aidon, etenkin puhtaiden soundien kohdalla Kemper oli kuulostanut jopa paremmalta kuin vertailukohtansa.
Totean hänelle, että toki Jussin pointti oli osoittaa, ettei Kemper pysty toisintamaan vahvistimen päätemuuntajan ja kaiuttimen interaktiota. Tämä tulee videolla harvinaisen selväksi, mutta kaikki muut soundit ovat Mikon ja minunkin mielestä täysin käyttökelpoisia, vaikkeivat ne olisikaan täysin identtisiä.
Antoisa sessio alkaa olla lopussa. Hyvästelen vieraani, vaihdamme vielä hetken kuulumisia, kirjoitan muistiinpanot ylös ja annan artikkelin levätä hetken.
Välisummaus
Viikon kuluttua keskustelusta roudasin Kemperin treenikämpään, jossa olin soittanut eri vahvistimilla parin vuoden ajan. Tulokset olivat mielenkiintoisia.
Akustiikka oli tuttu ja soitin sama – kieliä myöten. Jopa johto oli sama vanha kaupalta lainattu Spectraflex. Ensituntuma oli uskomaton. Väänsin laitteesta Marshall JMP -profiilin ja kytkin laitteen kahteen treenikämpältä löytyneeseen kaiuttimeen. Kitara jytisi ja soi hienosti. Katselin kummissani Kemperiä ja soitin muutaman kappaleen. Tunnelma oli vähintäänkin outo.
Pidimme treeneissä tauon ja palattuamme sorvin ääreen yllätyin positiivisesti kuullessani jälleen Kemperin soundia. Erittäin toimiva. Etenkin alakielen dempit pysyivät loistavasti kasassa. Soolot tuntuivat aluksi hukkuvan, mutta löytyivät nopeasti väännettyäni profiiliin lisää presenceä. Myös middle-säädin oli erittäin toimiva ja toi kitaraani lisää hanakkaa erottelua.
Todellisen tulikasteen laite sai kappaleessa, jossa soitin hissutellen kitaran volume alas käännettynä mutta kuitenkin samalla high gain -soundilla. Soundi kuulosti yllättävän samalta kuin se, johon olin tottunut lukuisissa treeneissä. Yläharmoonisia kerrannaisia oli mukana, ja kitaran feedback kuulosti luonnolliselta. Tajusin toki, että kyseessä ei ollut sama kitarakokemus, johon olin tottunut, mutta tulos oli yllättävän hyvä.
Puolivälieräsummaus
Pari viikkoa Kemper -tapaamisen jälkeen teen toisen testin tulevaa kiertuetta varten Custom Boardsin ateljeella, jossa muusikot soittavat kahdella Kemperillä yhtä aikaa kitaralla ja bassolla YouTubesta löytyvien rumpuraitojen päälle.
Säädämme aluksi bassoon pari erilaista soundia ja ajamme niitä rajulla fuzz-soundilla. Toinen profiili on Ampegin ja toinen Hiwatt-vahvistimen. Ampegissa on botnea riittämiin, mutta Hiwattin soundi on miellyttävän keskiäänivoittoinen. Siinä on rutkasti alamiddleä, joka kuulostaa kahdestaan rumpujen kanssa loistavalta.
Aloitamme kitaran kanssa Peavey 5150 -profiillla, joka tuntuu liian sirisevältä. Pedaalilaudasta löytyvä fuzzkaan ei toimi totutusti sen kanssa. Laskemme gainia ja twiikkaamme ekvalisointia. Kitara ja basso jyräävät yhdessä, mutta yhteissointi on vielä hieman tukkoinen. Koska basso on hyvä, alamme sovittaa kitaraa sen päälle.
Valitsemme kitaralle pyhitettyyn Kemperiin täysin saman Hiwatt-profiilin ja nostamme hieman sen gainia. Saamme EQ:lla mukaan sopivasti botnea bassokitaran middlen kumppaniksi. Mikä miellyttävintä, basson soittamat melodiaäänet leikkaavat hienosti läpi. Kitaran soolot tulevat myös yli miksauksesta. Wahkin toimii hienosti. Meteli on valtava, kun Genelecit syytävät ilmoille riffejä kahden Kemperin voimin yhdessä rumpuraidan kanssa.
Kuuntelen musisointia keittiöstä käsin ja pakko sanoa, että se kuulostaa aidolta. Etenkin minua ihmetyttää, kuinka pitkään minulle tutut muusikot jaksavat soittaa ja improvisoida studiorumpujen päälle. Tämähän toimii.
Mieleen jäävä kuulokuva on mieluisa. Kyllä näillä pystyy soittamaan. Ja toki soittajia miellyttää tieto, että heidän soundiensa pohjana on doom- ja sludge-bändien suosima englantilainen vahvistinklassikko. Sen profiilin headroom osoittautuu tässä testissä voitokkaaksi ja toimii hienosti fuzzien kanssa kitaralla ja bassolla. Talletamme tulokset, ja kuvaan kännykällä fuzzin asetukset. Keikkasetti on valmis.
Loppusummaus
Ihmisaivot olivat innoissaan kymmenen vuotta sitten tehtyjen digitaalisten laitteiden kanssa muutaman minuutin, mutta sitten iski kyllästyminen. Nykyään soittaja pysyy inspiroituneena jo viikkoja, jopa kuukausia. Lopulta koittaa kuitenkin hetki, jolloin aivot turtuvat tietokoneen tekemiin algoritmeihin, minkä jälkeen digisoundin kuuntelu alkaa olla tylsistyttää. Digitaalisen soundin yksiulotteisuus korostuu, kun korvamonitorit syöttävät kuuloelimille samaa soundia kuukaudesta toiseen. Soundin digitaalisen luonteen bongaamisessa voi mennä pitkään, mutta ihmisaivot eivät ole loputtomiin huijattavissa.
Analogisten laitteiden viehätys on niiden komponenteissa, jotka muuttavat arvojaan lämmön ja iän mukaan, ja koska vastuksia, kondensaattoreita ja diodeja voi olla signaalitiellä satoja, on muuttujien määrä rajaton. Analoginen soundi siis muuttuu koko ajan, mikä voi olla soittajasta ja tilanteesta riippuen joko huono tai hyvä asia. Digitaalinen on aina sama.
Onneksi tämä ei päde rockyleisöön, joka ei pääse koskaan kuuntelemaan samoja soundeja niin montaa kertaa samoissa olosuhteissa, että ehtisi kyllästyä niihin. Minäkään en luota aivoihini niin paljon, että uskoisin kyllästyväni Kemperin Hiwatt-mallinnukseen kahdessa viikossa. Kaksi vuotta on jo eri asia.
21.11.2016 Kimmo Aroluoma
Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitararoudari.
