lisätty Kassa

Kingston Wall -aiheisia uutisia

28.11.2023

JJylli & Kuoppis - Music of Kingston Wall -jäähallikeikka joulukuussa 2024!

Päivälleen kolmekymmentä vuotta Kingston Wallin viimeisen julkisen keikan jälkeen basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami Kuoppamäki herättävät yhtyeen musiikin henkiin ainutkertaisella Music of Kingston Wall -konsertilla Helsingin jäähallissa!

Jäähallikeikan lipunmyynti käynnistyy Lippu.fi:ssä tiistaina 5.12.2023 klo 09.00.

Jo tätä ennen vapautetaan pieni erä lippuja Levykauppa ÄX:n perjantaina 1.12. alkavaan ennakkomyyntiin Kingston Wallin III- vinyylin ennakkotilanneille.


Jyllin ja Kuoppiksen lisäksi lavalla nähdään:

  • Mikko Von Hertzen (VHB - laulu, kitara ja perkussiot)
  • Esa Holopainen (Amorphis - kitara)
  • Juhani Grönroos (mm. Saimaa, Yona, Laura Närhi - kitara)
  • Jesper Anastasiadis (mm. Saimaa, Tehosekoitin - laulu, kitara ja perkussiot)

Jäähallikeikkaa lämmitellään valikoiduilla, lyhyimmillä esiintymisillä vuoden 2024 festivaaleilla Turun Kesärauhassa, Joensuun Ilosaarirockissa, Kuopiorockissa sekä Helsingin Jytäkesä Go-Go:ssa. Kuoppis luonnehtii vuoden keikkoja seuraavasti:

"Sisällöllisesti voisi noita keikkoja avata sen verran, että kesän festarisetit ovat rajattuja kestoltaan, mutta Jäähallissa sitten pääsemme hyödyntämään visuaaleja ja tykitellään kaikki mitä irtoaa. Mukana on ehkä jotain vierailijoitakin. Tuo on ainutkertainen ilta, eli mitään "varapäiviä" ei ole, eikä tule", Kuoppis sanoo.

Jäähallin konsertin lipunmyynti alkaa 5.12.2023 ja mikä parasta, samana päivänä julkaistaan Kingston Wallin Tampereen yo-talon vuoden 1993 keikka kokonaisuudessaan restauroituna! 

"Metsästin tuota yo-talon keikkaa Tampereen kuvaajan arkistoista, kun kirjoitin Kingston Wallin Perintö -kirjaa. Se oli tarkoitus julkaista samaan aikaan, mutta joku pentele meni laittamaan sen huonona versiona You Tubeen ja idea jäi. Nyt asia on korjattu, sillä Robert Palomäki on jälkikäsitellyt ääntä ja kaivanut alkuperäisiltä Betamax-nauhoilta keikan esiin parhaalla mahdollisella laadulla. Jälki on uskomatonta!", Kimmo Aroluoma sanoo.

20.10.2023

Petri Wallin kadonneen Marshall-vahvistimen ja -kaiuttimen mysteeri ratkeaa!

Kingston Wallin perintö -kirjan julkaisun jälkeen sain yhteydenoton mieheltä, joka kertoi tietävänsä yhtä sun toista Petri Wallin kadonneiden Marshall-vahvistimen ja -kaapin myöhemmistä vaiheista. Minua jännitti olinko veikannut laitteiden mallit oikein, vai oliko tuoreessa kirjassa virhe. Tämän ajattelukin kauhistutti minua.

LUE BLOGI


24.9.2023

KINGSTON WALL II MASTERCLASS – WHAT MAKES THIS ALBUM GREAT?

Haluaisitko kuulla miten Petri Walli soitti studiossa ja miten II-levyn kitaraosuudet ja samalla koko levy on tallennettu ja kerrostettu raita raidalta?

Järjestämme sunnuntaina 15.10.2023 Custom Boardsin Herttoniemen päämajallamme koulutustilaisuuden, jonka aiheena on Kingston Wallin II-levy. Tarjoamme kaikille mahdollisuuden "päästä studioon" kuulemaan omin korvin miten Kingston Wall on kakkoslevynsä äänittänyt.

Vieraanamme on Kingston Wallia jo 90-luvulla miksannut Robert Palomäki, joka on myös vastuussa uusista 2023 MIX -versioista.

Koulutuksen aikana opit:

  • Miten kitaraosuudet on soitettu ja taltioitu Kingston Wallin levyille?
  • Mitä kaikkea II-levyn raidoilta löytyy ja miten kokonaisuus on rakennettu
  • Miten II-levyn 2023 MIX -versiota lähestyttiin studiossa?

Jotta tilaisuuden luonne säilyy intiiminä, otamme kurssille vain 10 ensimmäisenä lippunsa lunastanutta. Päivän toinen koulutus myi hetkessä loppuun, joten jos aihe on lähellä sydäntä, kannattaa toimia nopeasti!

Hommaa liput koulutukseen täältä


24.9.2023

The Kinky Thing jatkaa keikkoja pitkin syksyä!

Tammikuun 2023 Loosen kirjanjulkkaribileissä esiintynyt The Kinky Thing on jatkanut Kingston Wallin soittamista pitkin kesää ja kävin itsekin todistamassa heidän keikkansa toukokuussa Lepakkomiehessä. Upeita muusikkoja, jotka tekevät tätä rakkaudesta lajiin. Tässä heidän loppuvuoden keikkansa ja lisää on tulossa, joten seuraa bändin sivuja vaikkapa Facebookissa.

20.10. Hämeenlinna, Suisto

21.10. Salo, Rock Hotel

27.10. Järvenpää, Shed

11.11. Tampere, Olympia-kortteli

16.12. Jyväskylä, Musta Kynnys

29.12. Helsinki, On the Rocks


24.9.2023

Keväinen Kingston Wallin perintö -kirja on esillä myös lokakuussa Helsingin kirjamessuilla. 

Torstaina 26.10.2023 klo 15.00
 Esplanadi-lavalla ovat Like Kustannuksen haastateltavana Kimmo Aroluoma, Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki, joten luvassa on epäilemättä ikimuistoinen keskustelu!

Heti perään klo 16.00 on vuorossa nimmarien kirjoittelua Otavan osastolla. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan rytmiryhmän ja allekirjoittaneen kanssa Kingston Wallista, niin saadaan siitäkin hyvä ja lempeä hetki aikaiseksi!


22.3.2023

Kingston Wall-kevään päätösbileitä juhlitaan toukokuussa Lepakkomiehessä!


Tammikuun KW-iltamissa Bar Loosen ennakkoon parissa päivässä myynyt The Kinky Thing juhlistaa 12.5.2023 Lepakkomiehessä juuri julkaistua uudelleenmiksausta Kingston Wallin esikoislevystä.

Kemuissa soitetaan I-levy alusta loppuun, joten tässä on kevään viimeinen mahdollisuus viettää ilta rennossa ilmapiirissä ja rakkaan musiikin parissa. Liput myy Tiketti.


13.3.2023

Kingston Wall I -levyn julkkarit Levykauppa Äxässä!

Tänä torstaina 16.3. otetaan uudesta miksauksesta ennakkomaistiaiset Helsingin Fredrikinkadun Levykauppa Äxässä. Paikalla ovat basisti Jukka Jylli, rumpali Sami Kuoppamäki ja levyn miksannut Robert Palomäki. TIlaisuus alkaa kello 17.00, mutta paikalle kannattaa tulla ajoissa, että mahtuu varmasti mukaan. Tule rohkeasti moikkaamaan!


12.3.2023

Videotaltiointi Kingston Wallin perintö -kirjan julkkareista Bar Loosessa



9.3.2023

Rockwayn Kingston Wall -kurssit

Rockway.fi sivustolta löytyy nyt kaksi Kingston Wall -aiheista kurssia. Ensimmäisellä kurssilla kitaristi Juho Pitkänen esittelee Petri Wallin soittotekniikkaa ja opettaa neljä legendaarista kappaletta. Taustat kurssiin soitti Kingston Wallin alkuperäinen rytmiryhmä, eli tuttu ja hyväksi havaittu Kuoppis/Jylli-kombo.

Omassa kurssissani käydään läpi Petri Wallin soittolaitteistoa "plektrasta kartioon" -periaatteella. Käyn läpi kitarat, efektit, johdot ja vahvistimet, joten jos Kingston Wallin soundi kiinnostaa sinua laajemmin, nämä kurssit ovat kuin räätälöity sinua varten!



28.2.2023

Tonefestin kitaraklinikka tsekattavissa YouTubessa



14.2.2023

Makia julkaisee Kingston Wall -vaatemalliston

Makia lanseeraa torstaina helmikuun 16. päivä Tribute to Kingston Wall -malliston. Vaatemallisto kunnioittaa omaa tietään kulkeneen yhtyeen perintöä. Yhtyeen kanssa yhteistyössä suunniteltu mallisto yhdistää katumuodin Kingston Wallin mystiikasta ammentavaan kuvastoon ja tuo yhtyeen visuaalisen perinnön tähän päivään. Malliston printit ovat musiikkialan graafikkokonkari Mikko Viljakaisen eli Vilunki 3000:n käsialaa ja yhdistelevät Kingston Wallin kuvastoa yhtyeen lyriikoista poimittuihin ikonisiin katkelmiin.

Unisex-mallisto sisältää muun muassa t-paitoja, pitkähihaisia paitoja ja huppareita. Mukana on myös muutama erikoistuote kuten matto, unimaski, tyynyliina sekä rajoitettu erä Kingston Wall -lyhtyjä. Kahdeksan prosenttia malliston tuotoista ohjataan mielenterveyden edistämisen eteen työskentelevän MIELI ry:n työn tukemiseen.

Tribute to Kingston Wall - mallisto on saatavilla 16.2. alkaen Makian omista konseptiliikkeistä, sekä Makian verkkokaupasta.



23.1.2023

Custom Boards at Helsinki Tonefest 2023

After a few years of hiatus, Helsinki Tonefest will be held at Helsinki, Korjaamo on Saturday 18th of February. 

Custom Boards will be there and our focus is fully on the music of Kingston Wall and Petri Walli's sound and gear. A brand new book Kingston Wallin perintö is also on sale at our stand along with the possibility for a close look at Petri Walli's guitar and effects.


10.15-11.00 Kingston Wall in studio (Korjaamo Kino)

We have the pleasure to open the festival with our session on Kingston Walls music. In this session, we focus specifically on how the band operated in the studio and how the legendary Petri Walli's guitar parts were recorded. Our guest for this event is studio engineer/F.O.H. tech Robert Palomäki, who is also sharing his view about the upcoming Kingston Wall releases.

13.30-14.15 Petri Walli's Rig Rundown (Demoklubi, Korjaamon Vintti)

In our second session, we will focus fully on Petri Walli's gear and sound. We will present his Gibson Les Paul Deluxe guitar, an authentic selection of effects delivered through the same amp and cab he used. Guitarist Juho Pitkänen is our guest and with his help we should be able to deliver those magical guitar sounds that so many Kingston Wall -fans have tried to replicate.

15.00-16.00 Petri Walli's Gibson Les Paul Deluxe (Custom Boards stand)

Custom Boards' Kimmo Aroluoma will present Petri Walli's guitar on our stand. This is your possibility to see this magical guitar up close and hear more about its features and modifications.


 

21.1.2023

Kuvakooste ja tunnelmia Loosen kirjanjulkkareista Facebook-sivuillamme


17.1.2023

Kingston Wallin levyt julkaistaan uudelleen miksattuina!

Lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock-historiaan jättänyt Kingston Wall ehti lyhyen uransa aikana julkaista vain kolme albumia. Nyt nämä levyt julkaistaan uudelleen miksattuina.

Uudelleen miksatut albumit julkaistaan noin puolen vuoden välein toisistaan. Ensimmäisenä on vuorossa maalis-huhtikuussa 2023 ilmestyvä I-albumi. II ilmestyy syksyllä 2023 ja keväällä 2024 on Tri-Logyn vuoro. Näiden levyjen lisäksi tullaan julkaisemaan myös uutta livemateriaalia vuoden 2019 Kingston Wall by J.Jylli, Kuoppis & Brothers Von Hertzen -kiertueelta.

Levyjen uusista miksauksista vastaa Kingston Wallin livemiksaajana toiminut Robert Palomäki, joka osallistui myös yhtyeen II- ja Tri-Logy-albumien äänityksiin. Levyt julkaistaan sävellyksellisesti ja esityksellisesti samansisältöisinä kuin alkuperäisetkin. Kingston Wallinsa hyvin tuntevan Palomäen johtoajatuksena on ollut kunnioittaa mahdollisimman paljon alkuperäistä. Tehdä ikään kuin kaikki ihan samoin, mutta paremmin. 

"Kingston Wallin levyt on tehty aikoinaan todella nopeasti. Äänitykseen oli saatettu varata vielä ihan hyvinkin aikaa, mutta miksaukset tehtiin parissa viikonlopussa. Kun kuulin The Beatlesin uudelleen miksatut albumit, tajusin että haluan tehdä saman Kingston Wallille. Levyt olisi miksattava uudelleen, koska jälleen yksi uudelleen masterointi ei toisi lopputulokseen merkittävää parannusta. Halusin että alkuperäinen estetiikka säilyisi, mutta 1990-luvun alun tekniset ja aikapulan aiheuttamat rajoitukset saataisiin poistettua. Niin että lopputulos olisi tavallaan täysin sama, mutta parempi", Robert kertoo.

Idea uudelleen miksatuista levyistä syntyi Robert Palomäen ja Kingston Wall by J.Jylli, Kuoppis & Brothers Von Hertzen -kiertueen kitarateknikkona toimineen Kimmo Aroluoman yhteisissä sessioissa, joissa nämä kuuntelivat Kingston Wall -biisejä Kimmon tulevaa Kingston Wallin perintö -kirjaa varten. Robert esitteli idean Jukka Jyllille, Sami Kuoppamäelle sekä Petri Wallin perikuntaa edustavalle Aki Wallille ja sai nämä vakuuttumaan. Työ otti alkansa. Pelkästään ykköslevyn alkuperäisten analoginauhojen restaurointiin ja materiaalin miksaamiseen meni puoli vuotta. Nauhat olivat heikossa kunnossa, raitoja puuttui ja välistä kuului jopa samoille nauhoille aiemmin äänitettyjen levyjen musiikkia. 

"Olen aikoinaan viettänyt Petri Wallin kanssa lukuisia viikkoja Kingston Wallin musiikin parissa sekä äänittäjän että miksaajan ominaisuudessa. Tuo historia antoi minulle kaikupohjaa ymmärtää Kingston Wallin estetiikkaa, joka toimi minulle johtoajatuksena tässä työssä. Sen pohjalta vedin rajan siihen, mitä voi ja ei voi tehdä. Kaikki mikä oli minusta Kingstonia, sen voi tehdä. Se mikä ei ole, jäi tekemättä, vaikka ratkaisu olisi ollut teknisesti parempi", Robert jatkaa.

"On hienoa, että Kingston Wallin biisit soivat yhä edelleen tarjoten musiikillista ja paljon muutakin pureksittavaa. Albumien äänityksissä ja tuotannossa keskittyimme aikoinaan musiikillisiin tapahtumiin, eivätkä teknisen puolen jutut olleet jarruna tekemiselle. Silloiset äänipuolen studio-osaajat tekivät mainiota jälkeä hetkessä, mutta nykyään on ajan ja ajatuksen voimin mahdollista edetä asioissa vielä syvemmälle - riippuen raidoille tallentuneesta taiteesta. Vapauttavaa kuulla vanhat tutut biisit sellaisina kuin ne studiosta muistaa, tekemisen meininki läsnä kirkkaasti ja täysillä", Sami Kuoppamäki kertoo. 

"Jokainen bändi ja levy on aikansa lapsi. Kingston Wall ei ollut ehkä se mallikelpoisin lapsi ysärin alussa - se oli suorastaan epämuodikas. KW ammensi vanhasta ja kurkotti kohti tulevaa. Bändin suosio piilee siinä. Ajattomuudessa. Ykköslevyn uusi miksaus karistaa loputkin ysärit punteistaan. Se on selkeä ja ajaton. Kuuntele vaikka", sanoo Jukka Jylli. 

Tammikuussa 2023 julkaistava Kingston Wallin perintö -kirja on kuvaus bändin taiasta ja traumasta. Uutuusteos käsittelee laajalti myös yhtyeen levyjä, sekä avaa uusien miksausten syntyvaiheita.


Toimitukset Suomeen

Lähetys saman päivän aikana