Kahden erillisen virtalähteen ostamisen sijaan virtalähteen lähtöjä voidaan yhdistellä pienen suunnittelun avulla.
Virtalähdevalmistajien valikoimissa on virran ja jännitteen tuplaamiseen sekä virtalähteen lähtöjen jakamiseen tarkoitettuja johtoja. Tällaisten johtojen tarjoaminen on mielestämme todellinen kädenojennus virtalähteiden valmistajilta. Erillisten adapterijohtojen avulla yhdestä virtalähteestä voidaan saada virtaa useammalle pedaalille kuin aluksi luulisikaan. Sen sijaan, että soittaja joutuisi ostamaan kaksi erillistä virtalähdettä, hän saa useimmissa tapauksissa jaettua lähtöjä johdon avulla turvallisesti ilman maalenkkiä.
Voodoo Labilla on valikoimissaan kolmea erilaista adapterijohtoa, jotka kytketään kiinni virtalähteeseen. Kaikkia Voodoo Labin johtoja voidaan käyttää myös Strymonin virtalähteiden kanssa.
Cioksilla vastaavasti on heidän omaan virtalähdemallistoonsa sopivat RCA-liittimillä varustetut kaapelit.
Näiden johtojen jatkoksi voidaan kytkeä mikä tahansa perusjohto. Näille kaikille on yhteistä se, että splittausjohtoihin on hyvä liittää jatkopalaksi suora liitin niin, että sen saa siististi teipattua yhteen ja lopuksi kiinnitettyä pedaalilautaan kahdella 26 mm:n Custom Boards Safety Clips -kiinnikkeellä.
1. Yhden virtalähteen lähdön jakaminen kahdelle pedaalille
2. Lähtöjen yhdistäminen paljon virtaa haukkaaville pedaaleille.
3. Jännitteen tuplaaminen 18 ja 24 voltin pedaaleille.
4. Daisy chain -johdon käyttäminen, eli yhden virtalähteen lähdön jaetaan usealle pedaalille.
Yhden eristetyn virtalähteen lähdön voi jakaa ilman maalenkkiä erillisellä johdolla enintään kahdelle pedaalille ilman häiriöitä. Johto pitää jännitteen molemmille pedaaleille samana, mutta jakaa virtalähteen ulostulosta saatavat ampeerit kahden pedaalin kesken.
Voodoo Labin Output Splitter adapterin toinen liitin on maadoitettu, mutta toinen on erotettu maasta, jolloin se saa maakontaktinsa kitarajohdon liittimien kautta. Se on siis aktiivinen vain, jos pedaalien signaalijohdot ovat kiinni. Cioksin adapterin toista johtoa ei ole eristetty, mutta olemme onnistuneet käyttämään sitäkin hyvällä menestyksellä eri pedaalilaudoissa.
Maakontaktin ymmärtäminen:
Mitä pedaaleita voidaan splitata ja mitä ei?
Virtalähteen eristetyn ulostulon kahtia jakaminen toimii parhaiten gain-pedaalien, kompressoreiden ja boosterien kanssa, kunhan ne käyttävät samaa jännitettä ja samaa polariteettia. Kun jaat yhden virtalähteen lähdön kahdelle pedaalille, sinun tulee laskea siihen kytkettävien pedaalien virrantarve, joka ei saa ylittää virtalähteen ulostulolle ilmoitettua ampeerimäärää.
Esimerkiksi 100 mA:n lähtöön voi yhdistää huoletta overdrive-pedaalin (noin 10–20 mA) ja kompressorin (noin 20 mA), jolloin niiden yhteisvirrankulutus on maksimissaan vain 40 mA.
Yhden lähdön kahtia jakaminen ei ole kuitenkaan aina täysin ongelmatonta eri efektityyppien kesken, vaan tuloksena voi olla erilaisia häiriöääniä:
Virtalähteen jakamispäätökset tehdään siis paitsi ampeerien, myös sen perusteella, mitkä pedaalityypit voivat käyttää samaa lähtöä ja mitkä eivät. Mahdolliset splittaukset kannattaa testata etukäteen ennen laudan lopullista kasaamista.
Virtalähteen ulostulojen jakamisen testaaminen
Nyt olet haarukoinut seasta ne efektit, jotka voivat aiheuttaa induktiohurinaa. Testaa seuraavaksi niiden virransyöttö. Jos olet valinnut virtalähteesi sillä perusteella, että jaat useampia lähtöjä kahtia, testaa suunnitelmasi ennen kuin etenet pidemmälle.
Jako toimii parhaiten gain-pedaalien, wahien, kompressoreiden ja boosterien kanssa, kunhan ne käyttävät samaa jännitettä ja samaa polariteettia. Olemme ottaneet tämän huomioon jo suunnitteluvaiheessa, mutta haluamme silti varmistaa, etteivät efektit aiheuta toisilleen häiriötä, kun niiden virransyöttö jaetaan.
Jos häiriötä ilmenee, sinun pitää arvioida uudelleen virtalähteesi suorituskyky ja efektien jakaminen virtalähteestä. Custom Boardsilla on nollatoleranssi häiriöäänille, mutta jos jaosta aiheutuvat sivuäänet eivät häiritse sinua, voit jatkaa eteenpäin.
Toinen yleinen tarve on kahden eri lähdön yhdistäminen, jolloin efektille saadaan syötettyä enemmän virtaa (ampeereja). Tämä tarve korostuu digitaalipedaalien aikakaudella. Tässä tapauksessa jännite pysyy samana, mutta kahden lähdön antama virta tuplataan virtasyöppöä pedaalia varten. Tällaista johtoa kutsutaan current doubler -johdoksi. Voit esimerkiksi yhdistää kaksi 9 voltin ja 100 mA:n lähtöä ja saada näistä yhteensä ulos 9 volttia ja 200 mA.
Suurempi käyttöjännite lisää mahdollisuuksia pedaalisuunnittelijan näkökulmasta. Vaikka pedaali toimisikin yhdeksällä voltilla, suunnittelija voi rakentaa sen niin, että se pystyy hyödyntämään suurempaa jännitettä. Sen avulla saadaan usein avoimempi, dynaamisempi tuntuma pedaaliin ja enemmän headroomia soundiin. Fulltone OCD on yksi tunnettu esimerkki pedaalista, joka hyötyy tuplatusta jännitteestä.
Kaksi eristetyn virtalähteen yhdeksän voltin lähtöä voidaan yhdistää
voltage doubler -johdolla niin, että niiden jännitteet tuplaantuvat kahdeksantoista voltin pedaalia varten. Jännitteen tuplaus onnistuu myös käännetyllä polariteetilla ja 2,5 mm:n liittimellä.
Huomioithan, että vaikka jännite tuplaantuu, lähtöjen virranantokyky säilyy samana. Kahdesta 9 V:n ja 100 mA:n lähdöstä saa siis tällä tavalla yhdistettyä yhden 18 V:n ja 100 mA:n lähdön.
Samoin kuin Output Splitter -johdon kanssa, myös daisy chain -johdon käyttämisessä on erittäin tärkeää, että kaikki siihen kytketyt pedaalit käyttävät samaa jännitettä ja samaa polariteettia.
Daisy chain -johdolla voidaan kytkeä useampi pedaali yhteen virtalähteen ulostuloon. Pedaalimäärän kasvaessa järjestelmäsi on tällä menetelmällä kuitenkin alttiimpi häiriöille. Daisy chain -johdon käyttäminen onkin yksi yleisimpiä syitä pedaalilaudan häiriöääniin. Johdon käyttämisestä mahdollisesti koituva tasainen hurina aiheutuu usein pedaalien välille muodostuvasta maalenkistä, koska tällaisella kytkennällä pedaalit saavat maakosketuksen sekä signaalijohdon että virtalähdeliitännän kautta.
Aina kyseessä ei ole edes maalenkki. Daisy chain -johto voi aiheuttaa lisähäiriöitä useammankin kuin yhden digitaalisen efektin kanssa, vaikka virtalähde olisikin maadoittamaton. Syy on digitaalisten efektien prosessoreiden kellotaajuuksissa, jotka reagoivat keskenään, jos ne saavat virtansa samasta virtalähteestä. Tämä kuuluu yleensä korkeana sirinänä tai vinkumisena. Joskus tällainen kytkentä kuitenkin ajaa asiansa ja se on edullisin tapa saada lisää efektejä virtalähteen taakse.
Joissain virtalähteissä on niiden useasta lähdöstä huolimatta sisällään vain yksi muuntaja, mikä tarkoittaa, että kaikissa sen lähdöissä on sama maa. Jos jokaiseen lähtöön kytketään pedaali omalla johdollaan, se voi aiheuttaa maalenkin. Koska kaikki lähdöt ovat yhden muuntajan takana, sama jännite ja virta ovat saatavilla vain yhdestä virtalähteen lähdöstä.
Luova tapa käyttää Voodoo Labin Output Splitter -johtoa on yhdistää sen maadoittamaton pää
daisy chain -adapterijohtoon. Näin voidaan ketjuttaa useita pedaaleita ilman maalenkin vaaraa.
Ensiksi kytketään Voodoo Labin Output Splitter -johto virtalähteeseen. Seuraavaksi kytketään sen maadoitettu haara yhteen pedaalin. Maadoittamaton, valkoisella raidalla merkitty johto kytketään daisy chain -johtoon, joka puolestaan linkitetään pedaaleihin.
Jos sinulla on esimerkiksi seitsemän haaran daisy chain -johto, voit liittää sen Output Splitter -adapterin maadoittamattomaan johtoon ja antaa pedaaleille virtaa sen avulla. Pedaalit menevät päälle vasta, kun ensimmäisen pedaalin (1) kitarajohdon laittaa kiinni. Tämä aktivoi kaikki muut pedaalit (2–8) ja antaa niiden virransyötölle tarvittavan maakontaktin. Kun johdon ottaa irti ensimmäisestä pedaalista, kaikista muistakin lähtee virta.
Maalenkkiä ei pääse syntymään, koska vain yhdessä pedaaleista on maa sekä virtajohdon että signaalijohdon myötä, ja muihin maa tulee vain signaalijohtoa pitkin.
Jos et haluakaan syystä tai toisesta viedä itse pedaalilautaprojektiasi loppuun asti, autamme sinua mielellämme.