lisätty Kassa

Ilmaiset toimitukset Custom Boards Premium-jäsenille

Keikkapäivä osa 8 - Showtime

Kokonaisvaltainen audiovisuaalinen elämys tekee keikkojen aluista yleisölle ikimuistoisia. Parhaimmillaan tämä energianpurkaus on upea tunne kaikille paikalla olijoille. Ensimmäinen biisi starttaa. Adrenaliini virtaa, ja valtavat odotukset laukeavat kirkkaiden valojen ja kovan äänenpaineen kirvoittamina. Sama tunne välittyy myös lavalle, soittajiin ja työntekijöihin. Tämä adrenaliinisuihke on monelle koko työn suola. Tuo jännityksensekainen tunne, joka ihmisruumiin valtaa, on lyömätön. Uskokaa minua, moni jää tähän koukkuun. Tähän tunteeseen valmistaudutaan koko päivä, ja kun se on ohi, sitä jää kaipaamaan. Kiertueella adrenaliinipiikki toistuu päivittäin, ja koska keho pitäisi saada välillä myös lepotilaan, kierre on valmis. Fysiikka ja psyyke ovat kiertueella koetuksella juuri suurten tunnetilojen vaihteluiden vuoksi.

Crew ja bändi ovat ensisijaisesti paikalla luomassa elämystä faneille. Salimiksaaja ei halua kuulla lavalta pienintäkään ääntä, kun alkunauha soi. Kiusaus kokeilla kitaran toimintaa on liki sietämätön. Tunne toistuu syklinomaisesti kymmenen sekunnin välein. Jos on pakko, niin pieni kielten rapsautus sopii tarkoitukseen paremmin kuin avosointu, joka dissonoisi häiritsevästi salimusiikin kanssa ja ärsyttäisi tarkkakorvaista miksaajaa.

Huomaan imeytyväni eräänlaiseen pyörteeseen. Adrenaliini virtaa. Mietin vain keikan alkua ja toivon, että kaikki laitteet toimisivat. Jäniksenkäpälät ja hyvää onnea tuovat sananlaskut ovat nyt sallittuja. Virhemarginaali keikan alussa on olematon. Mikään ei ole kauheampaa kuin se, että laitteista ei keikan alkaessa kuulukaan mitään. Huomaan tarkistavani laitteiden näytöiltä useaan kertaan, että kaikki on kunnossa. Bändi on lavalla ja intro loppumaisillaan. Lähteekö keikka liikkeelle käsikirjoituksen mukaan vai ei? Kokeneinkin teknikko tuntee tässä vaiheessa sydämensä tykytyksen ja toivoo parasta...

Pari ensimmäistä biisiä menee lavateknikoilta tarkkaillessa pienintäkin elettä artistin suunnalta. Lopulta soittaja kuittaa nyökkäyksellä, että kaikki on OK. Helpotuksen huokaus. Silloin kaikkien olo alkaa rentoutua ja helpottua vähitellen. Laitteet toimivat ja kierrokset laskevat. Keikassa siirrytään ylläpitovaiheeseen.

Älä häiritse ihmistä töissä

Crew’n jäsenet ovat etenkin alkukeikasta todella valppaina ja herkkinä. Jos joku tulee sanomaan teknikolle jotain, hän olettaa automaattisesti, että jossain on ongelma. En häiritsisi teknikkoa keikan aikana pyytämällä häneltä plektroja tai kysymällä missä on vessa. Vastaus voi olla tyly. Hänen mieleensä mahtuu vain se, onko hänen artistillaan kaikki hyvin. Kun keikkaa on kulunut hetki, teknikko yleensä rentoutuu ja antaa ymmärtää elkeillään ympäristölleen, että on taas juttutuulella.

Kitarateknikon rooli keikan aikana

Kitarateknikon työnkuva voi vaihdella keikan aikana rajustikin. Riippuen siitä, mitä artistin kanssa on sovittu ja kuinka monta crew’n jäsentä on töissä, voi keikka olla täynnä kitara- ja soundivaihtoja. Vaihtoehtoisesti velvollisuutena voi olla vain tarkkailla lavan sivusta, että kaikki sujuu suunnitellusti.

Yksi vai useampi kitara?

Jotkut artistit haluavat eri biiseihin eri kitarat, joissa voi olla eri mikit tai eri vireet. Kitaroiden vaihtoja voi olla keikan aikana useitakin. Keikan hektisyydestä ja artistin mielentilasta riippuen ennen keikkaa sovitut asiat eivät välttämättä toteudu itse keikalla. Katsekontakti tulisi säilyttää koko esiintymisen ajan, jotta suunnitelmia voidaan tarvittaessa vaihtaa lennossa.

Kitarateknikon tehtävänä on pitää huoli, että varasoittimet ovat vireessä ja nopeasti saatavilla koko keikan ajan. Kitaran kielet tippuvat vireestä muutaman biisin kuluessa, jos kitaristi ei tee mitään korjatakseen asiaa. Jos soittaja taas tarkistaa vireen ja jatkaa samalla kitaralla, lämpötilan vaihtelu tasaantuu. Loppukeikka menee silloin vireen kannalta suhteellisen helposti, koska metalli- ja puuosat lämpenevät siihen pisteeseen, ettei vire enää laske.

Keikalla voi olla mukana myös muita soittimia, joita käytetään vain yhdessä kappaleessa; esimerkiksi sähköpiano tai vaikkapa intialainen tanpura. Teknikon tulee varmistaa, että vaihdot sujuvat ripeästi eikä audiojärjestelmään päädy ylimääräisiä paukkeita, kun soittimia kytketään soittovalmiuteen.

Useampi kielisoitinteknikko

Jos jokaiselle artistille on oma teknikkonsa, voidaan alkaa miettiä, mitä muuta teknikko voisi tehdä artistin hyväksi keikan aikana. Teknikko voi esimerkiksi vaihtaa soundeja efekteistä tai vahvistimista kappalekohtaisesti. Tässä tapauksessa laitteet tai niiden kontrolleri ovat lavan sivussa. Usein ylimääräiset resurssit käytetään kuitenkin tupakoiden sytyttelyyn ja juomien hakemiseen takahuoneesta.

Kun artisti muokkaa soundiaan itse

Joskus artisti ei kuule itseään riittävästi keikan aikana. Tuolloin tarvitaan useimmiten vain vinkkaus monitorimiehen suuntaan, ja asia on korjattu. Joskus artisti voi yrittää korjata asian itse ja säätää vahvistintaan kovemmalle. Tämä ei kuitenkaan palvele salimiksaajaa. Miksaajalla on aikamoinen työ pitää pakettia kasassa, jos tasot lavalla heittelehtivät koko ajan.

Vanhan koulukunnan soittajat eivät tästä välttämättä piittaa, vaan vääntävät tottuneesti lisää hanaa omasta vahvistimestaan. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että miksaaja joutuu sulkemaan heidän kanavansa PA:sta täysin. Silloin ei yleisössä kukaan eturiviä lukuun ottamatta kuule kitarasta mitään.

Muistiinpanot keikan aikana

Kiertueilla pyritään parantamaan järjestelmällisesti bändin olosuhteita ja sen soundia. Jos keikalla tapahtuu jotain epätavallista, on hyvä pitää muistiinpanovälineet käsillä ja kirjata tapahtunut ylös. Näin asiaa voidaan pohtia seuraavan päivän soundcheckissä. Loppukeikasta voi sattua aina jotain kiireellisempää, joka pyyhkii mielestä kaiken ennen sitä tapahtuneen pois. Asian muistaa mahdollisesti vasta seuraavana päivänä, kun sama “häpsy” toistuu. ”Ai niin, tuo piti korjata.”

Jos crew on motivoitunutta ja ammattitaitoista, näitä asioita käydään läpi keikan jälkeen porukalla. Usein puituja ongelmia ovat eri soundien väliset tasot kitaroissa ja kosketinsoittimissa. Ne vaihtelevat salakavalasti riippuen keikkapaikan akustiikasta ja kuulostavat eri lavoilla aina hieman erilaisilta.

Oma älypuhelin on kätevä muistiinpanojen taltiointifoorumi. Vaarana tosin on, että artisti luulee teknikon somettavan kesken keikan. Joskus vanha kunnon kynä ja paperi ovat paikallaan. Analoginen muistijälki on lisäksi voimakas. Jos kirjoittaa ongelman omin käsin paperille, todennäköisyys asian muistamiseksi moninkertaistuu.

Katse sinne missä tapahtuu

Katse pidetään suunnattuna lavalle koko ajan. Vaikka aivot olisivatkin tyhjäkäynnillä, teknikko ainakin näyttää siltä, että on pelissä mukana.

Murphyn laki on voimakkaasti läsnä keikkailussa. Sillä sekunnilla, kun vaihtaa pari sanaa paikallisten kanssa, lavalla tapahtuu jotain, joka vaatii välitöntä huomiota. Vaikka puuhailisinkin varakitaroiden tai työkalujeni kanssa, laajennan näkökenttääni ampiaisen lailla ja pidän aistini valppaana lavan suuntaan.

Fokuksen pitäminen

Kun asiat sujuvat hienosti ja yleisö hurraa, on helppo tuudittautua omaan erinomaisuuteensa ja antaa mielensä vaeltaa muualle. Ehkä jo lavan taakse, keikan jälkeisiin tunnelmiin. Näen, kuinka korkkaan samppanjan auki ja porskutan sitä kirkuvien tyttöjen päälle.

On helppo kadottaa keskittymisensä ja alkaa haaveilla jostain, joka ei tapahdu tässä ja nyt. Jostain, joka on oman mielikuvituksen tuotetta. Koetan skarpata. Pysäytän filmin ja palaan tähän hetkeen. Pyrin olemaan puoli askelta tapahtumia edellä. Pitääkseni fokuksen keikassa keskityn käymään läpi kitaran signaalin reititystä ja miettimään eri oikopolkuja mahdollisten ongelmien varalle.

Tätä pohtiessani missaan juuri hetken, jolloin artisti olisi tarvinnut apuani. Hänen pyyhkeensä ei ollut enää omalla paikallaan, ja hän olisi tarvinnut uuden. Onneksi minulla on varapyyhe, jonka vien rumpuriserille odottamaan hetkeä, jolloin artisti jälleen tarvitsee sitä.

Kun kitaran kieli katkeaa

Yleisin kitarateknikon tehtävä on vaihtaa soitinta, jos kieli katkeaa. Kun vahinko tapahtuu, maltti on valttia. Hosumisella menetetään vain aikaa. Kun adrenaliinin kyllästämä artisti tulee hikeä valuen lavan sivuun ja vaatii uutta soitinta, teknikon tulee pysyä rauhallisena.

Kitaran vaihto pyritään hoitamaan tyylikkäästi. Vahingon tapahtuessa kitarateknikko antaa ymmärtää pienellä eleellä, että on tilanteen tasalla. Hän valmistelee uuden soittimen soittokuntoon. Parhaimmillaan teknikko tuntee bändin kappalerakenteet ja tietää, mikä on musikaalisesti oikea kohta soittimen vaihdolle.

Hyviä paikkoja ovat kertosäkeiden jälkeiset säkeisiin paluut tai mahdolliset tunnelmalliset väliosat. Joka tapauksessa niin, että kitaran poissaolo voisi olla alunperinkin sovitettu kappaleeseen.

Ensiksi varmistetaan, että vastaanotettava kitara saadaan turvaan. Tuoreen kitaran hihna valmistellaan niin, ettei se pääse vahingossakaan kiertymään mutkalle. Soitin asetetaan artistin harteille tai annetaan se hänelle käteen. Hihna pidetään koko ajan luotisuorana.

Ei murehdita

Vaikka mokaisikin, ei kannata jäädä murehtimaan tapahtunutta. Mennyttä mikä mennyttä. Turha itsensä soimaaminen laskee itseluottamusta, joten ei kannata jäädä virheeseensä jumiin. Uskottelen itselleni, että olen aivan yhtä hyvä ihminen kuin ennenkin, vaikka missasinkin pyyhkeen ojentamisen. Keskityn seuraavaan cue-merkintääni ja koetan elää hetkeä.

Kun artisti käy ylikierroksilla

Aina artistin keikka ei mene toivotusti, ja lavateknikko kuulee siitä ensimmäisenä. Artistien tavat reagoida ongelmatilanteissa vaihtelevat suuresti.

Ihanteellinen artistityyppi teknikon näkökulmasta on viilipytty ammattilainen, joka ei vähästä hätkähdä. Tapahtui keikalla mitä tahansa, hän jaksaa hymyillä aina. Rauhallinen kitaristi ojentaa soittimen teknikolle ja odottaa, että saa sen toimivana takaisin. Usein yleisö ei huomaakaan mitään lavalla sattuneista ongelmista.

Toinen ääripää on artisti, joka käy niin ylikierroksilla, että kitarat lentävät ja juomat kaatuilevat. Hän voi pienenkin ongelman sattuessa kokea asiakseen toitottaa siitä mikrofonin kautta yleisölle. Nyt kaikki varmasti tietävät, että jotain meni pieleen. Tämä on niin turhaa. Yleisö on tullut keikalle viihtymään. Saa tapahtua aika paljon, että eturivin teinityttö huomaisi jonkin asian olevan teknisesti vialla.

Niin kauan kuin artisti ei rupea aggressiiviseksi, ei kannata huolestua. Pääasia on, että teknikko pitää fokuksensa olennaisessa eikä loukkaannu adrenaliineissaan höyryävän artistin sanoista. Jos tuntuu, että käytös on epäasiallista, kannattaa keikka tehdä silti loppuun ja nukkua yön yli. Seuraavana päivänä asioita voi miettiä uudestaan.

Artistin kunto keikan aikana

Keikat soitetaan kuntoon katsomatta, oli artistilla sitten kuumetta, vatsatauti tai raju krapula. Vaihtoehtoisesti hän voi olla kännissä. Joskus hiljainen artisti muuttuu alkoholin myötä hyvinkin seuralliseksi. Yllättävä puheliaisuus on poikkeuksetta selkeä indikaattori sille, että artisti on ottanut muutaman hörpyn ennen keikkaa. Ja humalaisella on aina asiaa, myös keikan aikana.

Jos teknikolla on baarimikon tausta tai vähänkään poltetta alalle, voi hän yllättää asiakkaansa ja valmistaa tälle raflaavan drinkin. Humalaista artistia kiinnostaa enemmän humalassa pysyminen kuin kitarasoundinsa nyanssit.

Jos jutustelu jatkuu keikan edetessä, on kuitenkin tärkeää, ettei lähde samaan leikkiin mukaan. Jotkut teknikot saattavat ottaa oluen keikan aikana rentoutuakseen. Itse hoidan keikat kuitenkin poikkeuksetta vesiselvänä, ja tähän on selkeä syynsä. Jos jotain menee pieleen eikä ongelma ratkea riittävän nopeasti, syyttävä sormi osoittaa teknikkoa. ”Olit humalassa, et kyennyt hoitamaan tehtäviäsi.” Jos keikka meneekin teknisesti metsään, on helpompi seistä selkä suorana bändin edessä tentattavana, kun henki ei haise alkoholille.

Virittääkö artisti itse kitaransa keikan aikana?

Kitaran virittäminen keikalla on välillä tarpeellista, mutta valitettavan usein vain sijaistoimintaa, jolla piiloudutaan yleisöltä viritysmittarin taakse. Vire katsotaan vain, ”koska siihen on mahdollisuus”. Kokeneemmat soittajat voivat tarkistaa vireen vasta, jos he havaitsevat epävireyttä koko bändin soitossa. Tämä on myös tyyliseikka. “Lavalle ei mennä virittelemään”, kuuluu vanha totuus.

Edellinen sukupolvi oli tottunut sietämään riitaääniä ja elämään pienen epävireen kanssa. Korvamonitoroinnin yleistyessä pienet vireen muutokset ovat kuitenkin alkaneet kuulua soittajalle kiusallisen selkeästi. Tällainen vireen monitorointi antaa yleisvireestä vääristyneen kuvan. Kun kitara vahvistetaan saliin, pienet epätarkkuudet hukkuvat nopeasti sen heijastuksiin.

Yleisön ja show’n näkökulmasta lavalla virittämisessä on harvemmin viihdearvoa. Jotkut soittajat vetävät pari biisiä yhdellä kitaralla ja vaihtavat sen jälkeen seuraavaan sitä mukaa kun vire tippuu. Välillä voidaan mennä montakin biisiä karmivassa epävireessä. Asenteella korvataan paljon. Joku voi satsata biisien väliset tauot kaikkeen muuhun kuin kitaran virittämiseen. Joku taas voi pyytää jo ennen keikkaa vaihtamaan hänen kitaransa, jos se on pahasti epävireessä. Joillain kitaristeilla ei edes ole viritysmittaria lavalla. Ja vaikka olisikin, samaa soitinta käytetään tiiviisti keikan loppuun asti, kunnes se viritetään ennen encoreja.

Viritin lavan vai backlinen edessä?

Jotkut soittajat haluavat pitää virittimen vahvistimensa edessä. Näin he voivat vetäytyä virittämään pimeään, pois valokeilasta samalla, kun solisti viihdyttää yleisöä lavan edessä. Tämä toimii hienosti keikan dramaturgiaa ajatellen, mutta tuottaa pientä lisämietittävää signaalitien kannalta.

Jos lavan edessä on pedaalilauta, pitää johto ja virransyöttö linkittää sieltä vahvistimen eteen. Toimiva ratkaisu tähän on käyttää kahta viritysmittaria. Ensimmäinen mittari sijaitsee pedaalilaudassa ja toimii tarvittaessa mutena. Sen toisesta ulostulosta linkitetään johto backlinen eteen toiselle virittimelle. Tämä vahvistinstäkin edessä oleva viritin on koko ajan päällä, ja virettä voi käydä tarkistamassa vaivihkaa vaikka kappaleen soidessa.

Monelle kitaristille virittäminen tai virittämättömyys on puhtaasti tyyliseikka. Jos bändi pukeutuu hirviöasuihin tai valkoisiin kaapuihin, voi kieltämättä näyttää oudolta viritellä kitaraansa normaalin kuolevaisen tapaan.

Turhat rapinat pois

Signaalin mutettaminen ennen soittimen vaihtoa on kaiken A ja O. Vaikka kuinka oltaisiin sovittu, että tämä on artistin vastuulla, hätätilanteessa se unohtuu helposti. Jos teknikko on lähellä vahvistinta, voi hän livuttaa input-johtoa sen verran irti, että signaalitie katkeaa ilman turhia paukkeita. Kun johto on takaisin kiinni kitarassa, voi vahvistimen inputin laittaa takaisin kiinni.

Jos käytetään useita kitaroita ja yhtä signaalijohtoa, artistille tulisi opettaa kädestä pitäen, miten hän mutettaa signaalitien, ottaa johdosta kiinni ja pitää siitä kiinni koko kitaranvaihto-operaation ajan. Paras tyyli on seuraava: Kun artisti ojentaa vanhan kitaran pois, teknikko antaa toisella kädellä uuden soittimen tilalle ja auttaa tarvittaessa sen kaulaan ripustamisessa. Artistilla on koko ajan johto kädessään, jonka hän laittaa lopuksi kitaraan kiinni. Kun se on tehty, avataan signaalitie painamalla mute pois päältä.

Tämä toimenpide on helppo, mutta se pitää harjoitella. Ihminen on kuitenkin oppivaista sorttia. Jos kitaranvaihtoa harjoittelee muutaman kerran soundcheckissä, liikerata jää vähitellen artistin motoriseen muistiin.

Kummalle puolelle lavaa asetut?

Jos kielisoittajia on kaksi, teknikko joutuu tekemään päätöksen, kummalle puolelle lavaa kitaramaailmansa kanssa asettuu. Yleensä valitaan työllistävämpää sorttia oleva artisti tai kylmästi se, joka on bändin soinnin kannalta tärkeämpi. Jos teknikon pitää taas vaihtaa monta soitinta yhtä aikaa, ajoitus on kaikki kaikessa. Toisen kitaran voi viedä hyvissä ajoin toiselle puolelle lavaa kitaratelineeseen. Se pysyy kyllä hetken vireessä omillaankin. Toinen kitaristi saa sen nyt telineestä helposti samalla, kun teknikko huolehtii toisen soittajan tarpeista omalla puolellaan lavaa.

Lavalla ei juosta

Lavalla ei juosta. Jos lavalla tapahtuu jotain teknisesti poikkeavaa, parhaimmillaan vain crew kuulee sen korvamonitoreistaan. Paras tapa saada yleisö huomaamaan jonkin olevan vialla on juosta hätääntyneenä lavan poikki. Tämä on kuitenkin tarpeetonta huomion vetämistä itseensä. On käveltävä mieluummin rauhallisen ripeästi sinne missä ongelman olettaa piilevän. Jo päivällä lavan takaosaa tarkistaessaan voi tutkailla kulkureittejä niin, ettei keikalla tarvitse kompuroida lavavalojen ja taustalakanan edestä.

Lavalla liikkuminen

Usein sovitaan, ettei lavalle mennä hosumaan, vaikka sinne lentäisi kuinka paljon tavaraa. Poikkeuksena voivat olla vaikka vesipullojen korkit tai CD-levyt, jotka ovat vaarallisen liukkaita päälle astuttaessa. Crew’n pitäisi pystyä spottaamaan nämä mahdolliset ongelmanaiheuttajat ja potkia ne vaikka rumpuriserin alle tai lavan takaosaan.

Jotkut artistit ohjeistavat teknikkojaan, ettei lavalle mennä vaikka mikä olisi. Etenkin vahvasti teatraalisuuteen nojaava bändi voi jopa kieltää lavalle tulon, vaikka kitara olisi mykkä.

Kun menen lavalle kesken biisin ja lähestyn artistia, kopautan häntä selkään. Silloin soittaja tietää, että olen hänen takanaan. Näin vältytään siltä, että artisti tekee äkillisesti jonkin liikkeen, jolloin kitarateknikolla on vaarana saada kitaran lavasta päähänsä. Kun asia on hoidettu, kaksi kopautusta toimii merkkinä poistumisesta.

Purku alkaa, kun keikka alkaa

Teknikoilla on sanonta: ”Purku alkaa, kun keikka alkaa.” Jos jotain laitetta käytetään vain alkukeikasta, se putsataan, pistetään omaan caseensa ja mahdollisesti lähetetään jo keikan aikana lastauslaiturille odottamaan pakkausta. Ylipäätänsä kaikki soittimet tai tavarat, joita ei enää sinä iltana tarvita, puretaan jo keikan aikana. Tällä menetelmällä säästetään selvää aikaa. Keikan aikana puuhastelut tulee luonnollisesti tehdä sen verran matalalla profiililla, ettei artisti häiriinny ja menetä sen vuoksi fokustaan. Optimaalisessa tilanteessa omat työvälineet ovat täysin pakattuna keikan viimeisen soinnun soidessa.

Muistan miettineeni työurani alkuvaiheessa, uskallanko pakata tavaroita pois kesken keikan. Tämä tuntui silloin turhan riskaabelilta. Mitä enemmän keikkoja tekee, sitä varmempi voi olla siitä, että mahdollisuudet tekniseen katastrofiin viimeisessä kertosäkeessä ovat häviävän pienet.

Mitä pakkaan ensimmäisenä?

Vien ensiksi kaikki juomatölkit ja -pullot sekä oman roskapussini lavaroskikseen. Kerään myös kuunteluvahvistimet ynnä muut päivän aikana käytetyt elektroniset vempaimet ajoissa pois.

Seuraavaksi pakkaan talkback-mikin. Jos se on reititetty esimeriksi rumpuriserin vieressä olevaan lavarasiaan, voin viimeisiksi sanoikseni huikata talkback-mikkiin rumputeknikolle, että irrottaa johdon. Sitten hilaan sen maata pitkin lavan oikeaan reunaan ja pakkaan sen pois.

Minulla on korvamonitorikuuntelu päällä vielä hetken ajan. Luovun siitä viimeisen biisin viimeisessä kertosäkeessä. Pakki pois päältä, pehmeään pussiin ja caseen. Luurit siististi omaan koteloonsa ja loppukeikaksi normikorvatulpat päähän. Ne voi sitten sujauttaa sekunnissa taskuunsa melun tauottua.

Viritän varakitaran vielä kertaalleen, pakkaan viritysmittarin, omat johtoni, suljen työsalkkuni ja lähetän sen autolle päin. Nyt varalla on enää yksi soitin. Odotan viimeisen kitaran kanssa niin kauan, että viimeinen biisi on loppusuoralla. Jos kieli katkeaisikin nyt, ei artisti vaivautuisi enää vaihtamaan soitinta, vaan vetäisi samalla kitaralla keikan loppuun.

Keikan loppu

Viimeinen biisi on soitettu. Bändi ja crew valmistautuvat encoreihin. Bändi huilaa takahuoneessa ja crew kuivaa lavaa pyyhkeillä hiestä ja kaatuneista juomista.

Joskus artisti lähtee setin viimeisen biisin jälkeen lavalta rytinällä. Kitara on käynyt yleisön seassa, sitä on runnottu vahvistimia vasten, basso ulisee lappeellaan lavalla ja laulumikki on ties missä.

Crew pyrkii palauttamaan lavan takaisin alkuasetelmaansa encorea varten, ellei muuta ole sovittu. Kitarat viritetään, laulumikit testataan ja varmistetaan, että kaikki toimii.

Odotetaan rauhassa encoreja

Kiertuemanageri on palannut lavan sivuun odottamaan bändiä. Hän pidättelee artistia siellä, kunnes crew ilmoittaa, että lava on valmis. Tässäkin kohtaa maltti on valttia. Jos keikka on ollut hyvä, yleisö kyllä odottaa hetken. He näkevät, että tekniikka laittaa lavaa kuntoon, eivätkä lähde mihinkään. Mikään ei näytä hölmömmältä kuin polvillaan lavalla kyykkivä crew’n jäsen, kun artisti astelee takaisin parrasvaloihin aplodien saattelemana.

Artistin näkökulmasta sekunnit keikan ja encoren välissä ovat toki pitkiä. Tupakoitsijoille tämä ei ole kuitenkaan ongelma. Artistin tuskaa voidaan lievittää asettamalla lavan sivuun valmiiksi savuke, sytytin, pyyhe ja kylmä juoma. Hän pysyy kyllä hetken aloillaan. Seuraavaksi on encoren aika.

Liity Custom Boards Premiumiin ja saa ilmaiset toimitukset EU:n sisällä sekä ensimmäisenä tiedon koulutuksistamme, tarjouksistamme ja uusista artikkeleistamme.

LIITY CUSTOM BOARDS PREMIUMIIN

 

Toimitukset Suomeen

Lähetys saman päivän aikana