lisätty Kassa

Ilmaiset toimitukset Custom Boards Premium-jäsenille

Mikko Kososen pedaalidogma - Keeley Electronics

March 21, 2018

Idea oli jo lähtökohtaisesti tavallisuudesta poikkeava.

Mikko Kosonen soitti minulle eräänä aamuna ja kertoi hankkineensa yhden Keeley Electronicsin efektin ja inspiroituneensa siitä kovasti.

Mikko oli tehnyt sen avulla uuden biisin ja halusi nyt kokeilla kaikkia muitakin Keeleyn efektejä.



Mikon mielestä efekti on instrumentti siinä missä kitarakin. Sen pitää antaa soittajalle jotain ja tuoda musiikkia tullessaan. Pedaalien tekninen puoli tai miten ne vertautuvat johonkin vanhaan vintage-efektiin eivät häntä juurikaan kiinnosta.

Mikko halusi kuvata dogma-tyyliin videon jokaisesta Keeleyn efektistä. Videolla hän soittaisi kaikkia pedaaleita ensimmäistä kertaa ja antaisi niiden inspiroida ääniä kitarasta sen sijaan, että päättäisi etukäteen mitä soittaa.

KUVAUSPÄIVÄ KOITTI. Iltapäivällä Mikon olisi haettava lapsensa päiväkodista, mutta sitä ennen tavoitteena oli soittaa ja kuvata niin monta pedaalia kuin suinkin ehtisimme.

Mikko oli viettänyt edeltävän päivän kokonaisuudessaan TV-studiolla. Mies oli uupunut, mutta rutinoitunut kuvauksiin. Testisoittoja kertyi lopulta kunnioitettavat 18 kappaletta!



Teimme videot ns. shotgun-metodilla. Otin pedaalin hyllystä ja kytkin sen valmiiksi, laitoimme kamerat pyörimään ja äänityksen päälle.
Tulokset ovat kiehtovaa kuunneltavaa, eikä niistä puutu vaaran makua, virheitä tai sattumuksia.

Käytimme kolmea erilaista videokameraa, mitä meiltä Boardsin laareista sattui löytymään. Kaikki kitaraosuudet taltioitiin Kemperin profiloivan vahvistimen läpi suoraan äänikortin kautta kovalevylle.

Soundina oli Kemperistä valmiina löytyvä Vox AC 30. Emme käyttäneet erillistä kaikua tai muitakaan tilaefektejä, vaan kaikki soundit ovat kuivana suoraan Kemperin ulostuloista. Kuva ja ääni ovat dogma-tyyliin käsittelemättömiä eli juuri sellaisena kuin me ne taltioimme.



Kuusi ensimmäistä videota julkaistiin lokakuussa 2017 ja ne saivat hyvinkin innostuneen vastaanoton eri kitarapalstoilla. Seuraavan satsin editoimisessa meni hetki, mutta nyt ne ovat julki.

Kasassa on yhteensä 18 videota, joissa näemme miehen ja kitaran rämpimässä läpi efektisuman, joita soittaja ei ole koskaan kokeillut. Mikon piti miettiä jokaisen efektin kohdalla mitä soittaa, miettiä mikä nappula tekee mitäkin, vääntäen välillä potikoita sellaiseen asentoon mihin harva "normaalisti" pedaalia kokeileva soittaja päätyisi.

Pakko sanoa, että ihailen Mikon asennetta.

Tieto siitä, että videot leviävät You Tubessa, voisi saada monen kitaristin hermostuneeksi, etenkin kun pedaalia päälle painaessa ei ole mitään hajua mitä on luvassa. 

Juuri se tekee näistä videoista paikoittelen hauskoja ja äärimmäisen mielenkiintoisia.

KATSO KAIKKI MIKKO KOSOSEN KEELEY-VIDEOT

20.3.2018 Kimmo Aroluoma

Kirjoittaja on Custom Boardsin omistaja ja pitkän linjan kitarateknikko, joka on keikkaillut vuosien saatossa mm. HIMin, Amorphiksen, Michael Monroen, Ismo Alangon ja The Rasmuksen kanssa. Nykyään hän suunnittelee pedaalilautoja ja pyörittää omaa putiikkiansa Helsingissä.

LUE LISÄÄ:



Toimitukset Suomeen

Lähetys saman päivän aikana

Liity Custom Boards Premiumiin ja saa ilmaiset toimitukset EU:n sisällä sekä ensimmäisenä tiedon koulutuksistamme, tarjouksistamme ja uusista artikkeleistamme.

LIITY CUSTOM BOARDS PREMIUMIIN